Hyppää sisältöön
Fennia.fi
På svenska
Kirjaudu Oma Fenniaan
  • Etusivu
  • Ajankohtaista
  • Sesonkiyrittäjät löysivät suppauksen

Sesonkiyrittäjät löysivät suppauksen

6.6.2018

Jonne Numinen, Sesonkiyrittäjät löysivät suppauksen Suomessa SUP-melonnan eli suppailun suosio on valtaisa: siitä on hetkessä kehittynyt koko kansan urbaani kesälaji, josta iloitsevat niin kokeilunhaluiset ulkoilijat kuin sesonkiyrittäjätkin. Hakuna Matata Sup Rental -yrityksen perustaja Jonne Nurminen sai idean tuoda Balin surffikulttuuria Töölönlahdelle.

Havaijilta lähtöisin oleva SUPmelonta on maailman nopeimmin kasvava vesiurheilulaji, jota harrastetaan suurikokoisella SUP- tai surffilaudalla ja pitkällä yksilapaisella melalla seisoma-asennossa. Suppailu aktivoi kehon lihaksia monipuolisesti sekä lisää koordinaatio- ja tasapainokykyä.

Suppailua suurella sydämellä

Suomen soutu- ja melontaliitto ry:n SUPmelonnan lajipäällikkö Peter Forsström elää ja hengittää lajista. Ensikosketuksensa SUP-melontaan hän koki jo kymmenisen vuotta sitten Englannin kanaalissa, josta tuliaisina mukaan tarttuivat uudenlaiset ilmatäytteiset SUP-laudat. Näillä Forsström pääsi vaimonsa kanssa melomaan keväiselle Hangon edustalle jäälauttojen sekaan.

– Parasta suppailussa on, kun kunnon kohenemisen ohella saa raitista ilmaa ja pääsee lähelle luontoa, hän sanoo.

Suomessa on Forsströmin mukaan yhteensä tuhansia SUP-harrastajia, ja kilpailuja järjestetään joka kesä. Kilpaurheilijat voivat tähdätä aina MM-tasoille asti, mutta SUP-melonta on myös erinomainen treenimuoto kestävyysurheilijalle.

Suomessa on paljon SUP-yrittäjiä

Monille suppailu merkitsee hauskanpitoa ja rentoa kesätekemistä. Suuren suosion johdosta Suomessa onkin SUP-yrittäjiä muihin Pohjoismaihin verrattuna paljon. Yrittäjiä on jo esimerkiksi pääkaupunkiseudulla, Turussa, Tampereella ja Vaasassa. Sesonkiyrittäjälle SUP-melonta taipuu moneen ja vain taivas on rajana ideoille. Suomessa SUP-laudoilla pääsee jo muun muassa harrastamaan joogaa sekä kalastamaan.

– Voimme erityisesti kiittää kotimaista Asenne Surf -merkkiä, joka on luonut oman SUP Station -konseptinsa helpoksi franchisingpaketiksi. Yrittäjä saa laadukkaat työkalut käyttöönsä aina laudoista omaan onlinevarausjärjestelmään, Forsström kertoo.

Forsström muistuttaa, että turvallisuudesta huolehtiminen on suppailussa kuitenkin tärkeintä. Mikäli innokas rantakahvilayrittäjä haluaa laajentaa toimintaansa, kannattaa hänen hankkia joko osaava yhteistyökumppani SUP-välineiden vuokraamiseen ja opastukseen tai hyödyntää tarjolla olevia franchisingkokonaisuuksia. ISA eli International Surfing Association järjestää SUP Instructor -kursseja, mikäli itse haluaa kouluttautua ohjaajaksi.

Tyynenmeren tunnelmaa Töölönlahdella

Hakuna Matata Sup Rental on toiminut kesästä 2015 lähtien Töölönlahdella tarjoten SUP-melontaa. Perinteisen suppailun lisäksi valikoimassa on SUP-mediaatiota sekä varsinaiseksi hitiksi nousseita koirasuppaus- kursseja. Lisäksi yritys vuokraa kajakkeja, kanootteja sekä tervattua soutuvenettä. Yrityksen toinen perustaja Jonne Nurminen oli neljä kuukautta Balilla surffaamassa ennen ensimmäistä kauttaan yrittäjänä. Suomessa hän sen sijaan tykkäsi ulkoilla kauniissa Töölönlahden maisemissa. Hakuna Matata Sup Rental toimii Nurmisen mukaan eräänlaisena jatkona rennolle rantapojan elämäntyylille koti-Suomessa.

– Töölönlahti on vuokraamolle täydellinen paikka, sillä se on suojassa tuulelta, aalloilta ja moottoriveneiltä. Tunnelia pitkin pääsee aina avomerelle asti, joten pidemmillekin seikkailuille voi lähteä, Nurminen kertoo.

Ulkona kun ollaan, on säällä vaikutusta asiakasmääriin. Vaihtelevista sääolosuhteista huolimatta yrittäjyys on ollut Nurmiselle antoisaa.

– Kylmällä säällä vuokraamoa on turha pitää auki, mutta lämpiminä päivinä kaikki Hakuna Matatan 30 SUP-lautaa ovat jatkuvasti varattuina. Parasta työssäni onkin se, kun jännittyneenä vesille lähtenyt asiakas tunnin kuluttua rantautuu ja kertoo kokemastaan silmät innosta kiiluen. Töölönlahdesta on tullut minulle työpaikka, jossa saan paljain jaloin nauttia kesäpäivistä ja hyvällä palvelulla tehdä ihmisistä iloisia, Jonne Nurminen kertoo.

SUP-lauta taipuu moneen, ja kesäistä hittilajia voi harrastaa niin yksin, ryhmässä kuin koirankin kanssa.

Fennia-lehti 2/2018
Teksti: Laura Sumuvirta

Vakuutukset ja palvelut Vahingot Asiakaspalvelu Ajankohtaista Yritysasiakkaat Medialle Tietoa Fennia-konsernista Briefly in English
© Fennia-konserni
00017 Fennia, Helsinki
Puhelin: 010 5031
Tietosuoja ja käyttöehdot Saavutettavuus Yksityisyyden suoja puhelinpalvelussa
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön.
Lue lisää evästeistä.