Hyppää sisältöön
Etsi sisällöstä
HenkilöasiakkaatYritysasiakkaat
På svenska

Kirjaudu

  • Etusivu
  • Sisältöstudio
  • Vuosittain jaettavat yrittäjäpalkinnot julkistettiin

Vuosittain jaettavat yrittäjäpalkinnot julkistettiin

16.10.2020

Fennia ja Suomen Yrittäjä jakoivat perinteisen Valtakunnallisen yrittäjäpalkinnon By Pia’s:lle, Kuljetusliike Ville Silvastille, Picosunille ja Sinituotteelle.

Fennia ja Suomen Yrittäjät julkistivat Valtakunnallisen yrittäjäpalkinnon lauantaina 17.10.2020. Arvostettua ja perinteikästä palkintoa on jaettu vuodesta 1968 lähtien. Fennia ja Suomen Yrittäjät ovat halunneet nostaa palkinnolla yrittäjien ja yrittäjyyden arvostusta.

Valtakunnallisen yrittäjäpalkinnon palkitsemisperusteet ovat aina olleet yrityksen taloudellinen kannattavuus, elinvoimainen historia ja selkeä yrittäjävetoisuus. Lisäksi on haluttu kiinnittää huomiota johonkin erityispiirteeseen, esimerkiksi omaperäiseen ideaan, toimialan edelläkävijän rooliin, onnistuneeseen vientiavaukseen tai omistajanvaihdokseen.

– Olemme jakaneet Valtakunnallista yrittäjäpalkintoa jo yli 200 yrittäjälle ja se on yrittäjien keskuudessa Suomen arvostetuin palkinto. Vaikka koronapandemia esti tänä vuonna perinteisen juhlagaalan järjestämisen, halusimme silti julkistaa yrittäjäpalkinnot. Niillä on suuri merkitys palkinnon saajille. Tämän vuoden voittajia yhdistää erityisesti rohkeus tehdä omia valintojaan. Yrittäjät ovat menestyneet haastavilla ja vaikeilla toimialoilla, mikä on vaatinut uskoa omaan tekemiseen ja omiin valintoihin. Näihin arvoihin me uskomme myös Fenniassa, sanoo palkintolautakunnan jäsen, Fennian konsernijohtaja Antti Kuljukka.

By Pia’s Oy haluaa tarjota kokonaisvaltaisen elämyksen

Yrittäjä Pia Erlundin By Pia’s on neuleita, pellavavaatteita ja sisustusesineitä suunnitteleva ja myyvä muotitalo, jolla on neljä omaa rekisteröityä tavaramerkkiä. Yksi niistä on konseptin nimeä kantava BYPIAS.

Erlund perusti By Pia's:n vuonna 2012 toimittuaan ensin toistakymmentä vuotta kampaamoyrittäjänä. Viimeisen viiden vuoden aikana yrityksen liikevaihto ja tulos ovat miltei kolminkertaistuneet. Erlundin työparina on ollut vuodesta 2013 lähtien Marjaana Järvinen, joka toimii nykyään yrityksen toimitusjohtajana.

By Pia’sin tulevaisuuden Erlund näkee vielä nykyistäkin monipuolisempana, kokonaisvaltaisena elämyksenä.

– Ehkä perustamme tulevaisuudessa boutique-hotelliketjun tai alamme järjestää retriittejä, jotka ovat BYPIAS-brändimme näköisiä. Haluamme luoda uutta asiakaskunnallemme, joka tätä matkaa kanssamme kulkee, Erlund kertoo.

Picosun: Pöytälaatikosta maailman parhaaksi

Nanoteknologiayritys Picosun Oy valmistaa tekniikan tohtori Tuomo Suntolan keksintöön pohjautuvia atomikerroskasvatus- eli ALD-laitteita. ALD-teknologia mahdollistaa esimerkiksi älypuhelimien ja tietokoneiden nykyisen kaltaisen toiminnan ja sen edelleen kehittämisen.

Mukana ALD-teknologian kehittämisessä ollut Sven Lindfors halusi hyödyntää ulkomaille myytyä teknologiaa omassa yrityksessään. Hän pyysi mukaan Kustaa Poutiaisen, joka rahoitti ja otti johtovastuun Picosunista. Visiona oli valmistaa maailman parhaat ALD-reaktorit.

– Kun asiakkaina ovat maailman parhaat yritykset, joiden menestys riippuu meidän valmistamistamme koneista, on meihin kohdistuva paine jopa kohtuuton. Mutta pidän sitä myös hyvänä asiana. Kun me pystymme palvelemaan näitä asiakkaita, me pystymme palvelemaan ketä tahansa, Picosunin hallituksen puheenjohtajana toimiva Poutiainen pohtii.

Ville Silvasti Oy on erikoiskuljetusten huippuosaaja

Kuljetusliike Ville Silvasti Oy tarjoaa vaativien kuljetusten koko logistiikan avaimet käteen -palveluna. Muun muassa tuulivoimaloiden osia kuljettavan yrityksen toimialueena on koko Eurooppa ja Venäjä.

Ville Silvasti seurasi jo lapsena Jukka-isän erikoiskuljetuksia tehneen yrityksen toimintaa. Vuonna 2002 hän perusti oman saman alan yrityksen. Isän muualle myyty yhtiö palasi yrityskaupassa osaksi Kuljetusliike Ville Silvastia vuonna 2015.

Erikoiskuljetukset ovat mittasuhteiltaan valtavia, ja työmaat hankalissa paikoissa.

– Koen päivittäin olevani henkilökohtaisesti vastuussa siitä, että työntekijöillä on turvallista työskennellä, Silvasti kertoo.

Yrityksellä on toimipisteitä ja tytäryrityksiä Suomen lisäksi Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Saksassa, Puolassa ja Venäjällä.

– Viime vuonna teimme yli 5 000 vaativaa erikoiskuljetusta. Tämä on jatkuva maraton. Avain menestykseen on nopea reagointi ja joustava toimintatapa.

Sinituote tekee koteihin pitkään kestäviä tuotteita

Kun Ilkka Brotherus osti 1940-luvulla toimintansa aloittaneen Sinituotteen noin 30 vuotta sitten, valmiina oli kaksi vanhaa muovikonetta, muutama työkalu ja neljä työntekijää.

Tuoteinnovaatioiden ja yritysostojen ansiosta Sinituote on nyt Pohjoismaiden johtava siivousvälineiden, vaatehuollon ja autotarvikkeiden konserni. Emoyhtiö Sinituote Oy:n lisäksi SINI-konserniin kuuluvat tytäryhtiöt Lundia Oy, Rörets Industrier Ab, VS-harja Oy ja Junttan Oy.

Kodin tuotteiden pitkäikäisyyttä yrityksessä vaalitaan jo toisessa sukupolvessa. Ilkan tytär Johanna Hamro-Drotz nimitettiin toimitusjohtajaksi vuonna 2018.

– Olemme edelläkävijä Euroopassa sekä hiilineutraaliudessa että kierrätysmateriaalien käytössä omassa kohderyhmässämme. Siitä iso kiitos kuuluu myös työntekijöillemme, jotka ovat olleet aktiivisesti mukana ideoimassa ympäristövastuuseen liittyviä asioita, Hamro-Drotz kiittelee.

Lue lisää: artikkelit ja videot voittajista


By Pia's - Muotitalosta elämyskeitaiksi

Picosun - Maailman paras omalla alallaan

Ville Silvasti Oy on erikoiskuljetusten huippuosaaja

Kestäviä tuotteita suomalaisiin koteihin

YrittäjyysKumppanitArtikkeliFennia

Jaa

Vakuutukset ja palvelutVahingotAsiakaspalveluAsiakasedutUsein kysyttyäAjankohtaistaMedialleYritysasiakkaatTietoa FenniastaAvoimet työpaikatBriefly in English
© Fennia
YhteystiedotTietosuoja ja käyttöehdotSaavutettavuusYksityisyyden suoja puhelinpalvelussaEvästeet