Hyppää sisältöön
Yritysasiakkaat
På svenska
Kirjaudu Oma Fenniaan

”Mikään ei tuo samanlaista iloa kuin tanssi” – tanssiminen on antanut Lauralle rohkeutta ja itseluottamusta

15.9.2020

Pitkään tanssi ohjasi kaikkia Laura Lackmanin isoja elämänvalintoja, kuten opiskelu- ja asuinpaikkoja. Viime aikoina hänen on täytynyt opetella rennompaa suhtautumista tanssimiseen, mutta tanssin ilo ei ole kadonnut mihinkään.

Vantaalainen Laura Lackman on pudottanut monet murheensa tanssisalin reunalle.

­– Kun kävelen saliin ja musa alkaa soimaan, hyvä fiilis on heti siinä. Kaikki muu unohtuu, Lackman kertoo.

Lauran tanssiharrastus alkoi lapsena tanhulla. Kilpatanssin, nykyään virallisesti vakio- ja latinalaistanssin harrastamisen Laura aloitti toisella luokalla vanhempiensa innoittamana. Lauran päälajeja ovat lattaritanssit, joista hänen suosikkinsa on hersyvä ja rytmikäs samba.

Tanssimisen lisäksi Laura on harrastanut myös juoksemista, kuntosalia, hiihtoa ja taitoluistelua, mutta mikään ei tuo hänelle samanlaista liikkumisen iloa kuin tanssi.

– Kun tanssin, tuntuu kuin saisin lisää pituutta ja sisäistä stretchiä. Pääsen käyttämään kaikkia lihaksia. Kun vain ajattelenkin tanssimista, kehoni alkaa liikkua kuin itsestään, Laura kuvailee.

Laura rakastaa tanssin tuomaa haastetta: siinä voi kehittyä loputtomasti. Laura sanoo olevansa tavoitekeskeinen ja kilpailuhenkinen ihminen, joten onnistumiset ja voitot kannustavat jatkamaan.

– Parasta on, kun jokin aiemmin vaikealta tai liian nopealta tuntuva kohta koreografiassa onnistuukin yhtäkkiä helposti. Silloin huomaa kehittyneensä.

Yksi suurimmista oivalluksista, joita tanssi on Lauralle tuonut, on ollut se, että omat rajat ovat aina kauempana kuin luulee.

– Usein käy niin, että luulee jo tekevänsä täysillä, mutta oikeasti pystyy esimerkiksi treenaamaan vielä kovempaa. Jostain löytyy aina voimaa jatkaa, Laura sanoo.

Kovaa treenaamisesta Laura on saanut tsemppiä myös kisoissa. Kun ennen lavalle nousemista jännittää, Laura sanoo itselleen: olen treenannut niin kovaa, että tämä kisahan on helppo.

Uusi asenne tanssiin vaatii opettelua

Tanssiminen on tuonut Lauralle ison kasan rohkeutta ja esiintymiskokemusta. Tanssiessa tottuu tuijottaviin silmäpareihin ja saa itsevarmuutta esiintymiseen. Esimerkiksi työtilaisuuksissa esillä oleminen tai vaikka koulutuksen pitäminen isolle joukolle tuntuu helpommalta, kun on esiintymiskokemusta, Laura sanoo.

– Nautin esiintymisestä tosi paljon. Silti jokainen päivä on erilainen. Ei minulla tanssikisoissa aina ole itsevarma fiilis, kun odotan omaa vuoroa. Silti on mentävä ja valmentajatkin sanovat usein, että fake it ’til you make it, Laura kertoo.

Tämän vuoden aikana Laura on joutunut opettelemaan toisenlaista rohkeutta ja heittäytymistä. Hän lopetti alkuvuodesta kilpailemisen ja tanssii nyt vain omaksi ilokseen – yksin salilla tai käymällä eri tunneilla.

– Minusta alkoi tuntua, että olen paitsi treenannut liikaa ja levännyt liian vähän, myös kilpaillut tosi kauan ja antanut tanssille ihan valtavasti itsestäni. Aloin ajatella, että elämään toisi enemmän iloa se, että tanssisin oman aikatauluni ja fiilikseni mukaan.

Tähän saakka tanssi on ohjannut Lauran isoja elämänvalintoja, kuten mihin hän hakee opiskelemaan tai missä kaupungissa asuu. Tavoitteelliselle ihmiselle uusi, rennompi elämänasenne vaatii opettelua – ja himotanssija tarvitsee rohkeutta, että malttaa olla treenaamatta liikaa.

– Nyt vain päätin, ettei tanssi ole elämän kaikista merkityksellisin asia. On tuntunut tosi ihanalta, kun elämässä ei ole tiukkaa suunnitelmaa. Olen oppinut kuuntelemaan sisintäni ja luottamaan itseeni, Laura sanoo.

Kaikilla on lupa tanssia

Lauran mielestä yksi parhaimmista asioista tanssissa on, että siitä voi tehdä juuri niin tavoitteellista kuin haluaa: voi käydä tunneilla vain omaksi ilokseen tai alkaa kilpailla, vaikka olisi ihan aloittelija. Kaikille taitotasoille löytyy omat kilpailusarjat.

Laura valmentaa tanssia Vantaan kilpatanssijoissa. Tanssituntien vetäminen tuo Lauralle valtavasti iloa, sillä hän rakastaa katsoa, kun ihmiset tanssivat.

– Aloittelijoitakin on ihana katsoa. Tanssimisen ilo välittyy jo alkeiskurssista asti, Laura sanoo.

Nyt kun kilpailun lopettaminen on vapauttanut tilaa kalenterista, Laura miettii jo, mille tunneille itse menisi. On niin paljon mikä kiinnostaa.

– Haluaisin kokeilla ainakin showtanssia, ehkä argentiinalaista tangoa, swing-tansseja… Haluaisin oikeastaan oppia ihan kaikkia lajeja, Laura sanoo.

Turvaa treenivahinkoihin

Tanssitreeneissä kaikki ei aina mene niin sulavasti kuin kisalavoilla tai Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa. Joskus parin kyynärpää osuu nenään ja se murtuu ­– niin kävi kerran Lauralle.

– Kerran taas törmäsin parin kanssa niin, että hampaani liikahtivat ja niitä piti oikoa raudoilla. Aina jotain sattuu ja jokin paikka kopsahtaa. Onneksi harvemmin mitään kovin vakavaa, Laura kertoo.

Kilpatanssia tanssitaan korkokengissä, joten nilkan muljahtaminen on tyypillinen vamma.

Kun vahinko sattuu,

vapaa-ajan tapaturmavakuutuksesta
on hyötyä. Laura tuntee vakuutukset hyvin, sillä hän työskentelee Fennialla palvelupäällikkönä ja luotsaa kotitalouksien vakuutuspalveluiden yksikköä. Aiemmin hän toimi vapaaehtoisten henkilövakuutusten tuotepäällikkönä.

– Kun on vakuutus kunnossa, ei tarvitse heti miettiä, että mitä teen. On helpompi fiilis, kun hoito on turvattu, Laura sanoo.

Vakuutukset ja palvelut Vahingot Asiakaspalvelu Ajankohtaista Yritysasiakkaat Medialle Tietoa Fennia-konsernista Briefly in English
© Fennia-konserni
00017 Fennia, Helsinki
Puhelin: 010 5031
Tietosuoja ja käyttöehdot Saavutettavuus Puheluiden hinnat ja yksityisyyden suoja