Hyppää sisältöön
    Henkilöasiakkaat
  • Fennia
  • Henki-Fennia
  • Ohjeet
  • Yritykset ja yhteisöt
Etsi sisällöstä
HenkilöasiakkaatYritysasiakkaat
På svenska

Kirjaudu

  • Etusivu
  • Sisältöstudio
  • Kumppanille turvaa henkivakuutuksella

Kumppanille turvaa henkivakuutuksella

15.1.2021

Henkivakuutus tuo turvaa kumppanin tulevaisuudelle. Henki-Fennian asiantuntija Kati Ranta kertoo, miksi parisuhteessa kannattaa keskustella henkivakuutuksesta.

Avopuoliso, aviopuoliso, kumppani, elämänkumppani. Elämän rakkaimmalla ihmisellä on monta nimeä. Mutta pitkä parisuhde ja yhteinen koti ei lain silmissä riitä siihen, että suhde olisi virallinen.

– Jos ei ole naimisissa, kumppani ei ole oikeutettu leskeneläkkeeseen eikä aina myöskään työnantajan ottamaan ryhmähenkivakuutuksesta maksettavaan henkikorvaukseen, Henki-Fennian tuotepäällikkö Kati Ranta toteaa.

Avo- ja aviopuolisolla on lain silmissä erilainen asema kumppanin kuollessa. Henkivakuutuksen avulla voi taata, että kumppanin toimeentulo ja esimerkiksi lainojen maksu on turvattu.

– Jos henkivakuutuksen korvaus halutaan maksettavan avopuolisolle, on hänet nimeltä määrättävä edunsaajaksi. Edunsaajalla tarkoitetaan tahoa, jolle korvaus maksetaan, kun vakuutettu kuolee. Toinen keino on nimetä edunsaajaksi kuolinpesä ja osoittaa avopuoliso testamentissa perinnönsaajaksi.

Henkivakuutus elää elämänmuutosten mukana

Useimmiten henkivakuutuksen edunsaajaksi nimetään “omaiset”, joka kattaa ensisijassa aviopuolison ja lapset. Mikäli aviopuolisoa ja lapsia ei ole, vainajan vanhemmat ja sisarukset luetaan omaisiksi. “Puoliso” edunsaajana tarkoittaa myös vain aviopuolisoa tai rekisteröidyn parisuhteen toista osapuolta, avopuoliso pitää nimetä erikseen.

– Olennaista on pitää huolta siitä, että henkivakuutuksen tiedot ovat ajan tasalla. Vakuutus edunsaajineen kannattaa tarkastaa vuosittain. Näin voi varmistaa, että vakuutus pysyy mahdollisissa elämänmuutoksissa mukana. Jos esimerkiksi eroaa, on tärkeää, että edunsaajamääräys päivitetään, Ranta neuvoo.

Henkivakuutuksen avulla voi siis taata omalle kumppanille turvaa, jos tiet erkanevat kuolemantapauksen johdosta.

Muista nämä, kun pohdit henkivakuutusasioita parisuhteessa:

  1. Mieti, mitä haluat henkivakuutuksella turvata? Paljonko läheisillä tulisi olla varoja, jotta elämä voisi jatkua ja jotta he pääsisivät alun ylitse?

  2. Määritä vakuutussumma omaan tilanteeseen sopivaksi. Hyvä nyrkkisääntö on vuoden tulot + lainat + 20 000 euroa per lapsi. Lisäksi kannattaa ottaa huomioon omaisuuden määrä sekä muissa mahdollisissa vakuutuksissa olevat henkiturvat, kuten säästöhenkivakuutus ja eläkevakuutus.

  3. Tarkista vakuutuksen edunsaaja vuosittain, jotta se vastaa elämäntilannettasi. Huomioi, että “omaiset” edunsaajana ei sisällä avopuolisoa. Hänet tulee nimetä erikseen.

  4. Henkivakuutus tuo turvaa nopeasti. Henkivakuutuksen korvaus maksetaan 30 vuorokauden kuluessa siitä, kun kaikki korvauksen maksamiseksi tarvittavat tiedot on saatu. Henkivakuutuksella voi varmistaa, että rahaa löytyy esimerkiksi lainan maksuun. Henkivakuutusta voi käyttää myös lainaturvana, eli pantata korvaussumman asuntolainan vakuudeksi, josta maksetaan esimerkiksi yhteinen asuntolaina. Toisin sanoen pankki hyväksyy henkivakuutuksen esimerkiksi asuntolainan vakuudeksi.

  5. Lähiomaisille korvaussumma on kokonaisuudessaan perintöveron alaista. Henkivakuutuksen korvaussumma on edunsaajan tuloveron alaista pääomatuloa, kun edunsaaja on muu kuin lähiomainen. Lue lisää henkivakuutuksen korvaussumman verotuksesta.

  6. Henkivakuutukseen voi lisätä myös työkyvyttömyysvakuutuksen tai vakavan sairauden turvan, jos haluat itsellesi lisäturvaa.

Lue lisää

HenkivakuutusArtikkeliHyvinvointi

Jaa

Vakuutukset ja palvelutVahingotAsiakaspalveluAsiakasedutUsein kysyttyäAjankohtaistaMedialleYritysasiakkaatTietoa FenniastaAvoimet työpaikatBriefly in English
© Fennia
YhteystiedotTietosuoja ja käyttöehdotSaavutettavuusYksityisyyden suoja puhelinpalvelussaEvästeet