Ajoin kolarin, osallisena oli muita ajoneuvoja
Liikennevakuutus korvaa liikennevakuutuslain mukaisesti liikenneonnettomuuden syyttömän osapuolen omaisuus- ja henkilövahinkoja. Lisäksi liikennevakuutus korvaa liikennevahingosta oman auton kuljettajalle ja matkustajille aiheutuneita henkilövahinkoja.
Vahingon aiheuttaneen osapuolen liikennevakuutus korvaa vahingon syyttömälle osapuolelle aiheutuneita henkilö- ja omaisuusvahinkoja. Liikennevakuutus ei korvaa oman ajoneuvon tai siihen kytketyn ajoneuvon vaurioitumista, eikä näissä ollutta omaisuutta. Se ei myöskään korvaa muuta ajoneuvon omistajan, haltijan tai kuljettajan omistamaa tai hallinnassa olevaa omaisuutta.
Vahingon aiheuttajan on tehtävä tapahtuneesta vahingosta ilmoitus omaan vakuutusyhtiöönsä.
Voit myös itse tehdä vahinkoilmoituksen vahingon aiheuttajan vakuutusyhtiöön.
Jos ajoneuvollasi on kolarivakuutus, ajoneuvosi vaurioiden osalta korvausasia voidaan valintasi mukaan käsitellä myös omasta vakuutuksestasi.
Kolarivakuutuksen perusteella maksettavasta korvauksesta vähennetään aina vakuutuskirjassa mainittu omavastuu ja korvauksen maksaminen alentaa ajoneuvosi kolarivakuutuksen bonusta.
Aiheuttajan liikennevakuutuksesta maksetaan syyttömälle osapuolelle seisonta-ajan korvaus niiltä päiviltä, kun hänen ajoneuvonsa on ollut korjattavana korjaamolla. Syyttömällä osapuolella on myös mahdollisuus hakea sijaisautoa, jos ajoneuvon käyttäminen on välttämätöntä työn vuoksi. Voit tehdä sijaisauton tarpeesta käyttötarveselvityksen Oma Fennia -verkkopalvelussa.
Jos sijaisauton myöntämisen edellytykset täyttyvät, liikennevakuutus korvaa sijaisauton vuokrauskuluista 94 %.
Seisonta-ajan korvaamisesta ja sijaisauton myöntämisen perusteista löydät tarkempaa tietoa liikenne- ja potilasvahinkolautakunnan sivuilta .
Liikennevahingossa loukkaantuneiden on hakeuduttava hoitoon mahdollisimman pian, sillä on tärkeintä saada nopeasti oikeanlaista hoitoa. FenniaHoitaja palvelee joka päivä klo 7–23 numerossa 010 503 5000.
Kiireellisessä tapauksessa vahingoittunut voi mennä mihin tahansa lääkärin vastaanotolle tai sairaalaan. Kerro hoidon yhteydessä tiedot liikenneonnettomuudesta, jolloin lasku hoidosta lähetetään suoraan vakuutusyhtiölle. Jos tiedät vahingon aiheuttajan rekisterinumeron, ilmoita tämä hoitolaitokselle.
Jos olet loukkaantunut liikennevahingossa voit hakea korvausta vahingon aiheuttaneen ajoneuvon liikennevakuutuksesta. Jos on epäselvää, kuka on syyllinen liikennevahinkoon, voit hakea henkilövahingoista korvausta myös sen ajoneuvon liikennevakuutuksesta, jonka kuljettajana tai matkustajana olet ollut.