Hyppää sisältöön
Poika istuu veneessä kiikarit silmillään.

Usein kysyttyä kotivakuutuksista

Muutto ja asunnon vuokraus

Kun muutat, Fennia saa osoitetietosi digi- ja väestövirastosta. Kotivakuutukselle kirjattu osoite ei kuitenkaan muutu ilman, että ilmoitat uuden osoitteen meille.

Ilmoita meille siis muutostasi ja uusista vakuutustarpeista viestillä Oma Fennia -verkkopalvelussa. Kerro viestissä uuden asunnon tiedot: asuinpinta-ala, onko asunto kerros-, rivi- vai omakotitalo sekä mistä päivästä muutos kotivakuutukselle tehdään. Tarkista samalla, että myös muut yhteystietosi ovat ajan tasalla.

Muuttoon avuksi kutsutut kaverit kannattaa vakuuttaa talkoovakuutuksella vahinkojen varalle.

Vakuutustodistuksen voi pyytää Oma Fennia -palvelun kautta tai ottamalla yhteyttä Fennian asiakaspalveluun.

Fennian valikoimassa ei ole erillistä vuokranantajan vakuutusta.

Kun täysi‑ikäinen lapsi muuttaa omaan kotiin ja eri osoitteeseen, perheen matkavakuutus ei enää kata häntä. Tässä tilanteessa lapsesi ei siis enää kuulu sinun vakuutustesi piiriin, vaan hän hoitaa vakuutuksensa itse ja ottaa ne omiin nimiinsä.

Tämä koskee myös matkavakuutusta ja matkatavaravakuutusta. Omillaan asuva täysi‑ikäinen toimii aina itse vakuutuksenottajana.

Rakentaminen ja remontointi

Kotivakuutus kattaa työmaalla olevan irtaimiston ja käsityökalut, arvokkaammat laitteet kannattaa vakuuttaa erikseen. Itsesi ja perheesi katat tapaturma- ja henkivakuutuksilla, talkooväen talkoovakuutuksella ja työntekijät pakollisella työajan vakuutuksella.

Jos kyseessä on kiinteistömuotoinen paritalo, voit olla yhteydessä Fennian asiakaspalveluun. Asunto-osakeyhtiömuotoisessa paritalossa voit vakuuttaa oman irtaimistosi.

Erityisturvat ja kattavuudet

Sähköpolkupyörän kuuluminen kotivakuutukseen riippuu polkupyörän tehosta ja huippunopeudesta.

Sähköavusteinen polkupyörä, joka edellyttää polkemista, kuuluu koti-irtaimistovakuutukseen, kunhan sen teho on enintään 250 W ja rakenteellinen huippunopeus enintään 25 km/h.

Moottoroitu sähköpolkupyörä, joka kulkee polkematta, ei kuulu kotivakuutuksen piiriin vaan se vaatii usein liikennevakuutuksen.

Pyörän rakenteellinen huippunopeus, moottorin teho ja ajoneuvon paino voivat vaikuttaa siihen, millainen vakuutus pyörälle tarvitaan.

Tavanomainen sähköavusteinen polkupyörä

Pyöräsi kuuluu tähän ryhmään, jos:

  • moottori avustaa vain polkiessa ja mahdollinen lähtöavustus toimii enintään 6 km/h nopeuteen asti
  • avustus toimii enintään 25 km/h nopeuteen ja
  • moottorin teho on enintään 250 W

Pyörän painolla ei ole merkitystä.

Tai

  • moottori avustaa vain polkiessa ja mahdollinen lähtöavustus toimii enintään 6 km/h nopeuteen asti
  • avustus toimii enintään 25 km/h nopeuteen ja
  • pyörän paino on alle 25 kg

Moottorin teholla ei ole merkitystä.

Tällainen sähköpyörä vakuutetaan kotivakuutuksesi yhteydessä. Omavastuu ja korvausmäärät käyvät ilmi vakuutuskirjastasi ja vakuutusehdoista.

Liikennevakuutettava sähköpyörä (kevyt sähköinen liikkumisväline)

Sähköpyörä kuuluu liikennevakuutusvelvollisuuden piiriin, jos se ei täytä yllä olevan tavanomaisen sähköavusteisen polkupyörän määritelmää.

Tällainen tilanne on silloin, jos:

  • moottori toimii ilman polkemista
  • moottori kytkeytyy pois päältä vasta yli 25 km/h nopeudessa
  • pyörän paino on yli 25 kg ja moottorin teho yli 250 W

Tällaiselle sähköpyörälle tulee siis ottaa liikennevakuutus.

Voit ottaa tehokkaalle sähköpyörällesi lakisääteisen liikennevakuutuksen lisäksi palo- ja varkausvakuutuksen. Vakuutusta varten pyörästä yksilöidään sen tiedot - nopeus, paino, merkki, malli ja runko- tai valmistenumero.

Työsuhdepyörä

Jos pyörä on työnantajan omistama työsuhdepyörä, se ei kuulu yksityisen kotivakuutukseen. Vakuutuksesta vastaa työnantaja tai leasing-kumppani. Vakuutuksen sisältö ja laajuus sovitaan työnantajan kanssa.

Tarvitseeko sähköpyörä rekisteröidä?

Sähköpyörä ei normaalisti vaadi rekisteröintiä. Rekisteröinti koskee vain ajoneuvolajeja, joita laki edellyttää merkittäväksi rekisteriin. Sähköpyörät, joille laki edellyttää liikennevakuutusta, käsitellään Fenniassa rekisteröimättömän ajoneuvon vakuutuksena.

Kyllä, palju kuuluu kotivakuutuksen piiriin, kun asuinrakennus on vakuutettu. Se on vakuutettu samalla turvalaajuudella kuin itse asuinrakennus.

Huomioithan kuitenkin, että jos pihapiirin rakennelmien ja pienempien piharakennusten yhteenlaskettu arvo ylittää 10 000 euroa, ne tulee vakuuttaa erikseen.

Missä tapauksissa vahinkoja ei yleensä korvata?

  • Jos palju on siirrettävä tai tilapäisesti käytössä ja sitä ei ole ilmoitettu vakuutukseen.
  • Vahingoissa, jotka johtuvat paljun puutteellisesta huollosta tai käyttövirheistä.

Vahingon korvattavuus ratkaistaan aina tapauskohtaisesti vahinkoilmoituksen ja selvitysten perusteella.

Kotivakuutus kattaa yleensä kotitalouden tavanomaiset harrastusvälineet, kuten soittimet, kun ne ovat yksityiskäytössä ja säilytetään kotona. Jos soittimet ovat arvokkaita tai säilytyspaikka on muualla kuin kotona (esimerkiksi bändikämpässä), korvattavuus riippuu vakuutusehdoista ja vahingon olosuhteista.

  • Tarkista vakuutuskirjasta yksittäisen esineen enimmäiskorvaus. Kalliit soittimet voivat vaatia lisäturvaa.
  • Jos soittimet ovat bändikämpässä, vakuutus ei välttämättä kata vahinkoa ilman erillistä vakuutusta.

Arvoesineet kuuluvat koti-irtaimistovakuutukseen 10 000 euroon asti. Ylimenevä osuus tulee vakuuttaa erikseen, ole siinä tapauksessa yhteydessä Fennian asiakaspalveluun.

Oikeusturvavakuutus korvaa oikeudenkäyntikuluja, jotka syntyvät lakimiesavun käytöstä yksityiselämääsi liittyvissä riita-, rikos- tai hakemusasioissa. Tyypillisiä korvattavia riita-asioita ovat asunto- tai kiinteistökauppoihin liittyvät riidat. Laaja oikeusturvavakuutus korvaa lisäksi myös vastapuolen kuluja, joita ei korvata perustasoisesta oikeusturvavakuutuksesta.

Oikeusturvavakuutuksen rinnalle voi ottaa myös henkilöllisyysvarkausvakuutuksen. Henkilöllisyysvarkaudesta on kysymys silloin, kun joku käyttää luvatta henkilötietojasi, esimerkiksi jos joku käyttää luvatta henkilötietojasi nostaakseen pikavippejä.

Vastuuvakuutus korvaa ulkopuolisille aiheutettuja henkilö- ja esinevahinkoja, joista olet voimassa olevan oikeuden perusteella korvausvastuussa. Se auttaa selviytymään vahingonkorvauksista, jos aiheutat huolimattomuudella vahingon, esimerkiksi jos törmäät polkupyörällä jalankulkijaan.

Täysarvovakuutuksessa ei erikseen määritellä vakuutusmäärää, vaan vakuutus perustuu ilmoitettuun pinta-alaan – rakennusten osalta kokonaispinta-alaan ja irtaimiston osalta asuinpinta-alaan.

Täysarvovakuutuksessa omaisuuden arvoa ei tarvitse määritellä vakuutusta tehtäessä, vaan omaisuuden arvon määrittäminen tulee tarpeelliseksi vasta vahingon jälkeen.

Kotivakuutus ei korvaa vahinkoa, jonka koti- tai lemmikkieläin aiheuttaa vakuutetulle omaisuudelle.

Kotivakuutuksen vastuuvakuutuksesta eli yksityishenkilön vastuuvakuutuksesta voi kuitenkin tulla korvattavaksi jotkin kylässä olevien henkilöiden omaisuudelle aiheutuneet vahingot, jotka lemmikkieläin on aiheuttanut, jos lemmikin aiheuttaman vahingon katsotaan aiheutuneen vakuutetun huolimattomuudesta.