Hyppää sisältöön
    Henkilöasiakkaat
  • Fennia
  • Henki-Fennia
  • Ohjeet
  • Yritykset ja yhteisöt
Etsi sisällöstä
HenkilöasiakkaatYritysasiakkaat
På svenska

Kirjaudu

  • Etusivu
  • Sisältöstudio
  • Oletko työnantaja? Ota nämä vakuutukset haltuun

Oletko työnantaja? Ota nämä vakuutukset haltuun

11.11.2020

Yrityksen vakuutusturva pitää mitoittaa oikein suhteessa omaan liiketoimintaan. Vakuutustarpeeseen vaikuttavat muun muassa yrityksen koko, toimiala, kasvuvauhti ja liiketoiminnan kansainvälisyys. Kokosimme yhteen työnantajayritysten pakolliset ja tärkeimmät vapaaehtoiset vakuutukset.

Pakollisia eli lakisääteisiä vakuutuksia on kaksi: työtapaturmavakuutus ja eläkevakuutus. Myös liikennevakuutus on pakollinen, jos yrityksen omistuksessa on ajoneuvoja.

Työtapaturmavakuutus korvaa työtapaturman tai ammattitaudin aiheuttamia menetyksiä. Vakuutus on otettava heti, kun yritykseen palkataan ensimmäinen työntekijä.

Fennian johtajan Kari Björklövin mukaan vakuutuksen hinnoittelu perustuu yrityksessä tehtävien töiden vaarallisuuteen ja maksettuihin palkkoihin. Yrittäjien tapaturmavakuutuksen hinnoittelun perusteena on Yel-työtulo.

Eläkevakuutus jakautuu puolestaan palkansaajan Tyeliin ja yrittäjän Yeliin.

– Yhtiössä työskentelevien osakkaiden ja perheenjäsenten pitää seurata tarkasti, kumpaa maksua heidän kuuluu maksaa. Pelkkä Yelin minimitaso ei myöskään riitä , jos yrittäjä haluaa varmistaa itselleen oikeuden sosiaaliturvassa, esimerkiksi ansiosidonnaisen työttömyysturvan, Björklöv sanoo.

Kari Björklöv, johtaja, Fennia.

Hän muistuttaa, että jokainen vakuutus on budjetoitava kuluerä, ja se pitäisi ottaa huomioon tuotteen tai palvelun hinnoittelussa heti toiminnan alussa.

Vastuu- ja oikeusturvavakuutus

Suomessa on vajaat 90 000 työnantajayritystä. Näiden yritysten tärkeimmät vapaaehtoiset vakuutukset liittyvät vahvasti riskienhallintaan. Vakuutukset kannattaa ottaa jo ennen varsinaisen toiminnan käynnistymistä.

Ensimmäinen keino hallita riskejä on vastuu- ja oikeusturvavakuutus.

Tyypillisimpiä yrityksen vastuuvakuutuksia ovat toiminnan vastuuvakuutus ja tuotevastuuvakuutus. Vakuutus korvaa nimensä mukaisesti yrityksen toiminnasta kolmannelle osapuolelle aiheutuvia vahinkoja.

Pahimmillaan sopimuksista tai tehdystä työstä väännetään kättä oikeudessa. Oikeusturvavakuutus korvaa riita-asioissa lakiavun kuluja.

– Vakuutusyhtiö tarkastaa ja tekee arvion, onko yritys oikeasti vastuussa tapahtuneesta. Se on yrityksen kannalta arvokasta, Björklöv sanoo.

Keskeytys- ja omaisuusvakuutukset

Yritystoiminnan keskeytyminen on yritykselle kriittistä. Tulojen romahtaminen johtaa nopeasti maksuvaikeuksiin ja pahimmillaan jopa konkurssiin.

Sopivaa keskeytysvakuutusta valittaessa on syytä huomioida yrityksen toimiala. Vakuutus korvaa esimerkiksi liiketoiminnan keskeytyksen takia menetettyä katetta tai keskeytyksestä syntyviä ylimääräisiä kuluja.

– Tuotannollisessa toiminnassa yhden koneen hajoaminen halvaannuttaa helposti koko yrityksen. Myös ilkivalta, vesivahinko tai tulipalo ovat yleisiä keskeytyksen syitä, Björklöv luettelee.

Yrityksen omaisuusvakuutukset korvaavat puolestaan irtainta omaisuutta ja toimitilalle aiheutunutta vahinkoa. Irtainta omaisuutta pystyy suojaamaan muun muassa tulipalon, myrskytuhon, ilkivallan, varkauden, tulvan ja epidemian varalta.

Tietoturvavakuutus

Tietoturvauhat koskevat jokaista yritystä. Virus tai palvelunestohyökkäys voi niin ikään keskeyttää koko yrityksen toiminnan.

Korona-aika on kasvattanut yritysten riskejä, kun yli miljoona palkansaajaa on siirtynyt etätöihin. Samalla käyttäjätunnusten ja salasanojen kalastelusta on tullut arkipäivää.

Björklövin mukaan tietoturvavakuutus kattaa kuluja ja vahinkoja, joita syntyy tietojen ja ohjelmistojen palauttamisesta sekä vahingoista kolmansille osapuolille.

– Vakuutukseen liittyy myös ensivaste vahinkotilanteita varten. Tärkeintä on tietenkin varmistaa, että tiedot on varmuuskopioitu ja virustorjunta on kunnossa, Björklöv muistuttaa.

Sairauskuluvakuutus

Työtapaturmavakuutus on työnantajalle pakollinen, mutta yhä useampi yritys haluaa vakuuttaa työntekijänsä myös vapaa-ajalle. Syykin on selvä: iso osa työntekijöiden poissaoloista aiheutuu vapaa-ajan tapaturmista.

Sen lisäksi tarjolla on sairauskuluvakuutus, joka antaa lisäturvaa sairastumisen ja tapaturmien varalle. Sairauskuluvakuutuksen tuotteita ovat Hyvinvointiturva ja ryhmävakuutus.

Palvelun ytimessä on FenniaHoitaja, josta apua saa yhden luukun -periaatteella.

– Työntekijöiden nopea pääsy hoitoon tuo yrityksille säästöä. Samalla työntekijöistä huolehtiminen on yrityksille rekrytointivaltti ja keino sitouttaa henkilöstöä, Björklöv sanoo.

Koronapandemian levitessä yritykset kiinnostuivat myös työntekijöidensä etätyön vakuuttamisesta. Lakisääteistä työtapaturmavakuutusta voidaan laajentaa etätyövakuutuksella, mikäli yritys ei ole ottanut työntekijöilleen vapaa-ajan tapaturmavakuutusta tai sairauskuluvakuutusta.

Lue lisää

  • Yrittäjä – varmista, että tärkeät vakuutukset ovat ajan tasalla
Yrityksen vakuutuksetArtikkeliYritys

Jaa

Vakuutukset ja palvelutVahingotAsiakaspalveluUsein kysyttyäAjankohtaistaMedialleHenkilöasiakkaatTietoa FenniastaAvoimet työpaikatBriefly in English
© Fennia
YhteystiedotTietosuoja ja käyttöehdotSaavutettavuusPuheluiden hinnat ja yksityisyyden suojaEvästeet