
Usein kysyttyä ajoneuvovakuutuksista
Autoapu 24h -puhelinpalvelu on Fennian vahinkopalvelu, jonka kautta voit hoitaa ajoneuvovahingot mutkattomasti. Palvelu on käytössäsi, tarvitsetpa apua kolarin tai vuokra-auton kanssa – voit soittaa asiantuntijoillemme vuorokauden ympäri sekä Suomesta että ulkomailta.
Autoapu 24h -puhelinpalvelu järjestää tarvittaessa hinauksen puolestasi. Vaikka hinausta ei korvattaisi vakuutuksesi perusteella – esimerkiksi, jos sinulla on pelkkä liikennevakuutus – voit silti tilata hinauksen ja muita palveluita alennettuun hintaan Fennian sopimuskumppaneilta.
Liikennevakuutus on kaikille ajoneuvoille pakollinen vakuutus, joka korvaa liikenneonnettomuudessa aiheutuneita henkilövahinkoja sekä syyttömän osapuolen omaisuusvahinkoja. Kaskovakuutuksella eli esimerkiksi autovakuutuksella turvaat myös oman ajoneuvosi. Kaskosta on olemassa erilaajuisia vaihtoehtoja, joista voit valita ajoneuvollesi ja kukkarollesi sopivimman.
Liikennekäytöstäpoiston aikana kaskovakuutuksesi jää voimaan. Valitsemastasi kaskovakuutuksesta riippuen autosi on silloin turvattu ilkivallan, palon, varkauden, oikeudenkäynnin ja lunastuksen varalta. Premiumkaskossa voimaan jäävät edellä mainittujen lisäksi lunastus-, luonnonilmiö- ja pysäköintivakuutus. Myös rahoitusturva jää voimaan, jos ajoneuvosi on jonkin rahoitusyhtiön omistama.
Liikennevakuutuslain uudistuttua 1.1.2017 alkaen bonuksia ei enää siirretä vakuutusyhtiöstä tai autosta toiseen.
Henkilökohtainen vakuutus- ja vahinkohistoriasi, joiden perusteella bonuksesi muodostetaan, haetaan vakuutusalan yhteisestä vahinkohistoriatietokannasta. Jos olet esimerkiksi myynyt ajoneuvosi, sinun ei tarvitse siirtää bonuksia uuteen ajoneuvoon, vaan ne siirtyvät automaattisesti uuteen ajoneuvovakuutukseesi henkilökohtaisen vahinkohistoriasi perusteella.
Liikennevakuutuksen bonus on sen sijaan henkilökohtainen, eli saat sen kaikkiin Fenniassa vakuutettuihin autoihisi. Liikennevakuutuksen bonus voi olla jopa 83 %, joka on Suomen paras bonus!
Voit tehdä rekisteröintimuutokset Traficom-verkkopalvelussa tai lähimmällä rekisteröintejä tekevällä katsastusasemalla. Traficom veloittaa muutoksista oman hinnastonsa mukaisen maksun.
Fennian ajoneuvovakuutuksia ja niihin liittyviä muutoksia voit hoitaa helpoiten Oma Fennia -verkkopalvelussa Vakuutukset-välilehdellä.
Jos teet muutoksia Fennian ajoneuvovakuutukseen, muista tarkistaa, että tilinumerosi on ajan tasalla mahdollisia vakuutusmaksun hyvityksiä varten. Pääset tarkistamaan tilinumerosi Oma Fenniassa Omat tiedot -välilehdeltä.
Voit irtisanoa ajoneuvovakuutuksen vapaaehtoisen osan eli kaskovakuutuksen, mikäli kyseessä ei ole rahoitusyhtiön omistama ajoneuvo.
Lakisääteistä liikennevakuutusta ei ole mahdollista irtisanoa, ellet tee sitä kirjallisesti Oma Fennian verkkoviestillä. Huomioithan, että ajoneuvon tulee olla ensin poistettu liikenteestä, jotta irtisanominen on mahdollista.
Voit tehdä ajoneuvon liikennekäytöstäpoiston kätevimmin Traficomin (traficom.fi) sivuilla, mikäli ajoneuvoa ei enää käytetä liikenteessä.
Tarvitset Green Cardin, jos matkustat ajoneuvollasi Pohjoismaiden ulkopuolella. Tämä ei ole pakollista, mutta suositeltavaa. Green Card todistaa liikennevakuutuksesi voimassaolon ulkomailla.
Fennian Green Cardissa on lueteltu ne maat, joissa liikennevakuutus on voimassa.
Muista tilata Green Card hyvissä ajoin ennen matkaasi Oma Fennia -palvelun Ilmoitukset-osiossa, niin lähetämme sen sinulle postitse.
Vahingon aiheuttajan on tehtävä tapahtuneesta vahingosta ilmoitus omaan yhtiöönsä. Voit myös itse ilmoittaa vahingosta vahingon aiheuttajan vakuutusyhtiöön.
Jos vahingon aiheuttajana on ollut Fennian asiakas, voit tehdä ilmoituksen helpoiten Oma Fennia -verkkopalvelussa Liikenne- ja ajoneuvovahinkoilmoituksella. Voit kirjautua Oma Fenniaan pankkitunnuksillasi tai mobiilivarmenteella, vaikka et itse olisikaan Fennian asiakas.
Ilmoituksen voi tehdä myös soittamalla lakisääteiseen liikennevahinkonumeroon tai sen palveluaikojen ulkopuolella Fennian Autoapu 24h -palveluun.