Hyppää sisältöön
    Henkilöasiakkaat
  • Fennia
  • Henki-Fennia
  • Ohjeet
  • Yritykset ja yhteisöt
Etsi sisällöstä
HenkilöasiakkaatYritysasiakkaat
På svenska

Kirjaudu

  • Etusivu
  • Sisältöstudio
  • Fennia x Tulevaisuuden tähdet: Sini kelaa kohti tavoitteitaan intohimon voimalla
Sini Paukkeri

Fennia x Tulevaisuuden tähdet: Sini kelaa kohti tavoitteitaan intohimon voimalla

1.3.2022

Fennia on aloittanut yhteistyön Nuorten paralympiaryhmän eli Tulevaisuuden tähtien kanssa. Olemme Fenniassa kumppanuudesta innoissamme, ja halusimme tutustua nuorten urheilijoiden arkeen ja tulevaisuuden haaveisiin. Tulevaisuuden tähdet -juttusarjamme aloittaa ratakelaaja Sini Paukkeri.

Sini Paukkeri katseli lapsena TV:stä, kuinka pyörätuolikelaajat kiisivät huimaa vauhtia paralympialaisten radalla. Hän päätti, että kilpailisi jonain päivänä itsekin.

– Kävin lapsena usein ratsastusleireillä, mutta kesällä 2014 sopivaa leiriä ei löytynyt.
Silloin äitini ehdotti, että menisin Pajulahteen leirille, jossa pääsisin kokeilemaan monipuolisesti eri lajeja. Nuorten paralympiaryhmä oli samaan aikaan Pajulahdessa harjoittelemassa, ja pääsin kokeilemaan ratakelausta ryhmässä mukana olevien urheilijoiden kanssa. Laji vei mukanaan saman tien, muistelee nyt 20-vuotias Sini.

Sini sai leirin jälkeen käyttöönsä kelaustuolin ja pääsi heti harjoittelemaan. Jo muutaman viikon kuluttua hän osallistui SM-kisoihin. Sieltä mukaan tarttui hyviä vinkkejä treenaamiseen, uusia kontakteja ja lopulta myös ensimmäinen oma valmentaja.

Ratakelauksen myötä Pohjois-Pohjanmaalta kotoisin oleva Sini on päätynyt tekemään elämässään isoja ratkaisuja. Vuonna 2017 Sini muutti pääkaupunkiseudulle opiskellakseen urheilulukiossa.

– Urheilu on antanut minulle todella paljon. Ilman ratakelausta tuskin olisin muuttanut näin kauas kotoa. Olen löytänyt oman yhteisön, saanut ystäviä Suomesta ja ympäri maailmaa. Urheilu on myös muovannut identiteettiäni – kelaus on tehnyt minusta sen, kuka olen nyt, Sini pohtii.

Voitontahto on urheilijan tärkein menestystekijä

Ratakelauksessa liikutaan 3-renkaisella, mittatilaustyönä valmistettavalla kelaustuolilla. Kisattavia matkoja on aina 100 metristä maratoniin. Sini keskittyy treeneissään tällä hetkellä 400 metrin matkaan.

– Tämä on ensimmäinen kausi, kun tähtään pidemmille matkoille. Valmentaja kysyi minulta
viime kesänä, olenko aivan varma päätöksestä, sillä 400 metrin treenaaminen on tosi raskasta ja tuntuu fyysisesti pahalta. Nautin kuitenkin siitä rankkuudesta, sillä se tietää kehitystä.

Sinin lähitulevaisuuden päätavoite on saada paikka vuoden 2024 paralympialaisiin. Se on hänen mukaansa mahdollista, mutta haastavaa – jo mutkikkaan valintajärjestelmänkin takia.

– Tämän kauden tavoitteeni oli alun perin alittaa MM-rajat, mutta MM-kilpailut siirtyivätkin
seuraavalle vuodelle. Nyt tavoitteenani on saada hyvä kilpailukausi ja parantaa omia aikojani eri matkoilla.

Sini Paukkeri

Ratakelaus on pyöräyttänyt Sinin elämässä eteenpäin myös isompia pyöriä.

Sini motivoituu itsensä ylittämisestä ja tunteesta, että harjoittelu tuo tuloksia. Näitäkin tärkeämpi eteenpäin vievä voima on sisältä kumpuava kilpailuhenki.

– Ilman voitontahtoa kilpaurheilija ei yllä riittävän koviin suorituksiin. Rakastan kilpailemista ja voittamisen tunnetta: kun olen taas yhtä kilpailijaa parempi kuin aiemmin ja pääsen astetta lähemmäs maailman kärkikelaajia.

Rakkaus lajiin ja tukiverkosto auttavat, jos eteen sattuu esteitä

Kilpaurheilussa on Sinin mukaan loppupeleissä kyse intohimosta. Kun lajiin on vahva tunneside, ei urheilusta pysty luopumaan, vaikka toisinaan haluaisikin.

– Minulla oli paljon vaikeuksia vuosina 2019–2020, koska valmennussuhde edellisen valmentajani kanssa loppui yllättäen, eikä uutta meinannut löytyä. Apeista fiiliksistä huolimatta jatkoin treenaamista, koska en vain osannut lopettaa. Ratakelaus on minulle elämäntapa, ja intohimo vie vastoinkäymisten yli.

Vaikeina aikoina auttaa myös ympärillä olevien ihmisten tuki. Sini on ollut mukana Nuorten paralympiaryhmässä jo useampana vuonna, ja ryhmä on ollut hänelle tärkeä tukipilari. Kun omaa valmentajaa ei välissä ollut, löytyi ryhmästä ihmisiä, jotka kannustivat eteenpäin.

– Vaikka minulla oli hankalaa, rinnallani oli tämä ryhmä, joka uskoi minuun ja tekemiseeni.
Ryhmä auttoi huomaamaan mahdollisuuteni saavuttaa vaikka mitä. Loppukeväästä 2020 löysin uuden valmentajan ja sitä kautta urani lähtikin taas uuteen nousuun.

Haaveena urheiluntäyteinen tulevaisuus

Sini toivoo voivansa tehdä urheilusta itselleen pidempiaikaisen ammatin. Urheilu-ura kehittää kykyjä, joista on hyötyä monessa muussakin. Periksiantamattomuutta, suunnitelmallisuutta ja yhteistyötaitoja tarvitaan, oli ammatti mikä tahansa.

Missä Sini näkee itsensä 10 vuoden päästä?

– Valmistaudun vuoden 2032 paralympialaisiin ja olen tilanteessa, jossa pystyn antamaan
kaikkeni, olemaan 100-prosenttisesti urheilija. Toisaalta siinä ohessa voisi olla jotain muutakin. Olisi hienoa, jos minulla olisi joskus oma yritys, jossa voisin hyödyntää urheilu-urakokemustani. Elämä olisi tasapainossa ja nauttisin siitä, mitä teen – mitä se sitten onkaan, Sini päättää.

Pyörätuolikelaus

  • Pyörätuolikelaus (tai ratakelaus) kuuluu paralympialaisten yleisurheilulajeihin, ja se on yksi maailman seuratuimmista paraurheilulajeista. Pyörätuolikelaus on ollut mukana paralympialaisissa aina ensimmäisistä kisoista lähtien, vuodesta 1960.

  • Suomalaisista pyörätuolikelaajista tunnetuimpia ovat Leo-Pekka Tähti, Amanda Kotaja ja Toni Piispanen, jotka ovat tuoneet Suomeen useita arvokisamitaleja. Leo-Pekalla on nimissään ratakelauksen kilpailluimman luokan T54:n 100 metrin maailmanennätys.

  • Pyörätuolikelauksessa kilpaillaan eri pituisilla matkoilla: 100, 200, 400, 800, 1 500, 5 000 ja 10 000 metrillä sekä maratonilla. Kelaaminen tapahtuu kolmipyöräisellä kelaustuolilla, joka valmistetaan kilpaurheilijalle mittatilaustyönä.

  • Pyörätuolikelauksessa urheilijat jaetaan neljään eri vammaluokkaan: T51–T54. Sini Paukkeri kelaa luokassa T54, jossa kilpailevat lievimmän vamman omaavat urheilijat. Luokitus voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että ylävartalo toimii normaalisti, mutta alaraajat eivät.

Fennia tukee Tulevaisuuden tähtien matkaa

Vuoden 2022 Nuorten paralympiaryhmään eli Tulevaisuuden tähtiin on valittu 24 lupaavaa urheilijaa kaikkiaan 12 eri paraurheilulajista. He leireilevät vuoden aikana neljä kertaa Pajulahden liikuntakeskuksessa, joka on Suomen virallinen Paralympic Training Center. Ryhmän kautta polku on auki aina Suomen paralympiajoukkueeseen asti.

Paralympiakomitea ja Fennia ovat tehneet yhteistyötä paraurheilijoiden vakuuttamisessa vuodesta 2019 lähtien, ja vuonna 2022 Fennia on mukana tukemassa Tulevaisuuden tähtien matkaa. Fennialle on tärkeää tsempata nuoria urheilijoita heidän matkallaan kohti omaa parastaan, minne asti se johtaakaan. Nuorissa on tulevaisuus ja Fennia uskoo, ettei ole olemassa vain yhtä, vaan monta mahdollista tulevaisuutta.

Lue lisää Nuorten paralympiaryhmästä

Lue lisää

KumppanitTulevaisuuden FenniaArtikkeliFennia

Jaa

Vakuutukset ja palvelutVahingotAsiakaspalveluAsiakasedutUsein kysyttyäAjankohtaistaMedialleYritysasiakkaatTietoa FenniastaAvoimet työpaikatBriefly in English
© Fennia
YhteystiedotTietosuoja ja käyttöehdotSaavutettavuusYksityisyyden suoja puhelinpalvelussaEvästeet