Hyppää sisältöön
Mies täyttää pyykinpesukonetta.

Taloyhtiön, osakkaan ja asukkaan kunnossapitovastuu – kuka vastaa mistä?

15.10.2026

Kuka puhdistaa lattiakaivon? Entä kuka huoltaa liesituulettimen tai korjaa vuotavan hanan? Taloyhtiössä vastuu kodin kunnossapidosta jakautuu taloyhtiön, osakkaan ja asukkaan kesken, eikä vastuunjako ole aina itsestään selvä.

Pääsääntö on, että taloyhtiö vastaa rakennuksen rakenteista ja perusjärjestelmistä, osakas huoneiston sisäosista ja asukas kodin tavanomaisesta hoidosta ja puhdistuksesta. Vastuunjakoon voi kuitenkin liittyä poikkeuksia esimerkiksi yhtiöjärjestyksen, muutostöiden tai vuokrasopimuksen vuoksi.

Kun tiedät, mistä itse vastaat ja kenelle vioista kannattaa ilmoittaa, voit ehkäistä vahinkoja, reagoida ongelmiin ajoissa ja välttää turhia kustannuksia.

Mitä kunnossapitovastuu tarkoittaa?

Kunnossapitovastuu kertoo, kuka on vastuussa asunnon tai rakennuksen tietyn osan hoidosta, huollosta ja korjaamisesta. Asunto-osakeyhtiössä vastuunjaon lähtökohtana on asunto-osakeyhtiölaki. Taloyhtiön yhtiöjärjestyksessä voidaan kuitenkin määrätä vastuunjaosta toisin.

Taloyhtiö vastaa lähtökohtaisesti rakennuksen rakenteista, eristeistä ja perusjärjestelmistä. Osakas vastaa yleensä huoneiston sisäosista. Asukkaan tehtäviin kuuluvat puolestaan kodin tavanomaiset puhdistus- ja hoitotoimet.

Kunnossapitovastuu ei ratkaise, mitä kotivakuutus korvaa

Kunnossapitovastuu ja mitä kotivakuutus korvaa ovat kaksi eri asiaa. Se, kuuluuko vahingoittuneen kohteen korjaaminen taloyhtiölle, osakkaalle vai asukkaalle, ei vielä kerro, korvaako kotivakuutus vahingon.

Korvattavuuteen vaikuttavat esimerkiksi vahingon syy, vahingoittunut omaisuus, vakuutukseen valitut turvat ja vakuutusehdot.

Tarkista oman kotivakuutuksesi sisältö vakuutuskirjasta ja vakuutusehdoista.

Kuka vastaa mistä taloyhtiössä?

Vastuunjaon lähtökohtana on asunto-osakeyhtiölaki, mutta oman taloyhtiön yhtiöjärjestys voi sisältää siitä poikkeavia määräyksiä. Siksi yksittäisessä tilanteessa kannattaa tarkistaa oman taloyhtiön vastuunjako.

Myös osakkaan tekemä tai teettämä muutostyö voi vaikuttaa kunnossapitovastuuseen. Vuokra-asunnossa vuokrasopimus ja vuokranantajan ohjeet puolestaan voivat määrittää vuokralaisen ja vuokranantajan välistä vastuuta.

Taloyhtiö vastaa lähtökohtaisesti rakennuksen rakenteista, eristeistä ja perusjärjestelmistä, kuten vesi- ja viemärijärjestelmästä sekä ilmanvaihdon perusjärjestelmästä. Myös ikkunat kuuluvat 1.10.2026 alkaen lähtökohtaisesti taloyhtiön kunnossapitovastuulle.

Jos huomaat vian, joka voi kuulua taloyhtiön vastuulle, ilmoita siitä mahdollisimman nopeasti taloyhtiölle tai huoltoyhtiölle. Kun ilmoitat viasta ajoissa, voit ehkäistä vahingon laajenemista.

Osakas vastaa lähtökohtaisesti huoneiston sisäosien, kuten pintojen, kodinkoneiden ja kalusteiden kunnossapidosta. Osakkaan tulee myös hoitaa huoneistoa huolellisesti ja ilmoittaa taloyhtiölle havaitsemistaan vioista ja puutteista, jotka voivat kuulua yhtiön vastuulle.

Osakkaan kunnossapitovastuuseen voivat vaikuttaa myös huoneistossa tehdyt muutostyöt ja asennukset. Vastuu voi koskea esimerkiksi osakkaan muutostyönä asennettua laitetta. Vastuunjakoon liittyy kuitenkin poikkeuksia, joten tarkista vastuu tarvittaessa taloyhtiöltä.

Asukas voi olla osakas tai vuokralainen. Asukkaan vastuulla ovat yleensä kodin tavanomaiset hoito- ja puhdistustoimet, kuten lattiakaivon ja ilmanvaihtoventtiilien puhdistaminen.

Myös vuokralaisen pitää käyttää asuntoa huolellisesti ja ilmoittaa havaitsemistaan vioista viivytyksettä vuokranantajalle ja tarvittaessa taloyhtiölle tai huoltoyhtiölle taloyhtiön ohjeiden mukaisesti.

Vuokralainen ei kuitenkaan vastaa samoista kunnossapitotehtävistä kuin osakas. Vuokrasopimuksessa voidaan sopia esimerkiksi joistakin tavanomaisista hoito- ja kunnossapitotehtävistä, joten vuokralaisen kannattaa tarkistaa myös oma vuokrasopimuksensa ja vuokranantajan ohjeet.

Huomioi asunto-osakeyhtiölain muutokset

Asunto-osakeyhtiölain mukainen kunnossapitovastuun jako muuttui 1.10.2026. Muutos koskee erityisesti ikkunoita, joiden kunnossapitovastuu siirtyi lähtökohtaisesti kokonaisuudessaan taloyhtiölle. Vastuu kattaa ikkunat, ikkunarakenteet ja muut osat, kuten tiivisteet ja helat. Taloyhtiön yhtiöjärjestyksessä voidaan kuitenkin määrätä vastuunjaosta toisin. Lainmuutos ei myöskään sellaisenaan muuta yhtiöjärjestykseen aiemmin kirjattuja määräyksiä.

Näin ehkäiset vahinkoja kotona

Voit ehkäistä monia vahinkoja huolehtimalla kodin säännöllisestä ylläpidosta ja reagoimalla vikoihin ajoissa.

  • Puhdista lattiakaivo säännöllisesti.
  • Puhdista liesituulettimen rasvasuodatin valmistajan ohjeen mukaan.
  • Pidä ilmanvaihtoventtiilit puhtaina.
  • Tarkkaile hanoja, putkia ja vesiliitäntöjä.
  • Tarkista kodinkoneiden vesiliitännät säännöllisesti.
  • Selvitä etukäteen, missä asuntosi veden pääsulku sijaitsee.

Jos huomaat vuodon, toimimattoman ilmanvaihdon tai muun poikkeaman, ilmoita siitä nopeasti oikealle taholle. Älä anna ongelman jatkua tai ryhdy itse korjaamaan taloyhtiön vastuulle kuuluvaa järjestelmää.

Näin toimit, jos asunnossa tapahtuu vahinko

Jos asunnossa tapahtuu vahinko, toimi nopeasti. Estä ensin vahingon paheneminen, jos voit tehdä sen turvallisesti. Sen jälkeen voit selvittää tarkemmin kunnossapitovastuuta ja vahingon korvattavuutta vakuutuksesta.

  1. Estä vahingon paheneminen, jos voit tehdä sen turvallisesti.
  2. Ilmoita vahingosta taloyhtiölle, huoltoyhtiölle tai vuokranantajalle.
  3. Dokumentoi vahinko esimerkiksi valokuvilla ja säilytä vahinkoon liittyvät asiakirjat.
  4. Tarkista kotivakuutuksesi ja tee tarvittaessa vahinkoilmoitus.

Usein kysyttyä kunnossapitovastuusta

Lattiakaivon puhdistaminen kuuluu yleensä asukkaan tavallisiin hoitotoimiin. Puhdista lattiakaivo säännöllisesti, jotta vesi pääsee virtaamaan esteettä.

Jos ongelma johtuu viemärin tai rakenteiden viasta eikä lattiakaivon normaalin puhdistuksen puutteesta, vastuu voi kuulua taloyhtiölle. Ilmoita ongelmasta taloyhtiölle tai huoltoyhtiölle.

Liesituulettimen rasvasuodattimen puhdistus kuuluu yleensä asukkaan tavallisiin vastuisiin. Rasvan ja pölyn kertyminen voi heikentää ilmanvaihdon toimintaa ja lisätä paloriskiä. Puhdista suodatin säännöllisesti valmistajan ohjeiden mukaisesti.

Liesituulettimen tai ilmanvaihtojärjestelmän tekninen korjaus tai muu kunnossapito voi puolestaan kuulua taloyhtiölle. Vastuu riippuu laitteesta, sen omistajasta ja taloyhtiön vastuunjaosta. Ilmoita teknisestä viasta taloyhtiölle tai huoltoyhtiölle.

Ilmoita vuotavasta hanasta aina nopeasti taloyhtiölle tai huoltoyhtiölle. Korjausvastuu riippuu muun muassa siitä, mistä vuoto johtuu ja mitä osaa hanasta tai järjestelmästä vika koskee. Jos kyse on osakkaan asentamasta tai muutostyön yhteydessä hankitusta hanasta tai muusta vesikalusteesta, vastuu voi määräytyä eri tavalla. Oman taloyhtiön vastuunjako kannattaa siksi tarkistaa.

Ilmanvaihdon perusjärjestelmä kuuluu lähtökohtaisesti taloyhtiön vastuulle. Asukkaan tai osakkaan tehtäviin kuuluu yleensä esimerkiksi ilmanvaihtoventtiilien puhdistaminen.

Jos ilmanvaihto ei toimi normaalisti, ilmoita asiasta taloyhtiölle tai huoltoyhtiölle. Älä ryhdy itse muuttamaan tai korjaamaan ilmanvaihtojärjestelmää.

Ikkunoiden kunnossapitovastuu kuuluu 1.10.2026 alkaen lähtökohtaisesti kokonaisuudessaan taloyhtiölle.

Taloyhtiön yhtiöjärjestyksessä voidaan kuitenkin määrätä vastuunjaosta toisin. Jos huomaat ikkunassa vian, ilmoita siitä taloyhtiölle tai huoltoyhtiölle ja tarkista tarvittaessa oman taloyhtiösi vastuunjako.

Sähköauton latauspisteen kunnossapitovastuu riippuu siitä, miten latauspiste on toteutettu ja kuka sen on hankkinut.

Jos taloyhtiö on hankkinut latauspisteen ja omistaa sen, kunnossapitovastuu kuuluu lähtökohtaisesti taloyhtiölle. Jos osakas on teettänyt latauspisteen omana muutostyönään, osakas vastaa yleensä sen kustannuksista ja kunnossapidosta.

Jos latauspiste rikkoutuu, ilmoita viasta taloyhtiölle tai latausjärjestelmästä vastaavalle taholle. Älä korjaa sähköasennuksia itse.

Ilmalämpöpumpun vastuu riippuu muun muassa siitä, kuka sen on hankkinut ja miten se on asennettu. Osakkaan asentama ilmalämpöpumppu on yleensä osakkaan muutostyö, ja osakas vastaa lähtökohtaisesti sen kunnossapidosta.

Ilmalämpöpumpun asentaminen asunto-osakeyhtiössä edellyttää muutostyöilmoituksen tekemistä taloyhtiölle. Taloyhtiö voi asettaa asennukselle ehtoja, koska asennus voi vaikuttaa rakennuksen rakenteisiin tai muihin taloyhtiön vastuulla oleviin osiin.

Jos taloyhtiön korjaustyö edellyttää ilmalämpöpumpun irrottamista tai siirtämistä, kustannusten ja vastuiden jakautuminen kannattaa selvittää etukäteen.

Auttoiko tämä sinua?

Jaa