Hyppää sisältöön
    Henkilöasiakkaat
  • Fennia
  • Henki-Fennia
  • Ohjeet
  • Yritykset ja yhteisöt
Etsi sisällöstä
HenkilöasiakkaatYritysasiakkaat
På svenska

Kirjaudu

  • Etusivu
  • Sisältöstudio
  • Työn tuunaamisella inspiraatiota ja energiaa arkeen

Työn tuunaamisella inspiraatiota ja energiaa arkeen

9.1.2020

Mitä toivot työltäsi tänä vuonna? Jo pienellä muotoilulla oma työnkuva voi tuntua huomattavasti motivoivammalta. Keräsimme asiantuntijan vinkit työn tuunaamiseen.

Työelämän murros, moninaistuneet työnkuvat, jatkuva kiire ja vähentynyt hierarkia työpaikoilla ovat synnyttäneet tarpeen uudenlaisille tavoille tarkastella työtä ja muokata sitä. Kuluneen vuosikymmenen aikana työn tuunaaminen, job crafting, onkin noussut laajalti puheenaiheeksi.

– Kiinnostus työn tuunaamiseen johtuu pitkälti työelämässä tapahtuneista yleisistä muutoksista. Nykyaikaisessa työelämässä yksipuolinen ylhäältä alas hallitsemisen malli ei enää toimi, sillä työntekijä on usein itse paras asiantuntija mitä tulee työn tuntumaan, kommentoi aihetta paljon tutkinut Jari Hakanen Työterveyslaitokselta.

Työn tuunaaminen on arjen innovatiivisuutta

Työn tuunaamisella tarkoitetaan aloitteellista toimintaa, jossa työntekijä itse muotoilee omaa työtään ja työympäristöään mielekkäämmäksi. Työn tuunaaminen edistää tutkitusti sekä työntekijän että työyhteisön hyvinvointia ja menestystä.

Hakanen haluaa painottaa, että toisin kuin usein ajatellaan, työn tuunaaminen on mahdollista kaikissa työnkuvissa. Työn tuunaamisella ei tarkoiteta koko työnkuvan muuttamista toiseksi, vaan toimenkuvan sisällä tapahtuvaa työnkuvan laajentamista ja sen toteuttamistapojen viilaamista.

Omasta työnkuvasta voi löytää uusia innostavia ja inspiroivia ulottuvuuksia, kun vain pysähtyy hetkeksi ajattelemaan omaa suhdetta työhön ja sen tekemiseen. Hakanen kannustaakin kaikkia tuunaamaan omasta työstä itselle mieluisempaa.

– Olisi hienoa, että uskaltaisimme kokeilla enemmän uutta työssä. Rutiinit toki helpottavat kiireistä arkea, mutta myös vähentävät työn palkitsevuutta ja siinä koettua motivaatiota.

Työn tuunaamisen yksityiskohtaiset askeleet riippuvat yksilöstä ja tämän lähtökohdista. Toiveemme työtä kohtaan voivat myös muuttua ajan myötä, joten omaa työtä kannattaa katsoa uusin silmin ja tuunauslasien läpi esimerkiksi aina uuden työvuoden alussa. Seuraavilla vinkeillä pääset eteenpäin oman työn tuunauksessa.

Näin tuunaat työstäsi mielekkäämpää

  1. Lähde liikkeelle itsestäsi.
    Pysähdy miettimään, mistä työsi oikeastaan koostuu, miten sitä teet ja kenen kanssa olet työsi kautta tekemisissä. Mitkä asiat energisoivat työssäsi eniten ja kenen kanssa tehty yhteistyö motivoi?

  2. Lisää tunnistamiasi hyviä asioita.
    Mieti tapoja, jolla pääset tekemään enemmän sinua motivoivia asioita ja työskentelemään useammin inspiroivien ihmisten kanssa.

  3. Pyri vähentämään epämiellyttäviä osa-alueita.
    Onko sinun mahdollista olla vähemmässä määrin tekemisissä energiaa vievien, motivaatiotasi syövien tekijöiden kanssa? Tutkimusten mukaan kuormitusta lisäävien, kielteisten tekijöiden poistaminen on haastavampaa kuin positiivisten kasvattaminen, joten muista, että työ sisältää lähes aina myös jotakin vähemmän mieluisia osa-alueita tai tehtäviä.

  4. Ravistele rutiineja.
    Tee työtehtävät uudessa järjestyksessä, kokeile eri työympäristöjä ja pidä etätyöpäiviä.

  5. Tartu rohkeasti uuteen.
    Hae töistä oppimisen kokemuksia, ota haltuun uusia projekteja ja rooleja tai toimi mentorina kollegallesi. Epämukavuusalueelta voi löytyä positiivisia yllätyksiä.

  6. Panosta läsnäoloon ja kommunikaatioon.
    Pyydä lisää palautetta esihenkilöltäsi ja poimi uusia ideoita työkavereiltasi. Käy lounaalla uusien ihmisten kanssa ja sovi sähköpostiketjun sijaan tapaaminen. Keskustele, kuuntele ja jaa onnistumisia.

  7. Keskity positiiviseen.
    Pyri hahmottamaan työsi todellinen merkitys ja ole panoksestasi ylpeä. Myönteiset kokemukset kasvattavat psykologista pääomaa, uskoa omiin kykyihin ja resilienssiä.

Asiantuntijana: Jari Hakanen, Työterveyslaitos

Lähde: Työterveyslaitos, Inspistä! Työn tuunaajan inspiraatiokirja

Lue lisää

ArtikkeliHyvinvointi

Jaa

Vakuutukset ja palvelutVahingotAsiakaspalveluAsiakasedutUsein kysyttyäAjankohtaistaMedialleYritysasiakkaatTietoa FenniastaAvoimet työpaikatBriefly in English
© Fennia
YhteystiedotTietosuoja ja käyttöehdotSaavutettavuusYksityisyyden suoja puhelinpalvelussaEvästeet