Hyppää sisältöön
    Henkilöasiakkaat
  • Fennia
  • Henki-Fennia
  • Ohjeet
  • Yritykset ja yhteisöt
Etsi sisällöstä
HenkilöasiakkaatYritysasiakkaat
På svenska

Kirjaudu

Fennia x Tulevaisuuden tähdet: Resilienssi on para-alppihiihtäjä Neten valttikortti

9.1.2023

Fennia tukee Nuorten paralympiaryhmää eli Tulevaisuuden tähtiä. Tässä juttusarjassa olemme kertoneet nuorten urheilijoiden tarinoita ja tutustuneet heidän tulevaisuuden tavoitteisiinsa. Vuoden 2022 juttusarjamme päättää para-alppihiihtäjä Nette Kiviranta.

Espoolainen Nette Kiviranta oli kolmevuotias, kun hänen vanhempansa laittoivat hänet suksien päälle ensimmäisen kerran. Siitä lähtien luminen rinne on ollut Netelle tärkeä paikka, jossa hän on viettänyt aikaa niin perheensä kuin ystäviensä kanssa.

– Noin 7-vuotiaana osallistuin ensimmäisiin kilpailuihini, tuolloin vielä vammattomana. Etenin taso tasolta, ja kaudella 2017–18 aloitin aikuisten sarjassa, Nette kertoo ja jatkaa:

– Keväällä 2018, 16-vuotiaana, osallistuin Tahkolla pujottelun SM-kisoihin ja laskin junioreiden SM-pronssia. Tahkolta lähdimme ajamaan kohti Leviä ja suurpujottelun SM-kisoja. Matkalla auto, jonka kyydissä istuin, törmäsi vastaantulevaan autoon. Nokkakolarissa kuoli kaksi henkilöä, kaksi selvisi vammatta ja minä alaraajahalvaannuin.

Onnettomuutta seurasi neljän kuukauden kuntoutusjakso, mutta toimintakykyä ei saatu palautettua Neten alaraajoihin.

Paluu rinteeseen läheisten tuella ja rakkaudesta lajiin

Puoli vuotta kolarin jälkeen isä ehdotti Netelle para-alppihiihdossa käytettävän istumakelkan kokeilua. Kelkan alla on yksi suksi, ja laskiessa tasapainotellaan kahden sauvan avulla.

– Aluksi olin vastahakoinen. Ajattelin, että kelkalla laskeminen on minulle liian hurjaa. Lopulta perhe ja ystävät saivat minut kuitenkin ympäripuhuttua. Yllättäen kelkka tuntuikin ihan omalta – oli kivaa päästä suksen päälle, vaikka tällä kertaa istuen.

Heti ensikokeilun jälkeen Netelle tilattiin oma kelkka. Rakkaus lajiin ja halu viettää taas aikaa rinteessä saivat hänet harjoittelemaan sinnikkäästi.

– Halusin haastaa itseäni ja kokeilla rajojani. Minua kiinnosti kovasti myös päästä soveltamaan kaikkea sitä osaamista, mitä minulla oli entuudestaan.

Para-alppihiihdossa kilpailijat luokitellaan vammaluokkiin, joita ovat pystyluokat, näkövammaluokat ja kelkkaluokat. Pari vuotta kului tuntumaa hakien, ja marraskuussa 2021 Nette sai kelkkaluokituksen LW11. Sen myötä hän osallistui ensimmäisiin kisoihinsa. Niissä Nette sijoittui toiseksi, minkä myötä hänelle vinkattiin MM-kisoihin osallistumisesta. Tammikuussa 2022 Nette laski pujottelun MM-hopeaa.

Paraurheilijuus toi muutoksia ajattelumaailmaan

Nette kertoo motivoituvansa itsensä kehittämisestä sekä siitä, että voi omalla toiminnallaan lisätä tietoisuutta paraurheilusta ja inspiroida muita.

– Vaikka loukkaannuin 16-vuotiaana tilanteessa, johon itselläni ei ollut vaikutusvaltaa, olen ottanut ohjat käsiini ja osoittanut itselleni ja muille, että pystyn vielä vaikka mihin. Olen myös osallistunut Paralympiakomitean järjestämiin tapahtumiin, joissa olen kertonut lapsille paraurheilusta. On motivoivaa päästä avartamaan näkökulmia ja vastaamaan lasten kysymyksiin!

Kilpaurheilun ohella Nette opiskelee kauppatieteitä yliopistossa. Hän kokee, että urheilu-urasta on etua elämän muillakin osa-alueilla.

– Urheilun parissa oppii eri ihmisistä, taustoista ja myös vastoinkäymisistä. Paraurheilijuus on mahdollistanut paljon sellaista, mitä en olisi kymmenen vuotta sitten osannut ajatella. Se on rakentanut minua persoonana ja muuttanut ajattelutapaani.

Netellä on selkeä näkemys siitä, mikä on urheilijan tärkein piirre: joustavuus.

– Alppihiihdossa täytyy sietää muuttuvia tekijöitä. Kelit voivat vaihdella nopeasti, ja on päiviä, kun oma kroppa ei anna kaikkea. Entä jos tulee terveydellisiä ongelmia, miten niistä selviydytään? Välillä pääsee kisaaman, välillä ei – tilanteet elävät koko ajan. Resilienssin avulla vastoinkäymiset voi muuttaa voitoiksi, Nette summaa.

Ryhmä tuo tukea ja tärkeitä vinkkejä

Tulevaisuuden tähdet -ryhmässä treenaamisella on Netelle iso merkitys erityisesti yhteisöllisyyden näkökulmasta.

– Pääsin silloin aikoinaan nopeasti mukaan ryhmään, ja siitä oli minulle iso tuki. Olisin muuten ollut aika omillani, kun en voinut enää lähteä vanhojen seurakavereideni kanssa leireille. Tulevaisuuden tähdet -ryhmä tarjosi kaipaamani yhteisön.

– Leireillä pääsee kuulemaan muiden kokemuksia ja saa vinkkejä urheilu-uran rakentamiseen. Valmentajilta saa aina apua, oli kyse treenivinkeistä tai byrokratiasta. Ryhmä on antanut minulle myös uutta perspektiiviä elämään, ihmisten erilaisuuteen ja samalla tasavertaisuuteen.

Neten lähitulevaisuuden tavoitteena on kilpailla MM-kisoissa kahdessa lajissa: suurpujottelussa ja pujottelussa.

– Viime kausi oli vielä kokeilua, vaikka menestystä tulikin. Tällä kaudella haluan harjoitteluuni lisää rutiinia. Yritän myös koota ympärilleni tiimiä, jonka kanssa voisin rakentaa polkua kohti vuoden 2026 Paralympialaisia.

Para-alppihiihto

  • Alppihiihto on talviparalympialaji liikunta- ja näkövammaisille urheilijoille.

  • Alppihiihtolajeissa (pujottelu, suurpujottelu, Super-G ja syöksylasku) liikunta- ja näkövammaiset henkilöt kilpailevat kansainvälisellä tasolla Paralympialaisissa, MM-kilpailuissa, Eurocupeissa ja Maailmancupeissa. Alppihiihto on Paralympialaisten talvikisojen ohjelmassa Milano-Cortinassa helmikuussa 2026.

  • Alppihiihdossa urheilijat on luokiteltu 15 eri vammaluokkaan: pystyluokat LW1-9, kelkkaluokat LW10-12 ja näkövammaluokat B1-3. Vammaluokkien numerot kertovat vamman laadun eli mitä pienempi luku, sitä vaikeampi vamma. Nette Kivirannan luokka on LW11.

  • Para-alppihiihdon maailmancupin kauden 2022–23 ensimmäinen kilpailu käytiin 8.–11. joulukuuta Sveitsin St. Moritzissa. Nette Kiviranta oli suurpujottelussa kolmas, ja ensimmäisessä pujottelukisassa toinen.

Fennia tukee Tulevaisuuden tähtien matkaa

Vuoden 2022 Nuorten paralympiaryhmään eli Tulevaisuuden tähtiin on valittu 24 lupaavaa urheilijaa kaikkiaan 12 eri paraurheilulajista. He leireilevät vuoden aikana neljä kertaa Pajulahden liikuntakeskuksessa, joka on Suomen virallinen Paralympic Training Center. Ryhmän kautta polku on auki aina Suomen paralympiajoukkueeseen asti.

Paralympiakomitea ja Fennia ovat tehneet yhteistyötä paraurheilijoiden vakuuttamisessa vuodesta 2019 lähtien, ja vuonna 2022 Fennia on mukana tukemassa Tulevaisuuden tähtien matkaa. Fennialle on tärkeää tsempata nuoria urheilijoita heidän matkallaan kohti omaa parastaan, minne asti se johtaakaan. Nuorissa on tulevaisuus ja Fennia uskoo, ettei ole olemassa vain yhtä, vaan monta mahdollista tulevaisuutta.

Lue lisää

Tulevaisuuden FenniaKumppanitArtikkeliFennia

Jaa

Vakuutukset ja palvelutVahingotAsiakaspalveluAsiakasedutUsein kysyttyäAjankohtaistaMedialleYritysasiakkaatTietoa Fennia-konsernistaAvoimet työpaikatBriefly in English
© Fennia-konserni
Konsernin yhteystiedotTietosuoja ja käyttöehdotSaavutettavuusYksityisyyden suoja puhelinpalvelussaEvästeet