Ajoin kolarin, osallisena oli muita ajoneuvoja
Liikennevakuutus korvaa liikennevakuutuslain mukaisesti liikenneonnettomuuden syyttömän osapuolen omaisuus- ja henkilövahinkoja. Lisäksi liikennevakuutus korvaa liikennevahingosta oman auton kuljettajalle ja matkustajille aiheutuneita henkilövahinkoja.
Vahingon aiheuttaneen osapuolen liikennevakuutus korvaa vahingon syyttömälle osapuolelle aiheutuneita henkilö- ja omaisuusvahinkoja. Liikennevakuutus ei korvaa oman ajoneuvon tai siihen kytketyn ajoneuvon vaurioitumista, eikä näissä ollutta omaisuutta. Se ei myöskään korvaa muuta ajoneuvon omistajan, haltijan tai kuljettajan omistamaa tai hallinnassa olevaa omaisuutta.
Kirjaudu Oma FenniaanSoita Autoapu 24h +358 10 503 2001
Vahingon aiheuttajan on tehtävä tapahtuneesta vahingosta ilmoitus omaan vakuutusyhtiöönsä.
Voit myös itse tehdä vahinkoilmoituksen vahingon aiheuttajan vakuutusyhtiöön.
Jos ajoneuvollasi on kolarivakuutus, ajoneuvosi vaurioiden osalta korvausasia voidaan valintasi mukaan käsitellä myös omasta vakuutuksestasi.
Kolarivakuutuksen perusteella maksettavasta korvauksesta vähennetään aina vakuutuskirjassa mainittu omavastuu ja korvauksen maksaminen voi alentaa ajoneuvosi kolarivakuutuksen bonusta.
Kirjaudu Oma Fenniaan
Aiheuttajan liikennevakuutuksesta maksetaan syyttömälle osapuolelle seisonta-ajan korvaus niiltä päiviltä, kun hänen ajoneuvonsa on liikennevahingon vuoksi ollut korjattavana korjaamolla. Syyttömällä osapuolella on myös mahdollisuus hakea sijaisautoa, jos ajoneuvon käyttäminen on välttämätöntä työn vuoksi.
Voit tehdä sijaisauton tarpeesta käyttötarveselvityksen syyllisen osapuolen liikennevakuutusyhtiöön. Jos liikennevakuutus on Fenniassa, selvitys tehdään Oma Fennia -verkkopalvelussa.
Jos sijaisauton myöntämisen edellytykset täyttyvät, liikennevakuutus korvaa sijaisauton vuokrauskuluista 94 %.
Seisonta-ajan korvaamisesta ja sijaisauton myöntämisen perusteista löydät tarkempaa tietoa liikenne- ja potilasvahinkolautakunnan sivuilta .
Liikennevahingossa loukkaantuneiden on hakeuduttava hoitoon mahdollisimman pian, sillä on tärkeintä saada nopeasti oikeanlaista hoitoa. FenniaHoitaja palvelee joka päivä klo 7–22 numerossa 010 503 5000.
Kiireellisessä tapauksessa vahingoittunut voi mennä mihin tahansa lääkärin vastaanotolle tai sairaalaan. Kerro hoidon yhteydessä tiedot liikenneonnettomuudesta, jolloin lasku hoidosta lähetetään suoraan vakuutusyhtiölle. Jos tiedät vahingon aiheuttajan rekisterinumeron, ilmoita tämä hoitolaitokselle.
Jos olet loukkaantunut liikennevahingossa, voit hakea korvausta vahingon aiheuttaneen ajoneuvon liikennevakuutuksesta. Jos on epäselvää, kuka on syyllinen liikennevahinkoon, voit hakea henkilövahingoista korvausta myös sen ajoneuvon liikennevakuutuksesta, jonka kuljettajana tai matkustajana olet ollut.
Soita FenniaHoitajalle 010 503 5000Lue lisää FenniaHoitajasta →Lue lisää loukkaantumisesta liikenneonnettomuudessa →
Korvauksen saaminen liikennevakuutuksesta ei edellytä korvausten vaatimista rikosasian yhteydessä tuomioistuimessa, vaikka itse rikosasia siellä käsiteltäisiin. Aiheutuneiden kulujen ja vaatimusten käsittely etenee tavallisesti siten, että vahinkoa kärsinyt tekee korvaushakemuksen sille vakuutusyhtiölle, joka on todennäköisesti vastuussa liikennevahingon korvaamisesta. Kahden tai useamman ajoneuvon välisissä kolareissa, joissa syyllisyys on epäselvä, mahdollisista henkilövahingoista kannattaa hakea korvausta ensisijaisesti oman ajoneuvon liikennevakuutuksesta.
Kun saamme tietoomme korvausvaatimukset, annamme niistä korvauksenhakijalle päätöksen muutoksenhakuohjeineen tai neuvomme asian käsittelyn etenemisessä. Korvauspäätökseen tyytymätön voi hakea siihen muutosta liikenne- ja potilasvahinkolautakunnalta maksutta tai nostaa kanteen käräjäoikeudessa.
Jos liikennerikosasiaa käsitellään käräjäoikeudessa, liikennevahingon aiheuttanutta kuljettajaa syytetään tavallisimmin liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja henkilövahinkojen aiheuttamisen osalta vamman tuottamuksesta. Jos rikosasian käsittelyn yhteydessä esitetään korvausvaatimuksia liikenteessä sattuneesta vahingosta, ole yhteydessä korvauspalveluumme.
Huomaathan, että tuomioistuin ei lain mukaan voi tutkia liikennevahinkoon liittyviä korvausvaatimuksia rikosasian yhteydessä, ellei asiassa esitetä todistusta siitä, että vakuutusyhtiö on kieltäytynyt korvausten maksamisesta. Lisäksi vakuutusyhtiö on kutsuttava oikeudenkäyntiin kuultavaksi liikennevakuutuslain 80 §:n mukaisesti. Haasteaika on 14 päivää. Jos vahinkoasian selvittely on vielä kesken, emme voi antaa kieltäytymistodistusta, koska emme ole kieltäytyneet korvauksen maksamisesta, vaan korvausvastuuta ei vain ole vielä ratkaistu selvitysten odottamisen vuoksi. Emme myöskään anna kieltäytymistodistusta, jos oikeudenkäynti on niin pian, ettei Fenniaa ole mahdollista enää kutsua kuultavaksi lain mukaista 14 päivän haasteaikaa noudattaen.