Hyppää sisältöön
    Henkilöasiakkaat
  • Fennia
  • Henki-Fennia
  • Ohjeet
  • Yritykset ja yhteisöt
Etsi sisällöstä
HenkilöasiakkaatYritysasiakkaat
På svenska

Kirjaudu

Henri Kössö

Fennia x Tulevaisuuden tähdet: Joukkue saa pyörätuolikoripalloilija Henrin antamaan kentällä kaikkensa

15.9.2022

Henri Kössölle koripallon palkitsevimmat hetket liittyvät haastavan vastustajan voittamiseen – ilmaiseksi saadut voitot eivät tunnu yhtä hyviltä. Tärkeänä hän pitää sitä, että onnistumiset koetaan yhdessä joukkueena, ja niiden eteen annetaan yhteinen panos.

Henri Kössö harrastaa monipuolisesti eri urheilulajeja, aina hiihdosta pyörätuolisulkapalloon ja yleisurheilusta uintiin. Hänen ykköslajinsa on kuitenkin pyörätuolikoripallo, jonka hän aloitti jo 9-vuotiaana. Tästä kiitos kuuluu opettajalle, joka toi Henrin luokalle testiin pelipyörätuoleja. Henri innostui lajista heti ensi kokeilulla. Vuosien myötä harrastus on muuttunut tavoitteelliseksi kilpaurheiluksi, ja nyt 17-vuotias Henri on mukana Tulevaisuuden tähdissä eli Nuorten paralympiaryhmässä.

Koripallon parissa Henri kertoo oppineensa erityisesti kärsivällisyyttä:

– Alkuvaiheessa en ymmärtänyt, kuinka paljon aikaa vie, että taitoni kehittyvät tai että pärjään peleissä. Koripallovuodet ovat opettaneet, että oman pelin hiominen vaatii työtä ja pitkäjänteisyyttä, Henri toteaa.

Koripallo on tiivistä yhteistyötä

Pyörätuolikoripallo on vauhdikas ja taktinen joukkuepeli, joka vaatii pyörätuolin hallintaa ja pallonkäsittelytaitoja. Valttia ovat myös tiimitaidot.

– Koripallossa kyse on ennen kaikkea joukkueesta ja yhdessä pelaamisesta. Juuri siksi se on oma lajini. Joukkue on minulle myös motivaation lähde. Kun tiedän, että joukkuekaverit tekevät parhaansa, haluan itsekin antaa kaikkeni.

Henrin koripalloseura on Tapiolan Honka, ja hänen joukkueessaan on tällä hetkellä yhdeksän pelaajaa. Joukkue on pysynyt pitkälti samana vuodesta toiseen.

– Joukkueessamme on tosi hyvä ilmapiiri. Pystymme tukemaan ja auttamaan toisiamme kaikessa, niin treeneissä kuin peleissäkin. Tunnemme toisemme hyvin, kun yhteisiä vuosia on takana jo monta, Henri tuumaa.

Palkitsevinta on haasteiden voittaminen yhdessä

Pyörätuolikoripallossa on kentällä samanaikaisesti viisi pelaajaa, loput ovat vaihdossa. Pelipaikkojen suhteen ei ole rooleja, vaan jokaisen on hallittava eri paikat ja tilanteet.

– Se on tässä lajissa haastavaa. Ei auta, että on yksi tähtiheittäjä, vaan tason pitää olla korkealla koko joukkueella. Heittopaikka voi tulla pelissä kenelle tahansa, ja siksi jokaisen pitää harjoitella sitä yhtä sinnikkäästi.

Henrin mielestä palkitsevinta koripallossa ovat joukkueen yhteiset onnistumiset. Erityisesti sellaiset, joiden eteen on nähty vaivaa.

– Paras fiilis tulee siitä, kun olemme laittaneet itsemme kunnolla likoon ja voitamme kovan vastustajan omalla hyvällä pelaamisella. Ilmaiset voitot eivät maistu yhtä hyvältä.

Sinnikkäästi kohti tulevaisuuden tavoitteita

Henri on mukana Tulevaisuuden tähdissä jo kolmatta vuotta. Hän on saanut ryhmästä paljon uusia kavereita. Edessä on taas seuraava yhteinen leiri, ja Henrin tunnelmat ovat odottavaiset.

– Etukäteen ei ole tarkkaa tietoa, millaisiin harjoituksiin leirillä keskitytään. On aina mielenkiintoista nähdä, mitä on ohjelmassa. Valmentajat keksivät yleensä jotain uutta joka leirille. Oma fokukseni on tällä hetkellä voimaominaisuuksissa, niihin haluaisin keskittyä myös tulevalla leirillä, Henri pohtii.

Tulevaisuuden tähti kertoo suurimmaksi tavoitteekseen kansainvälisellä tasolla pelaamisen.

– Minulla on välitavoitteena, että lähtisin lukion jälkeen Jenkkeihin opiskelemaan ja pelaamaan samalla korista yliopistosarjassa. Yritän tehdä sellaisia valintoja, jotka ovat fiksuja tulevaisuuden urheilu-urani kannalta.

Kun urheilu-ura joskus vaihtuu muuhun, Henri toivoo tuon muun olevan IT-ala. Juuri sitä hän haluaisi päästä opiskelemaan yliopistoon, ja hän uskoo, että sen parista löytyisi mieluisa työ.

– Näen, että näihin tulevaisuuden tavoitteisiin on mahdollista päästä systemaattisella harjoittelulla ja päämäärätietoisuudella. Se on ollut tyylini tähän saakka, ja sitä aion myös jatkaa, Henri päättää.

Pyörätuolikoripallo

  • Pyörätuolikoripallo on kesäparalympialaji liikuntavammaisille pelaajille. Maailmalla pyörätuolikoripallo on yksi harrastetuimmista liikuntavammaisten urheilulajeista.

  • Kansainvälisellä tasolla pyörätuolikoripallossa kilpaillaan paralympialaisten lisäksi MM- ja EM-kilpailuissa. Suomessa lajia pelataan tällä hetkellä SM-tasolla.

  • Pyörätuolikoripallossa käytetään koripalloon erikseen suunniteltua pelituolia. Pyörätuolit tehdään pelaajille mittojen mukaan niin, että istuma-asento, tasapaino ja liikkuvuus ovat ihanteelliset.

  • Joukkueesta on kentällä yhtä aikaa viisi pelaajaa. Otteluissa pelataan neljä 10 minuutin jaksoa. Säännöt ovat muutamia sovellutuksia lukuun ottamatta lähes samat kuin koripallossa.

Fennia tukee Tulevaisuuden tähtien matkaa

Vuoden 2022 Nuorten paralympiaryhmään eli Tulevaisuuden tähtiin on valittu 24 lupaavaa urheilijaa kaikkiaan 12 eri paraurheilulajista. He leireilevät vuoden aikana neljä kertaa Pajulahden liikuntakeskuksessa, joka on Suomen virallinen Paralympic Training Center. Ryhmän kautta polku on auki aina Suomen paralympiajoukkueeseen asti.

Paralympiakomitea ja Fennia ovat tehneet yhteistyötä paraurheilijoiden vakuuttamisessa vuodesta 2019 lähtien, ja vuonna 2022 Fennia on mukana tukemassa Tulevaisuuden tähtien matkaa. Fennialle on tärkeää tsempata nuoria urheilijoita heidän matkallaan kohti omaa parastaan, minne asti se johtaakaan. Nuorissa on tulevaisuus ja Fennia uskoo, ettei ole olemassa vain yhtä, vaan monta mahdollista tulevaisuutta.

Kuvaaja: Juhani Järvenpää

Lue lisää

Tulevaisuuden FenniaKumppanitArtikkeliFennia

Jaa

Vakuutukset ja palvelutVahingotAsiakaspalveluAsiakasedutUsein kysyttyäAjankohtaistaMedialleYritysasiakkaatTietoa FenniastaAvoimet työpaikatBriefly in English
© Fennia
YhteystiedotTietosuoja ja käyttöehdotSaavutettavuusYksityisyyden suoja puhelinpalvelussaEvästeet