Hyppää sisältöön
    Kotitaloudet
  • Fennia
  • Henki-Fennia
  • Ohjeet
  • Yritykset ja yhteisöt
  • Fennia ja Henki-Fennia
  • Ohjeet
Yritysasiakkaat
På svenska
Kirjaudu Oma Fenniaan

Kesä edessä, reissu mielessä… Mitä lomamatkan suunnittelussa kannattaa juuri nyt ottaa huomioon?

12.5.2021

Tulevana kesänä matkailun odotetaan palaavan taas askeleen verran kohti normaalia. Millaisia trendejä matkailukesä 2021 tuo tullessaan? Entä miten reissu kannattaa suunnitella, jos haluaa välttyä yllätyksiltä? Ota asiantuntijoiden vinkit talteen, niin voit suunnata lomalle huoletta.

Teltta takakonttiin ja retrolomalle saaristoon

Lähimatkailu on ollut nouseva matkailutrendi jo pitkään. Viimeistään pandemia-ajan jälkeen se jää pysyväksi ilmiöksi, ennustaa Suomen Matkailuorganisaatiot ry:n puheenjohtaja Anne-Marget Hellén.

– Moni kaipaa nyt irtiottoa arjesta, ja esimerkiksi omassa kotikaupungissa vietettävien staycation-lomien määrä on kasvanut kuluneen vuoden aikana. Epävarmuus siitä, minne voi matkustaa, on kääntänyt suomalaisten katseet kotimaahan: elämyksiä haetaan nyt läheltä, Hellén kertoo.

Yhä useampi etsii uusia kokemuksia luonnosta. Kansallispuistojen kävijämäärät kasvoivat vuonna 2020 jopa 23 prosentilla, ja trendi tuskin hidastuu tänäkään kesänä. Moni päätyy yhdistämään kaupunki- ja luontoloman. Ensi kesän matkailusuosikkeja ovatkin todennäköisesti kaupungit, joiden keskustasta pääsee nopeasti luontoon.

– Tulevana kesänä siis retroillaan! Suomalaiset pakkaavat teltan mukaan ja lähtevät perinteiselle autoreissulle. Omalla tai vuokra-autolla voi helposti pyörähtää päiväretkellä luontopolulla ja palata sitten viettämään iltaa kaupunkiin. Uskon, että saaristo nousee kansallispuistojen rinnalle uudeksi trendikohteeksi, Hellén sanoo.

Kesä-bleisure yleistyy

Normiksi muuttunut

etätyöskentely
tarjoaa uusia mahdollisuuksia myös lomakaudelle. Moni saattaa loikata kesäreissulle jo ennen varsinaisen loman alkua, tai pidentää oleskelua matkakohteessa töitä tehden.

– Etätöiden ja lomailun yhdistäminen on linjassa viime vuosina yleistyneeseen bleisure-trendiin, jossa työmatkaan yhdistetään vapaa-ajan matka, kertoo Visit Finlandin Head of Business Intelligence Katarina Wakonen.

Ulkomailla vetävät tutut kohteet – kaupunkilomat ovat pannassa

Osa suomalaisista odottaa jo kiivaasti ulkomaankohteiden avautumista. Etelä-Euroopan perinteisissä suosikkikohteissa lomaillaankin todennäköisesti jo tulevana kesänä. Matkaa kotimaan rajojen ulkopuolelle suunnittelevan kannattaa perehtyä ulkoministeriön matkustustiedotteisiin ja esimerkiksi matkanjärjestäjän tai lentoyhtiön ohjeistuksiin.

– Esimerkiksi Mallorca ja Kreikka ovat varautuneet koronaturvalliseen matkailuun, ja saavat näin ensimmäisten joukossa houkuteltua matkailijoita. Kaupunkimatkoja suurkaupunkeihin vältellään todennäköisesti vielä pitkään, Wakonen pohtii.

Terveysturvallisuus on tulevana kesänä tärkeä kilpailuvaltti. Matkailijat haluavat varmistaa, että kohteessa voi lomailla huoletta ja turvallisesti.

– Osa maista on parhaillaan kehittämässä ja ottamassa käyttöön digitaalisia järjestelmiä, joiden avulla voi seurata, onko matkustaja saanut koronarokotuksen, sairastanut taudin tai onko hänet testattu. Järjestelmät auttavat osaltaan avaamaan matkailua turvallisesti, Wakonen
sanoo.

Mitä kesälomamatkaa suunnittelevan kannattaa ottaa huomioon? Ota tästä vinkit talteen!

  1. Lue peruutusehdot huolella. Valitse palveluntarjoaja, jolla on joustavat varausehdot. Tällöin matkan peruuttaminen tai siirtäminen onnistuu helpommin, jos jokin ulkoinen syy estää matkalle lähdön. Vakuutus ei korvaa, jos reissu peruuntuu esimerkiksi tiukentuneiden koronarajoitusten takia.

  2. Tarkista, että matkavakuutuksesi on voimassa myös Suomessa. Pitkäkestoiset ja paljon
    varauksia sisältävät kotimaanlomat kannattaa aina vakuuttaa esimerkiksi sairastumisesta johtuvan peruuntumisen varalta. Sairaus- ja tapaturmavakuutus kattaa hoidosta koituneet kulut Suomessa, mutta sairastumisen vuoksi keskeytyneen tai peruuntuneen loman aiheuttamia kuluja voidaan korvata vain matkavakuutuksesta.

  3. Jos et saa mökkiä, harkitse hotellia. Mökit viedään käsistä myös tulevana kesänä, mutta hotelleihin mahtuu todennäköisesti lyhyelläkin varoitusajalla.

  4. Varaudu vauhtiin ja vaarallisiin tilanteisiin. Perusharrastukset, kuten retkeily ja pyöräily, kuuluvat yleensä matkavakuutuksen ja terveysturvan piiriin. Esimerkiksi kiipeily, moottoriurheilu tai sukeltaminen saattavat kuitenkin vaatia lisäturvaa. Tarkista vakuutuksesi kattavuus etukäteen, jos aiot kokeilla lomalla uusia lajeja.

  5. Onhan kotivakuutus kunnossa? Kotivakuutus suojaa kotimaanmatkailijan omaisuutta myös lomalla. Murrot vuokramökkiin tai -autoon korvataan irtaimistovakuutuksesta.

Matkavakuutus Kotivakuutus Artikkeli Liikkeellä
Vakuutukset ja palvelut Vahingot Asiakaspalvelu Yritysasiakkaat Ajankohtaista Medialle Tietoa Fennia-konsernista Avoimet työpaikat Briefly in English
© Fennia-konserni
00017 Fennia, Helsinki
Puhelin: 010 5031
Tietosuoja ja käyttöehdot Saavutettavuus Puheluiden hinnat ja yksityisyyden suoja