
Yhteistyö ja sponsorointi
Yhteistyötä ja tukea yrittäjyyden ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi
Yhdenvertaisuus ja yrittäjyys ovat meille tärkeitä asioita ja haluamme antaa panoksemme siihen, että nämä asiat edistyvät yhteiskunnassamme. Panoksemme annamme yhteistyön ja sponsoroinnin kautta. Lisäksi henkilöstömme valitsee joka vuosi kohteen, jolle lahjoitamme joulumuistamiseen varatun summan rahaa. Fennia on tehnyt lahjoituksen muun muassa Pelastakaa Lapset ry:lle, Mieli ry:lle, Syöpäsäätiölle ja Hope ry:lle.
Olemme tukeneet suomalaista yrittäjyyttä yhteistyössä Suomen Yrittäjien ja sen edeltäjäjärjestöjen kanssa jo vuosien ajan. Teemme yhteistyötä myös muiden yrittäjäjärjestöjen kanssa useilla eri toimialoilla.
Valtakunnallinen yrittäjäpalkinto
Jaamme vuosittain Valtakunnallisen yrittäjäpalkinnon yhdessä Suomen Yrittäjien, Suomalaisen Työn Liiton ja Yksityisyrittäjäin säätiön kanssa. Palkinnon juuret ulottuvat aina vuoteen 1968 asti, jolloin perustimme sen yhdessä Suomen Yrittäjien edeltäjäjärjestön kanssa. Palkinnon avulla haluamme tukea luovan yrittäjyyden kasvua sekä kannustaa esimerkilliseen yritystoimintaan ja uudistumiskykyyn. Palkinto voidaan myöntää myös henkilölle, joka on pitkäjänteisellään työllä edistänyt merkittävästi yrittäjyyttä ja yritystoimintaa Suomessa. Valtakunnallinen yrittäjäpalkinto jaetaan perinteisesti Valtakunnallisilla yrittäjäpäivillä, jonka pääyhteistyökumppani Fennia on.
Valtakunnalliset sponsoroinnin yhteistyökumppanit
Nuorten yrittäjyys ja talous Ry
Teemme yhteistyötä Nuorten yrittäjyys ja talous ry:n eli NYTin kanssa. Haluamme tukea sekä lasten ja nuorten työelämätaitojen kerryttämistä että olla mukana innostamassa yrittäjyyteen. Fennia sponsoroi alakouluille ja alakoululaisille suunnattua Yrityskylä-toimintaa sekä toiseen asteen opiskelijoiden Vuosi yrittäjänä -hanketta sekä Uskalla yrittää -kilpailua.
HelsinkiMissio
Olemme sponsoroineet HelsinkiMissiota jo vuodesta 2004 lähtien. HelsinkiMissio on vuonna 1883 perustettu poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton sosiaalialan järjestö, joka haastaa suomalaiset tekoihin yksinäisyyttä vastaan. Se tekee työtä ammattilaisten ja vapaaehtoisten voimin lapsiperheiden, nuorten, senioreiden ja erityisryhmien parissa. Työn ytimessä on yksinäisyyden lievittäminen. Yksinäisyys heikentää terveyttä ja kerää ympärilleen muita ongelmia, kuten huono-osaisuutta. Siten se on inhimillisen kärsimyksen lisäksi myös merkittävä yhteiskunnallinen haaste.

Suomen Paralympiakomitea
Suomen Paralympiakomitean tehtävänä on kehittää ja koordinoida suomalaista vammaisurheilua ja -liikuntaa matalan kynnyksen harrastamisesta aina kansainväliseen huippu-urheiluun saakka.
Olemme tehneet Paralympiakomitean kanssa yhteistyötä urheilijoiden vakuuttamisessa vuodesta 2019 lähtien ja sponsoroinnilla tukeneet paraurheilun Tulevaisuuden tähtien matkaa. Yhteistyömme edistää yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa. Meille on tärkeää tsempata nuoria urheilijoita heidän matkallaan kohti omaa parastaan – minne asti se johtaakaan. Nuorissa on tulevaisuus, ja uskomme, ettei ole vain yhtä vaan monta mahdollista tulevaisuutta.

Kuva: Suomen Paralympiakomitea/Riku Valleala
Alueelliset sponsorointikohteet
Valtakunnallisten sponsorointikohteiden lisäksi haluamme antaa rahallista tukea myös paikallisesti. Alueellisesti kohdetuvassa sponsorointituessa on keskeistä myös yrittäjyyden ja yhdenvertaisuuden edistäminen. Lue lisää alueellisen sponsorointituen mahdollisuuksista ja siitä, miten sitä voi hakea.