Hyppää sisältöön
Ellen Miao, uimari.

Fennia x Tulevaisuuden tähdet: Ellen Miaolle aukeni kilpaura parauinnissa

8.6.2026

Fennia tukee Suomen Paralympiakomitean Tulevaisuuden tähdet -ryhmää. Tässä juttusarjassa kerromme ryhmän nuorten urheilijoiden tarinoita ja tutustumme heidän tulevaisuuden tavoitteisiinsa. Vuoden 2026 ryhmästä toisena esittelyvuorossa on helsinkiläinen parauimari Ellen Miao.

Uinti on ollut 16-vuotiaan Ellen Miaon elämässä mukana aina – jo varhaislapsuudesta asti hän on ollut kuin kala vedessä. Miao aloitti lajin parissa uimakoulussa, ja kävi sen ohella muutenkin aktiivisesti uimassa. Hän ei ole perheensä ainoa uimari: myös isosisko on kilpaillut uinnissa, ja toimii nykyisin lajin parissa opettajana.

Kehittyessään Miao eteni ensin joksikin aikaa vammattomien uimareiden kilparyhmään, kunnes korona lopetti uinnit hetkeksi kokonaan. Samalla vammattomien uimareiden kanssa harjoitteleminen oli alkanut tuntumaan turhan haastavalta. Miaolla oli tarve saada erityistarpeidensa mukaista valmennusta.

Syksy 2024 oli lopulta käännekohta. Tuolloin Miaon sisko ilmoittautui Uimaliiton järjestämälle uimakoulun opettajakurssille ja tutustui siellä yhteen Miaon nykyisistä valmentajista, Jannika Kuhlefeltiin.

– Valmentajani esitteli itsensä ja kertoi, että opettaa parauintia. Siskoni vinkkasi hänestä heti minulle, ja siirryin hänen valmennukseensa. Olen jäänyt sille polulle, ja harjoittelen nykyisin Helsingfors Simsällskapin parauimareiden kilparyhmässä nimeltä Skills, Miao kertoo.

Kuhlefeltin lisäksi Miaon valmennustiimiin kuuluu kaksi muutakin osaajaa; Sakari Eskelinen ja vastuuvalmentaja Jessica Hölttä. Miao kokee tiimin olevan toimiva, ja kiittelee valmentajiaan kovasti.

Monipuolista lajitaustaa

Vaikka uinti on aina ollut Miaon päälaji, on hän ehtinyt nuoresta iästään huolimatta kokeilla lajeja laidasta laitaan:

– Äiti on ollut aina aktiivinen, ja halunnut, että kokeilen vähän kaikkea. Olen harrastanut nuorena pari vuotta voimistelua, ja monta vuotta on tullut harjoiteltua laskettelua ja lumilautailua. Viihdyn vieläkin talvisin rinteessä, vaikken enää käy niin säännöllisesti. Kerran olen nuorempana myös kisannut laskettelussa.

Miao jatkaa liikuntaharrastustensa listaa luettelemalla vielä hyppynarun ja sulkapallon, joista jälkimmäistä pelasi vielä pari vuotta sitten melko aktiivisesti, osallistuen laskettelun tavoin yhteen vammattomien kisaan.

– Kilpaileminen vammattomien kanssa ei sujunut niin hyvin, ja jäi siksi vain niihin ainoisiin kertoihin, Miao sanoo.

Ennätyksistä kiva fiilis

Sen jälkeen, kun hänen kilpauransa on päässyt parauinnissa käyntiin, lyhytkasvuisten uimareiden S7-luokassa kilpaileva Miao on ehtinyt tehdä vahvan vaikutuksen kilpailualtaissa.

Vuodesta 2025 muodostui Miaolle todellinen läpimurtokausi, ja erityisesti lyhyen radan SM-kilpailut jäivät mieleen suurena onnistumisena. Seitsemässä uintilajissa kilpaillut Miao ui jokaisessa uusia ennätyksiä ja nappasi samalla uransa ensimmäiset SM-mitalit – mukaan lukien kaksi Suomen mestaruutta.

– Ne kilpailut menivät omaan tasoon nähden tosi hyvin. Kahdesta lajista tuli SM-kultaa, ja se tuntui kyllä tosi isolta saavutukselta. Saavutin viime kesän pitkän radan SM-kilpailuista myös ensimmäisen pronssimitalini. Se myös oli iso saavutus. Ylipäätään, aina kun kisoissa tulee uusia ennätyksiä, tulee siitä kiva fiilis, Miao kuvailee.

Ellen Miao, uimari.

Tavoitteita jo kansainvälisellä tasolla

Nousujohteinen kehitys näkyy myös Miaon tulevaisuuden tavoitteissa. Jo lähikuukausina tähtäimessä ovat pitkän radan SM-kilpailut, ja tähtäimessä on mahdollinen paikka syksyn parauinnin EM-kisoihin.

– Jos EM-kisapaikka toteutuu, tavoitteena olisi tehdä siellä vahva oma suoritus. Haluan jatkuvasti parantaa omia aikojani ja saada kovempia rankingpisteitä.

Pitkällä aikavälillä Miaon tavoitteet ulottuvat myös kansainvälisille huippuareenoille. Ensi vuonna ohjelmassa siintävät lyhytkasvuisten urheilijoiden MM-kilpailut, joista hänellä on tavoitteena hyvät suoritukset, ja mahdollisesti mitaleitakin. Myös paralympialaiset ovat alkaneet tuntua mahdolliselta unelmalta.

– En ehkä vielä uskalla unelmoida paralympialaisista, mutta olisihan se ihan sika mageeta päästä joskus sinne uimaan. Jos ei vielä seuraaviin kisoihin, niin ainakin joskus tulevaisuudessa se on tavoitteena, Miao toteaa.

Lukion urheilulinja harjoittelun tukena

Motivaatiota Ellen Miao saa erityisesti kansainvälisestä parauintimaailmasta. Britannian vahva parauintikulttuuri ja lyhytkasvuiset huippu-uimarit ovat tehneet vaikutuksen suomalaisuimariin.

Kotimaisista nimistä yksi suurimmista esikuvista on parauimari Henrik Krogius.

– Ollaan treenattu joskus vuoden ajan samassa ryhmässäkin. Se oli sika siistiä. Henrik on kyllä kova uimari, Miao sanoo.

Urheilun rinnalla arkea rytmittävät opinnot Haukilahden lukion urheilulinjan 1. luokalla. Koulu tarjoaa mahdollisuuden yhdistää tavoitteellisen urheilun ja opiskelun joustavasti:

– Opettajat ymmärtävät hyvin urheilua. Jos pitää lähteä leirille, lähteä aikaisemmin koulusta tai tulla myöhemmin kouluun, se sopii. Myös tehtävien palautuspäivissä pystytään joustamaan.

Koulun tarjoamat aamuharjoitukset ovat olleet tärkeä osa toimivaa kokonaisuutta:

– Tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin ensimmäinen tunti on varattu aamutreeneille. Pääsee kätevästi treeneihin ja siitä suoraan kouluun, eikä kaikkea tarvitse tehdä omalla ajalla.

Vapaa-ajallaan Miao viihtyy ystävien seurassa, kirjojen ja luovan kirjoittamisen parissa sekä talvisin laskettelurinteissä. Tulevaisuuden opiskelusuunnitelmissa kiinnostavat erityisesti psykologia ja liikuntatieteet.

– Olisi kiva olla esimerkiksi psykologi, ja liikuntatiedekin on alkanut kiehtomaan, kun on itse päässyt urheilemaan ja syvemmälle siihen maailmaan. Jotakin näiden suuntaista seuraavaksi, Miao pohtii.

Ellen Miao.

Tulevaisuuden tähdistä urheilijan psyykkisiä taitoja

Miao valittiin uutena kasvona Paralympiakomitean Tulevaisuuden tähdet -ryhmään vuoden 2026 alussa. Vuoden ensimmäinen leiri jätti heti vahvan positiivisen vaikutelman.

– Siitä jäi tosi hyvä fiilis. Oli hienoa tutustua muihin urheilijoihin ja eri lajeihin. Varsinkin voimatestit olivat tosi hyviä ja suuntaa antavia. Sai selkeät merkit siitä, missä mennään ja missä voi kehittyä. Myös uinnissa pääsi tekemään uusia harjoitteita. Leiri oli tosi hyödyllinen ja tykkäsin paljon, Miao kertoo.

Tulevaisuuden tähtien valmennukseen kohti huippu-urheilutasoa sisältyy myös harjoittelua psyykkisissä taidoissa, joita Miao pitää tärkeänä osana urheilijan kehitystä:

– Psyykkistä puolta tulee harjoiteltua arjessa tosi vähän, joten on ollut mahtavaa päästä perehtymään oikeasti siihenkin. Se oli ihan mahtavaa!

Parauinti

  • Uinti on kesäparalympialaji liikunta-, näkö- ja kehitysvammaisille urheilijoille. Parauinnin säännöt noudattavat muutamin poikkeuksin uinnin kansainvälisiä sääntöjä.
  • Uimarit luokitellaan toimintakyvyn perusteella. Erikseen on liikuntavammaluokat (1–10), näkövammaluokat (11–13) ja kehitysvammaluokka (14). Luokat sisältävät numeron lisäksi etuliitteen “S” tai “SB”. Etuliite kertoo uintityylin: S = vapaauinti, perhosuinti ja selkäuinti, SB = rintauinti ja SM = sekauinti. Lue lisää luokittelusta.
  • Suomessa järjestetään vuosittain pitkän ja lyhyen radan SM-kilpailut. Myös GP-uinneissa on lajit parauimareille. Parauimarit voivat myös osallistua kaikkiin Suomen kansallisiin kilpailuihin.