Hyppää sisältöön
Etsi sisällöstä
HenkilöasiakkaatYritysasiakkaat
På svenska

Kirjaudu

  • Etusivu
  • Sisältöstudio
  • Henkivakuutus turvaa läheistesi elämää
Lapsi kiinnittää pinnin hiuksiin.

Henkivakuutus turvaa läheistesi elämää

24.10.2019

Kuolemasta on vaikea puhua, mutta siihen varautuminen on viisasta.

45-vuotias urheilullinen mies. Jotain tuntemuksia rinnassa, mutta ei mitään huolta nostattavaa. Eräs tavallinen aamu, leikkiä lasten kanssa ja yhtäkkiä kuolema. Kuoleman syy: sydänlihastulehdus.

Tämä on esimerkki tilanteesta, jollaista kukaan ei toivo kellekään, mutta jollaisia kuitenkin tapahtuu. Elämää ei voi hallita, kuolemaa vielä vähemmän. Kuolemaan voi kuitenkin varautua niin, että suuren surun aika ei murra perheen taloutta.

Henkivakuutus antaa turvaa läheisille, kiteyttää Henki-Fennian lakimies Kati Ranta.

– Jos sinulla on läheisiä ihmisiä, on hyvä miettiä, miten he tulevat toimeen, jos sinulle tapahtuisi jotakin. Harvalla meistä valitettavasti on riittävästi omaisuutta tätä ajatellen.

Kuolemantapauksessa henkivakuutuksesta maksetaan sovitun suuruinen korvaus, esimerkiksi 100 000 euroa, määrätylle edunsaajalle.

Lakisääteinen ei usein riitä

Henkivakuutus voi olla tarpeen kaikille, sillä vastoin yleistä luuloa lakisääteinen perusturva ei ole kovin kattava. Esimerkiksi työnantajan ottamissa ryhmähenkivakuutuksissa korvaussummat ovat aika pieniä eivätkä kaikki lesket ole oikeutettuja leskeneläkkeeseen.

– Keskimääräisesti leskeneläkkeet eivät ole kovin suuria, joten esimerkiksi asuntolainaa varten tarvitaan muutakin turvaa. Omaiset voivat käyttää henkivakuutuskorvausta myös perintöverojen maksuun.

Yrittäjälle henkivakuutus voi olla erityisen tärkeä. Äkillisesti kuolleelta yrittäjältä voi jäädä asuntolainan lisäksi yritysvelkaa, jos hän on laittanut henkilökohtaista omaisuuttaan yrityksen velan vakuudeksi tai antanut takauksen.

Myös työntekijän voi vakuuttaa

Useamman omistajan yrityksessä yrittäjä voi huolehtia omistajuuden pysymisestä tutuissa käsissä osoittamalla henkivakuutuksesta saatavan korvauksen tai osan siitä yritykselle. Kuolemantapauksen sattuessa omistajat voivat lunastaa sillä hänen osuutensa.

Yrittäjä voi hankkia henkivakuutuksen myös yrityksensä avainhenkilölle. Tällä voi kuolemantapauksen kohdatessa turvata yritystoiminnan jatkuvuutta uuden henkilön rekrytoinnin ajaksi.

Henkivakuutuksen voi ottaa myös koko henkilöstölle tai vähintään kahden hengen ryhmälle, jolloin hinta on yksilöllisiä vakuutuksia edullisempi. Henkilöstön vakuuttaminen saattaa toimia kilpailuvalttina rekrytointitilanteessa.

– Henkivakuutuksen kulut ovat yrityksen verotuksessa pääsääntöisesti vähennyskelpoisia. Omistajayrittäjälle tai työntekijälle otettua vakuutusetua ei myöskään lähtökohtaisesti lueta palkaksi eikä siitä tarvitse maksaa palkan sivukuluja, Ranta toteaa.

"Puhukaa rohkeasti, se kannattaa"

Henkivakuutukseen voi lisätä turvat myös pysyvän työkyvyttömyyden ja vakavan sairauden varalta. Pysyvän työkyvyttömyyden turvasta maksetaan sovitun suuruinen kertakorvaus, jos henkilö tulee pysyvästi työkyvyttömäksi. Vakavan sairauden turva sen sijaan varmistaa toimeentulon, jos vakuutettu sairastuu vakavasti.

– Jos sinulla on jonkin verran omaisuutta eikä läheisiä tai huollettavia, niin välttämättä et ole henkivakuutuksen tarpeessa, vaan voi olla, että pysyvän työkyvyttömyyden ja vakavan sairauden turvat ovat silloin sopivampia. Niitä toki tarvitsevat perheellisetkin, lakimies Kati Ranta muistuttaa.

Arviolta kolmasosalla suomalaisista on henkivakuutus. Vakuutettuja voisi olla enemmänkin, mutta kuolema on tunnetusti hankala aihe, myös vakuutuksia tarjoaville. Etenkin nuorista ihmisistä voi tuntua vaikealta puhua siitä, varsinkin itseään vanhemmille ihmisille.

Toisaalta Ranta tietää henkilöitä, jotka tarjoavat henkivakuutusta jokaiselle.

– He haluavat ajatella, että ovat nostaneet asian esille. Niitäkin tarinoita on kuultu, että ei ole tarjottu tai asiakas ei ole ottanut ja hiukan myöhemmin on saanut jonkun vakavan diagnoosin, jolloin vakuutusta ei todennäköisesti enää myönnetä. Mielestäni henkivakuutuksesta puhuminen on vastuullista välittämistä.

Yrittäjä, lue lisää itsesi tai työntekijöidesi vakuuttamisesta!

Fennia-lehti 3/2019
Teksti: Jaana Ahlblad

Lue lisää

HenkivakuutusArtikkeliKoti

Jaa

Vakuutukset ja palvelutVahingotAsiakaspalveluAsiakasedutUsein kysyttyäAjankohtaistaMedialleYritysasiakkaatTietoa FenniastaAvoimet työpaikatBriefly in English
© Fennia
YhteystiedotTietosuoja ja käyttöehdotSaavutettavuusYksityisyyden suoja puhelinpalvelussaEvästeet