Hyppää sisältöön
Yritysasiakkaat
På svenska
Kirjaudu Oma Fenniaan
  • Etusivu
  • Ajankohtaista
  • Mitä tehdä pyörävarkauden yllättäessä?

Mitä tehdä pyörävarkauden yllättäessä?

1.7.2019

Kesä on pyöräilyn kulta-aikaa, mutta valitettavasti sesonki aktivoi myös vorot. Jos polkupyöräsi varastetaan, on tilalle helpompi hankkia uusi menopeli, kun perustiedot pyörän turvaamisesta ovat hallussa.

Polkupyörävarkaus on yleisin rikos, jonka uhriksi Suomessa voi joutua. Kesän pyöräilysesonkiin kannattaakin valmistautua vuosittaisen pesun ja huollon lisäksi varmistamalla, että pyörä on turvattu. Kun vakuutusasiat ovat kunnossa, voi aurinkoisilla kaduilla kurvailla rauhallisin mielin.

Pyörä lukkoon, oli mikä oli

Tärkein asia pyörävarkaiden loitolla pitämisessä on pyörän lukitseminen. Laadukas ja jämäkkä lukko estää varkauksia paremmin kuin heppoisempi. Polkupyörä kannattaa lukita kiinteään rakenteeseen, esimerkiksi pyörätelineeseen, josta sitä ei saa irti nostamalla. Pyörän säilyttäminen pyörävarastossa tai vaikkapa omalla parvekkeella on aina turvallisempi ratkaisu kuin pyörän julkiselle paikalle jättäminen. Mitä arvokkaampi pyörä, sitä huolellisemmin sitä tulisi säilyttää.

Ilmoitus aina ensiksi poliisille

Jos varas kuitenkin vie polkupyöräsi, saat apua poliisilta ja omasta vakuutusyhtiöstäsi. Poliisille tehtävä rikosilmoitus on paitsi keino vaatia varkaalle rangaistusta, myös edellytys vakuutuskorvauksen saamiseksi. Jos sinulla on kotivakuutus, voit hakea vakuutusyhtiöstä korvausta varastetun omaisuuden tilalle. Fennia pyrkii käsittelemään vahinkoilmoitukset nopeasti, ja noin 80 % ilmoituksista ratkaistaankin jo kolmen päivän sisällä niiden jättämisestä.

Yllättikö pyörävaras? Muista nämä:

  • Muistele mieleesi varastetun pyörän perustiedot: ostopäivä, merkki, malli ja väri sekä mahdollisesti mukana olleet lisävarusteet. Tietoja tarvitset sekä rikosilmoitusta että vakuutusyhtiön vahinkoilmoitusta varten.
  • Tee
    rikosilmoitus
    poliisille ennen kuin otat yhteyttä vakuutusyhtiöön. Muista vaatia tekijälle rangaistusta, kun teet rikosilmoitusta – se on edellytys vakuutuskorvauksen saamiselle.
  • Tarkista vakuutustilanteesi ja hae korvausta vakuutusyhtiöstä.
  • Olihan polkupyöräsi lukittuna? Vakuutusyhtiö ei korvaa lukitsematonta pyörää.
  • Varmista vahinkoilmoituksen yhteydessä korvauksen määrä ennen kuin lähdet ostamaan uutta polkupyörää varastetun tilalle, niin pysyt budjetissa.
  • Muista turvata uusi pyöräsi: lukitse se jämäkällä lukolla kiinteään rakenteeseen ja säilytä mahdollisuuksien mukaan sisällä. Muista myös vakuutus!

Fennian kotivakuutus turvaa myös pyöräsi. Hae korvausta puhelimitse tai

kautta. Uuden polkupyörän hankinnassa apua tarjoaa myös Fennian hankintapalvelu. Tutustu Fennian

Vakuutukset ja palvelut Vahingot Asiakaspalvelu Ajankohtaista Yritysasiakkaat Medialle Tietoa Fennia-konsernista Briefly in English
© Fennia-konserni
00017 Fennia, Helsinki
Puhelin: 010 5031
Tietosuoja ja käyttöehdot Saavutettavuus Puheluiden hinnat ja yksityisyyden suoja