Hyppää sisältöön
    Henkilöasiakkaat
  • Fennia
  • Henki-Fennia
  • Ohjeet
  • Yritykset ja yhteisöt
Etsi sisällöstä
HenkilöasiakkaatYritysasiakkaat
På svenska

Kirjaudu

  • Etusivu
  • Sisältöstudio
  • Vaihtoon lähtijä, huolehdi vakuutukset ajoissa kuntoon!

Vaihtoon lähtijä, huolehdi vakuutukset ajoissa kuntoon!

20.7.2022

Vaihto-opiskelu kutsuu? Onneksi olkoon! Vaihto voi olla yksi ikimuistoisimmista kokemuksista opiskelijan elämässä. Vaihtoon lähtijän on hyvä huolehtia ajoissa vakuutukset kuntoon, jotta vaihto sujuu mutkattomasti.

Syksyllä moni opiskelija pakkaa laukkunsa ja suuntaa kohti uusia seikkailuja ulkomaille vaihto-opiskelemaan. Ennen lähtöä on tärkeää huolehtia siitä, että vakuutusasiat ovat kunnossa koko vaihdon ajalle. Joissakin paikoissa riittävä vakuutus voi olla myös edellytys vaihtoon lähtemiselle, joten myös kohdemaan ja -koulun vaatimuksissa kannattaa olla tarkkana ja selvittää ne etukäteen.

Huolehdi matkavakuutus ajan tasalle

Matkavakuutus on hyvä olla voimassa aina matkustaessa. Matkavakuutuksen voi ottaa joko määräaikaisena yhdelle matkalle tai jatkuvasti voimassa olevana. Usein vaihto-opiskelu tarkoittaa pidempää oleskelua ulkomailla, joten mahdollinen olemassa oleva matkavakuutus saattaa vaatia päivitystä, jotta se kattaa koko matkan. Fennian henkilövakuutus- ja vahinkopalveluiden tuotepäällikkö Iida Ouni kehottaa ottamaan vakuutuksen mieluummin liian pitkälle kuin liian lyhyelle ajalle.

– On tärkeää, että matkavakuutuksen voimassaoloaika on riittävän pitkä ja että se kattaa koko vaihdon. Mikäli vaihdon kestosta on epäselvyyttä, kannattaa vakuutus ottaa varmuuden vuoksi pidemmälle ajalle ja päivittää sitä myöhemmin tarvittaessa, hän kertoo.

Matkavakuutuksen laajentaminen on Ounin mukaan helppoa. Riittää, että on yhteydessä vakuutusyhtiöön hyvissä ajoin ennen matkaa ja jatkaa matkavakuutuksen voimassaoloaikaa riittävän pitkäksi. Ounin mukaan vakuutusta ei kannata ottaa vasta kohdemaasta:

– Ennen matkaa otettu matkavakuutus kattaa myös matkan peruuntumisen, joten senkin vuoksi vakuutus kannattaa ottaa ennen lähtöä kotimaasta, hän toteaa.

Mitä vakuutus kattaa?

Vakuutuksen sisältöihin tulee tutustua huolellisesti ennen vaihtoon lähtemistä. Matkavakuutus koostuu matkustaja- ja matkatavaravakuutuksesta, jotka voi ottaa yhdessä tai erikseen. Vaihtoon lähtiessä molempien vakuutusten ottaminen on erittäin suositeltavaa, sillä matkustajavakuutus suojaa sairastumisen ja tapaturman varalta, kun taas matkatavaravakuutus turvaa matkatavarat ja muun matkalla hankitun omaisuuden.

Mahdollinen matkalla sairastuminen voi mietityttää monia vaihtoon lähtijöitä. Matkustajavakuutus korvaa matkasairauden tai -tapaturman hoitokulut, kuten lääkärikäynnit, sairaalamaksut ja lääkekulut. Myös korona ja siihen liittyvät hoitokulut kuuluvat matkavakuutuksen piiriin:

– Vakuutuksen näkökulmasta korona on sairaus muiden joukossa, jolloin myös siihen liittyvät sairauskulut kuuluvat vakuutuksen piiriin. Sen sijaan vakuutus ei kata esimerkiksi altistumista koronalle ja mahdollisesti siihen liittyvää karanteenia tai matkan siirtymistä, Ouni kertoo.

Vakuutuksen sisällöt ja rajoitteet voi aina tarkistaa vakuutusehdoista tai tarvittaessa suoraan vakuutusyhtiöltä. Vakuutuksen sisältöjen tarkistusta ei kannata jättää viime tinkaan, jotta vakuutukseen voidaan tehdä tarvittaessa muutoksia ennen lähtöä.

Laske matkatavaroidesi arvo

Matkatavaroita vakuuttaessa halvin ei ole aina paras. Usein kohdemaahan otetaan mukaan arvokasta omaisuutta, kuten tietokone, älypuhelin, kamera tai vaikka harrastusvälineitä. Vahingon sattuessa on hyvä, että matkatavarat on vakuutettu koko niiden arvon mukaisesti, jotta tärkeä omaisuus ei jää korvausten ulkopuolelle.

Matkatavaroiden arvon arvioiminen ei ole aina helppoa. Onneksi apua on saatavilla tarvittaessa:

– Usein vaihdossa ollaan pitkään, joten tavaraakin on mukana enemmän. Matkalla voi sattua mitä tahansa, joten tavaroita ei kannata vakuuttaa liian pienellä summalla. Mikäli matkatavaroiden vakuutussumman kanssa on epävarmuutta, Fennialla autetaan mielellään vakuutusmäärän arvioinnin kanssa, Ouni vakuuttaa.

Matkatavaroiksi luetaan matkatavaravakuutuksessamme varsinaisten matkatavaroiden lisäksi myös matkaliput, passi, viisumi sekä matkalla hankittu omaisuus.

Vaihtoon Euroopan ulkopuolelle?

Euroopan ulkopuolelle matkustaessa vakuutuksen merkitys korostuu entisestään, mutta varsinaisia eroja vakuutuksessa ei Ounin mukaan ole:

– Vakuutus tai sen sisältö ei eroa sen perusteella, mihin maahan on matkustamassa. Euroopassa matkustaessa käytössä on eurooppalainen sairaanhoitokortti, mitä ei Euroopan ulkopuolella ole. Lisäksi esimerkiksi viisumia varten saattaa tarvita riittävän kattavan vakuutuksen.

Esimerkiksi sairaanhoitokulut voivat vaihdella eri puolilla maailmaa, mutta Ounilla on tähänkin lohduttava viesti:

– Hoitokuluilla ei ole matkavakuutuksessamme ylärajaa. Esimerkiksi Amerikassa sairaanhoitokulut voivat olla korkeita, mutta vakuutuksen kanssa sitä ei tarvitse miettiä.

Entä Suomeen jäävä omaisuus?

Harva vaihtoon lähtijä ottaa mukaansa kaiken omaisuutensa. Erityisesti asunnon ja suurempien tavaroiden kohtalo voi mietityttää monia vaihto-opiskelijoita. Fennian omaisuusvakuutus- ja vahinkopalveluiden tuotepäällikkö Miramari Sahakoski korostaa vakuutuksen tärkeyttä myös kotimaahan jäävän omaisuuden osalta. Erityisesti kotivakuutus on hänen mukaansa tärkeää pitää voimassa.

– Hyvänä yleissääntönä asunnon osalta voi pitää sitä, että jos asunnosta ei luovu, vakuutukset kannattaa ehdottomasti pitää voimassa. Mikäli asunnon vuokraa kolmannelle osapuolelle, on tärkeää edellyttää myös vuokralaiselta vakuutusta, jotta hänen tavaransa on vakuutettu, hän kertoo.

Osa irtisanoo asuntonsa ja vie tavaroita esimerkiksi varastoon tai sukulaisten luokse. Myös tähän Sahakoskella on hyviä vinkkejä:

– Jos tavaroita vie esimerkiksi vanhempien luokse varastoon tai muuhun varastotilaan, ne voi halutessaan vakuuttaa varastoidun irtaimiston vakuutuksella, Sahakoski toteaa.

Sahakosken mukaan on kuitenkin tärkeää muistaa, ettei arvotavaraa pitäisi koskaan varastoida varastoon, vaan niitä tulisi säilyttää turvallisemmassa paikassa.

Fennian reissuapu tuo turvaa matkalle

Me Fennialla varmistamme, ettet jää reissussakaan yksin vahingon sattuessa. Matkavakuutukseemme kuuluu myös Fennian Reissuapu 24h. Se auttaa sairastumisen tai tapaturman sattuessa ulkomaanmatkalla. Palvelu on apunasi myös esimerkiksi matkajärjestelyissä matkasi keskeydyttyä.

Ps. Muistathan, että jos olet matkavakuutusta ostaessasi korkeintaan 30-vuotias, saat 25 %:n alennuksen, kun ostat vakuutuksen verkkokaupastamme!

Lue lisää

MatkavakuutusKotivakuutusArtikkeliLiikkeellä

Jaa

Vakuutukset ja palvelutVahingotAsiakaspalveluAsiakasedutUsein kysyttyäAjankohtaistaMedialleYritysasiakkaatTietoa Fennia-konsernistaAvoimet työpaikatBriefly in English
© Fennia-konserni
YhteystiedotTietosuoja ja käyttöehdotSaavutettavuusYksityisyyden suoja puhelinpalvelussa