Hyppää sisältöön
    Henkilöasiakkaat
  • Fennia
  • Henki-Fennia
  • Ohjeet
  • Yritykset ja yhteisöt
Etsi sisällöstä
HenkilöasiakkaatYritysasiakkaat
På svenska

Kirjaudu

Nainen maalaa pensselillä.

Kotitalous työnantajana – jatkuvan työtapaturmavakuutuksen ottaminen on järkevä valinta

20.6.2022

Kesällä on yleistä palkata työtekijä remontti- ja rakennustyötä, lastenhoitoa tai vaikkapa nurmikonleikkuuta varten. Vakuuttamisvelvollisuuden alaisia tehtäviä kotitalouksissa ovat esimerkiksi kotisiivous, lastenhoito, vanhusten hoito, puutarhatyö ja maalaus- ja remontointityö.

Myös kotitaloudet ovat siis vakuuttamisvelvollisia työnantajia silloin, kun ne palkkaavat työntekijöitä.

Kotitalous voi ostaa palvelun myös suoraan yrittäjältä tai yritykseltä, jolloin yrittäjä huolehtii itse omasta vakuutusturvastaan tai yritys työnantajana työntekijöiden vakuuttamisesta.

Työtapaturmavakuutus on aina otettava ennen töiden alkamista. Vakuuttamisvelvollisuus koskee kotitaloustyönantajaa, mikäli töitä teetetään ja palkkaa maksetaan yli 1300 euroa vuodessa.

Kotitaloustyönantaja joutuu tällöin pohtimaan ottaako työtapaturmavakuutuksen jatkuvana vai määräaikaisena. Kumpikin on mahdollista, mutta suosituksena on ottaa jatkuvana voimassa oleva työtapaturmavakuutus.

Määräaikaisen työtapaturmavakuutuksen alkamis- ja päättymisajankohta sovitaan etukäteen ja mikäli on tarvetta, voidaan vakuutusta jatkaa, kunnes työ on päättynyt – kuitenkin enintään vuodeksi. Määräaikaisen työtapaturmavakuutuksen minimimaksu on aina vähintään 120 euroa.

Jatkuva työtapaturmavakuutus puolestaan on voimassa siihen asti, kunnes ilmoitat Fenniaan vakuuttamisvelvollisuuden päättymisestä.

Määräaikaisen työtapaturmavakuutuksen sijaan kannattaa siis miettiä, ottaisitko jatkuvan työtapaturmavakuutuksen. Jatkuvan työtapaturmavakuutuksen hyödyt määräaikaiseen vakuutukseen verrattuna ovat:

  • reaaliaikainen kuukausilaskutus (tulorekisterin palkkatietojen perusteella)

  • vakuutuskauden minimimaksu (=pienin veloitettava euromäärä) muodostuu heti vakuutuksen päättymisen yhteydessä

Jatkuvan työtapaturmavakuutuksen minimimaksu on aina 120 euroa, jos vakuutuskausi on kalenterivuoden pituinen. Jos vakuutuskausi on lyhyempi, hinta on 10 euroa kuukaudessa, kuitenkin vähintään 30 euroa.

Esimerkiksi jos määräaikaisen työtapaturmavakuutuksen maksu jää alle minimimaksun (120 euroa) saat laskun kalenterivuoden päättyessä. Jos sinulla on jatkuva työtapaturmavakuutus, minimimaksu (10 euroa kuukaudessa, kuitenkin vähintään 30 euroa) muodostuu heti kun päätät vakuutuksen.

Jatkuvassa työtapaturmavakuutuksessa sinulle ei siis tule maksuyllätyksiä, kunhan muistat päättää vakuutuksen heti teetetyn työn päättyessä.

Määräaikainen työtapaturmavakuutus

  • Alkamis- ja päättymisaika sovitaan etukäteen

  • Minimimaksu 120 €

Jatkuva työtapaturmavakuutus

  • On voimassa siihen saakka, kunnes päätät vakuutuksen

  • Reaaliaikainen kuukausilaskutus 10 € kuukaudessa, vähintään 30 €

  • Jos vakuutuskausi on kalenterivuoden pituinen, minimimaksu 120 €

Voit ostaa työntekijän tapaturmavakuutuksen kirjautumalla Oma Fenniaan tai soittamalla asiakaspalveluumme. Kun ostat vakuutusta, tarvitset tiedon työn laadusta ja arvion palkkasummasta (brutto).

Lue lisää

TyöturvallisuusTyöntekijöiden vakuutuksetTapaturmavakuutusArtikkeliKoti

Jaa

Vakuutukset ja palvelutVahingotAsiakaspalveluAsiakasedutUsein kysyttyäAjankohtaistaMedialleYritysasiakkaatTietoa FenniastaAvoimet työpaikatBriefly in English
© Fennia
YhteystiedotTietosuoja ja käyttöehdotSaavutettavuusYksityisyyden suoja puhelinpalvelussaEvästeet