Hyppää sisältöön
Matkatavarat maassa.

Milloin vakuutus korvaa lennolta myöhästymisen?

6.10.2020

Omatoimimatkailija varaa reissunsa itse, niin lennot kuin majoituksenkin. Miten käy, jos lennolta myöhästyy – korvaako vakuutus?

Lomamatkan mutkat ja kommellukset eivät ole ensimmäisenä mielessä lentoja ja hotelleja varatessa. Omatoimimatkailu sujuu kuitenkin huomattavasti mukavammin, kun on muistanut varautua mahdollisiin yllätyksiin jo ennen matkaan lähtöä. Hankittuasi matkavakuutuksen ajoissa ennen reissua, voit lomailla rauhallisin mielin – jopa silloin, kun taksi hyytyy tielle ja myöhästyt lennoltasi.

Sää ja tekniikka temppuilee

Vakuutus korvaa lennolta myöhästymisen silloin, kun sen syynä on sääeste, matkalla lentokentälle käyttämäsi kulkupelin – auton, junan, toisen lentokoneen tai muun – tekninen vika tai liikenneonnettomuus.

Jos autoon tulee tekninen vika matkalla lentokentälle, tai matkasi ensimmäinen lento myöhästyy esimerkiksi sääesteen takia ja myöhästyt jatkolennoltasi, voit hakea korvausta uuden lentolipun ostamisesta aiheutuneisiin kuluihin. Oleellista myöhästymistä korvattaessa on siis se, että matkasi on koostunut vähintään kahdesta eri kulkuvälineestä, kuten taksista ja lentokoneesta, tai ensimmäisestä lennosta ja jatkolennosta.

Hyvitys vai korvaus?

Sanotaan vaikka, että lentomatkasi Helsingistä Chicagoon sisältää välilaskun ja vaihtolennon New Yorkissa. Helsingissä koneeseen tulee tekninen vika, jonka vuoksi lento myöhästyy. Lento saapuu New Yorkiin niin myöhässä, että et enää ehdi Chicagon koneeseen. Myöhästymisen vuoksi joudut hankkimaan uuden lennon päästäksesi lopulliseen matkakohteeseesi, Chicagoon.

Jos lentoyhtiö hyvittää tämän uuden lentolipun hinnan,ei sinulle koidu kuluja, joihin voisit hakea korvausta. Jos olet kuitenkin omatoimimatkailijana ostanut toisistaan irrallisia lentomatkoja, ei lentoyhtiö välttämättä hyvitä mitään. Tällaisessa tapauksessa voit hakea korvausta vakuutusyhtiöltä. Tällöin korvataan ylimääräiset, uudesta lennosta aiheutuvat kulut. Korvauksen yläraja on alkuperäisen lentolipun hinta, kuitenkin enintään 2 000 euroa.

Hae korvausta sähköisesti kirjautumalla Oma Fennia -palveluun. Selvitä meille myöhästymisen syy ja pidä kaikki maksamasi tositteet tallessa.

Jos matkasi koostuu vain yhdestä suorasta lennosta, joka myöhästyy vaikkapa teknisen vian vuoksi, ei lennon myöhästymisessä ole mitään korvattavaa – et ole myöhästynyt jatkolennolta, jonka kulujen kattamiseen kaipaisit korvausta.

Entä, jos nukkuu pommiin?

Lentopäivän aamuna herätyskello kannattaa virittää soimaan tarpeeksi aikaisin ja suunnata kentälle hyvissä ajoin, sillä vakuutus ei korvaa itseaiheutettua myöhästymistä.

Ole yhteydessä lentoyhtiöön, jos myöhästyt lennoltasi lähtöselvityksen ruuhkan tai lakon vuoksi, tai jos lentosi peruuntuu lentoyhtiön konkurssin vuoksi. Vakuutus ei korvaa kuluja, jotka lentoyhtiö on jo hyvittänyt.

Muista nämä

Poimi talteen nämä kolme vinkkiä matkailijalle:

  1. Matkavakuutus on hyvä ottaa aina ulkomaille lähtiessä, olit sitten omatoimimatkailija tai et. Vakuutus kannattaa hankkia heti, kun matka on varattu. Silloin se kattaa myös matkan peruuntumisen esimerkiksi sairauden takia.
  2. Ympäri maailman apunasi on Fennian Reissuapu 24h
  3.  Ota matkavakuutus ennen lähtöä ja huolehdi, että vakuutus on riittävän kattava (tarvitsetko esim. urheilulaajennuksen?) ja voimassa koko matkan ajan

Tutustu Fennian matkavakuutukseen

Auttoiko tämä sinua?

Jaa