Hyppää sisältöön
Isä ja lapsi vedessä.

Mitä yhteinen harrastus antaa isälle ja lapselle? Taaperon isä vastaa

30.10.2023

Kalle Koskinen on käynyt lapsensa kanssa uimassa siitä lähtien, kun lapsi oli puolivuotias. Nyt napero on jo kolme, millaisia oivalluksia isä on saanut lapsen kanssa jaetusta harrastuksesta?

Kun Kalle Koskinen oli lapsi, isä vei hänet ja siskon säännöllisesti uimaan. Isä varmisti turvalliset sukellukset ja kannusti kohtaamaan veden rohkeasti. Sisarusten kasvaessa polskiminen johtikin kilpauintiharrastukseen ja vesipallopeleihin. 

Kalle muistaa edelleen sen hyvänolontunteen, kun isä kampasi pojan märän tukan taaksepäin peseytymisen jälkeen. Vastaavia muistoja Koskinen haluaa tarjota myös omalle lapselleen.

“Uiminen on meidän juttu”

Kalle Koskinen on isä kolmevuotiaalle lapselle sekä yrittäjä ja osaomistaja bioteknologia-alan yrityksessä. Toisin sanoen hänen päivänsä ovat työntäyteisiä, mutta lapsen kanssa on silti tärkeää ehtiä uimaan keskiviikkoisin. Jaetusta harrastushetkestä on vuosien varrella tullut melkein pyhä toimitus, niin tärkeä se on molemmille.

Uintiharrastus alkoi vauvauintina lapsen täyttäessä puoli vuotta. Tätä nykyä parivaljakko käy ohjatussa uimakoulussa, jossa lapsi oppii erilaisten tehtävien ja leikkien kautta tuntemaan olonsa itsevarmaksi vedessä. Ilmapiiri uimakoulussa on kannustava ja positiivinen. Vuosien varrella Koskinen on huomannut, että jaettu ilo on kaksinkertainen ilo.

– On mahtavaa nähdä miten lapsi kehittyy: ensin hän ui luo itsenäisesti, seuraavaksi hän jo sukeltaa jonkin esineen altaan pohjasta tai hyppää altaan reunalta veteen. Edistysaskeleet ovat huimia ja niitä on ilo saada seurata, Koskinen hymyilee.

Alun perin Koskinen kävi vauvauinnissa yhdessä vaimon kanssa, nykyään uimakouluun pääsee mukaan vain yksi aikuinen. Niinpä lapsen harrastukset jaettiin vanhempien kesken ja uinnista tuli isän ja lapsen yhteinen juttu. Parivaljakko pakkaa pillimehut ja voileivät mukaan, sillä yksi parhaista hetkistä on evästuokio uinnin jälkeen.

“Uimisessa parasta on sukeltaminen ja eväät,” sanoo kolmevuotias.

– Koko ryhmän lapset kokoontuvat eväiden ääreen uintitunnin jälkeen ja sitä hetkeä on aina yhtä hauskaa seurata. Lapsilla on hyvä energia keskenään ja harrastus vahvistaa ihan selvästi myös heidän keskinäistä ystävyyttään.

Tutustu vauvavakuutukseen
Isä ja lapsi leikkivät vedessä.

Oppia ikä kaikki

Koskinen toteaa yhteisen harrastuksen olevan todella tärkeä niin lapselle kuin isälle.

– Mielestäni on tärkeää antaa lapsen harrastaa jotain mieluista jo aikaisessa vaiheessa, jos siihen suinkin on mahdollisuuksia. Aina parempi jos vanhempi voi jakaa harrastuksen lapsen kanssa, siten tulee luotua yhteisiä kokemuksia ja muistoja. 

Ohjattu uintiharrastus on Koskisen mukaan opettanut kolmevuotiasta kuuntelemaan ohjeita ja kohtaamaan uusia tilanteita. Sen lisäksi, että uintitaito on tärkeä taito kenelle tahansa, on altistuminen sosiaalisille tilanteille lapsen kehityksen kannalta yhtä tärkeää.

Koskinen on myös oppinut, että uimakouluun kannattaa sitoutua kerralla koko kaudeksi. Näin kalenterissa on kuin nakutettuna selkeät ajat harrastukselle, joka muuten saattaisi jäädä arjen jalkoihin. 

– Tulisiko uimahallissa käytyä jos se olisi täysin omasta aloitteellisuudesta kiinni? Luultavasti ei. Sovittu harrastus auttaa pitämään rutiineista kiinni, mikä on tärkeää erityisesti pienten lasten kanssa, mies toteaa.

Mitä yhteisen harrastuksen jakaminen lapsen kanssa on antanut isälle?

– Uintitunneilla en voi räplätä kännykkää tai istua läppärin ääressä. Lapsi saa siis jakamattoman huomioni, ja se tuntuu itsestäkin hyvältä.

Isä ja lapsi kävelevät kalliolla.

Kattava vakuutusturva on helpottanut hoitoon pääsyä

Vuosien varrelle ei ole osunut sen kummempia tapaturmia harrastuksen puitteissa, vain flunssia ja satunnaisia korvatulehduksia. Näissä jo odotusaikana otettu Fennian vauvavakuutus, joka muuttuu synnytyksen jälkeen lapsen sairausvakuutukseksi, on helpottanut ja nopeuttanut lapsen hoitoon pääsyä.

– Meillä on sekä yksityisesti että yrityksen puolesta kattava vakuutusturva Fennialla, ja se on kyllä tuonut sujuvuutta arkeen. Lapsen sairastuessa on tärkeää päästä hoitoon nopeasti, jotta hän tervehtyy – altaaseen ei ole menemistä jos on minkäänlaista infektiota. Nopean hoitoon pääsyn jälkeen lapsi pääsee myös nopeammin takaisin polskimaan.

Vauvavakuutukseen ja myöhemmin lapsen sairausvakuutukseen sisältyvä FenniaHoitaja-palvelu on ollut Koskisen perheessä käytössä, sillä se koetaan nopeaksi ja näppäräksi tavaksi hoitaa lapsen terveyteen liittyviä asioita.

– Joka kerta kun lapsen terveys mietityttää, otan luurin käteen ja soitan FenniaHoitajalle.

Tutustu lapsen sairausvakuutukseen

FenniaHoitaja neuvoo ja ohjaa

Fennian tapaturma- ja sairauskuluvakuuttamisen tuotepäällikkö Laura Luhtanen kertoo, että FenniaHoitaja neuvoo ja ohjaa asiakkaan suoraan oikeaan hoitoon. FenniaHoitaja-palvelun sairaanhoitaja on Fennian asiakkaiden apuna joka päivä klo 7–22.

Laura, millaisissa tilanteissa FenniaHoitaja voi olla avuksi?

– FenniaHoitaja tekee hoidontarpeenarvioinnin, antaa kotihoito-ohjeita sekä tarvittaessa varaa ajan lääkärille. Vanhempana ei siis tarvitse pohtia, vaatiiko lapsen oireet sairaanhoitoa lääkärissä, vaan voi suoraan olla yhteydessä ammattilaiseen, jolta saa apua helposti ja nopeasti.

Tutustu sairausvakuutukseen

Auttoiko tämä sinua?

Jaa