Hyppää sisältöön
Etsi sisällöstä
HenkilöasiakkaatYritysasiakkaat
På svenska

Kirjaudu

Kesätyöntekijöiden tapaturmat kasvussa – kattava perehdytys ehkäisee niitä tehokkaasti

25.5.2023

Kesätyöntekijöillä on monessa yrityksessä tärkeä rooli vakinaisten työntekijöiden lomailun varmistajana. Jotta kesä sujuisi hyvin ja turvallisesti, kannattaa kesätyöntekijöiden perehdytys suunnitella ja toteuttaa huolella. Monelle nuorelle kesätyö on ensimmäinen kosketus työelämään.

Nuorille eli 15–19-vuotiaille työntekijöille sattuu kesäkuukausina (kesä-, heinä- ja elokuu) keskimäärin noin 1 400 tapaturmaa. Tapaturmien määrä on ollut viime vuosina nousussa. Koronakesä 2020 oli poikkeuksellisen alhainen tapaturmien osalta. Luvut selviävät Tapaturmavakuutuskeskuksen (TVK) tilastoista.

– Tilastojen perusteella kesäkuukausien jokaisena päivänä sattuu tapaturma 16 nuorelle työntekijälle. Valtaosa niistä on onneksi lieviä ja vaatii vain muutaman päivän sairasloman, mutta myös vakavampia, yli viikon sairaslomaa vaativia tapaturmia sattuu kesäisin sadoille, summaa johtaja Minna Niemi, joka työskentelee Fennialla lakisääteisten henkilövakuutusten parissa.

– Nämä tapaturmat ovat sattuneet joko töitä tehdessä tai kodin ja työpaikan välisellä matkalla.

Tuoreimmat tilastot ovat kesältä 2022, jolloin kesätöissä sattuneet työtapaturmat olivat jonkin verran kasvussa edellisiin vuosiin verrattuna. Koronapandemia vähensi kesätyöpaikkojen määrää vuonna 2020 ja tämä näkyi myös tapaturmatilastossa. Vuonna 2021 työtapaturmat kääntyivät jälleen nousuun ja viime kesänä määrä oli suurin kuuteen vuoteen.

– Kesätyöpaikkoja oli kesällä 2022 taas runsaasti tarjolla hieman hiljaisempien koronakesien jälkeen, joten kesätyötapaturmien kasvu johtunee pääosin tästä syystä.

1519-vuotiaiden työtapaturmat kesäkuukausina 2017–2022

Nuorten kesätyöntekijöiden tapaturmien määrä nousi selvästi kesällä 2022 kahteen edelliskesään verrattuna. Yksi syy voi olla se, että kesätöitä oli tarjolla aiempaa enemmän. Lähde: Tapaturmavakuutuskeskus

Vahinkoja sattuu lähes kaikilla aloilla, mutta esimerkiksi vuokratyö, teollisuus sekä tukku- ja vähittäiskauppa nousevat tilastoissa selvästi esille. Näillä aloilla kesätyötehtävät ovat usein fyysistä työtä. Niissä käytetään myös työkoneita, joiden varomaton käsittely voi aiheuttaa tapaturmia. Lähes puolet vahingoista sattuu esineitä käsitellessä sekä käsikäyttöisiä työkaluja ja koneita käytettäessä. Miehille tapaturmia sattuu noin kaksi kertaa useammin kuin naisille.

– Nuoret tekevät usein esimerkiksi kunnallisella puolella töitä siima-, pensas- ja ruohonleikkureiden kanssa, jolloin sormet ovat kovilla, varsinkin jos suojavarustus ei ole kunnossa. Teollisuuden ja kaupan puolella moni haaveri tulee painavien taakkojen nostamisista ja kompastumisista.

Tyypillisiä vammoja ovat erilaiset pinnalliset haavat sekä venähdykset ja nyrjähdykset.

– Nuorten tapaturmat kumpuavat usein kokemattomuudesta. Ei osata olla riittävän varovaisia työkoneiden kanssa, tai ei vielä hallita turvallisen työnteon tapoja. Tämähän on aivan luonnollista, ja juuri sen vuoksi työnantajan kannattaa panostaa nuorten työntekijöiden perehdyttämiseen, Niemi sanoo.

Kesätyöntekijöiden sairaslomista tulee myös kustannuksia. Vaikka tapaturman hoitaminen menee työtapaturmavakuutukseen, voivat esimerkiksi nuoren poissaolosta aiheutuvat työjärjestelyt ja tuuraukset aiheuttaa lisäkustannuksia. Lomakauden keskellä saattaa myös olla vaikea löytää tuuraajaa loukkaantuneelle työntekijälle.

1519-vuotiaiden tapaturmat kesäkuukausina eri toimialoilla kesällä 2022

Vahinkoja sattuu lähes kaikilla aloilla, mutta tilastoissa korostuvat alat, joilla tehdään paljon fyysistä työtä tai käytetään työkoneita, joiden varomaton käsittely voi aiheuttaa tapaturmia. Lähde: Tapaturmavakuutuskeskus

1519-vuotiaiden tapaturmat kesäkuukausina vamman laadun mukaan kesällä 2022

Valtaosa nuorten kesätyöntekijöiden tapaturmista on lieviä haavoja ja pinnallisia vammoja. Noin kolmannes on sijoiltaanmenoja, tärähdyksiä ja sisäisiä vammoja. Lähde: Tapaturmavakuutuskeskus

Perehdytykseen osallistuu koko työyhteisö

Niemi korostaa, että tuttu työympäristö on kesätyöntekijälle turvallisempi. Laitteiden ja työvälineiden käyttöön, turvalliseen työskentelytapaan ja vahinkotilanteiden ohjeisiin pitää perehdyttää jo ennen työn aloittamista.

– Kattavan perehdyttämisen lisäksi kokeneempien työntekijöiden oma asenne ja esimerkki ovat avainasemassa. Kesätyöntekijät ovat osa työyhteisöä ja ottavat innokkaasti mallia muista työntekijöistä. Jos käytäntö ja ohjeet eivät vastaa toisiaan, usein käytäntö voittaa, Niemi muistuttaa.

Myös työkavereihin tutustuminen ja työssä viihtyminen ovat turvallisuuden kannalta tärkeitä asioita, mitä ei aina työkiireiden keskellä muista.

– Kun työkaverit ovat helposti lähestyttäviä, on apuakin helpompi pyytää ja mahdolliset ongelmat huomataan aikaisemmin. Perehdyttäminen on pääasiassa esihenkilön vastuulla, mutta siihen osallistuu koko työyhteisö, Niemi muistuttaa.

Nuoret ovat itse aiempaa vaativampia laadukkaan perehdytyksen suhteen ja haluavat esimerkiksi palautetta enemmän kuin aikaisemmin. Toisaalta nuori ei osaa asettua kokeneemman asemaan tai kyseenalaistaa saamaansa perehdytystä.

– Perehdyttäjällä on tässä todella suuri vastuu, koska suomalaiset ovat perinteisesti vähän huonoja kysymään ja pyytämään apua. Jos perehdyttäjä vain kysyy, että ymmärsikö uusi työntekijä varmasti, niin aika harva uskaltaa silloin myöntää, jos ei ymmärtänyt.

– Aina välillä kesätöissäkin sattuu yllättäviä tilanteita. Niihin voi varautua vain huolehtimalla, että perehdytykset ja toimintaohjeet on hoidettu kunnolla ja ihmiset tietävät, mitä tehdä. Silloin lunastetaan takaisin perehdytykseen panostettu työaika, toteaa Niemi.

Kesätyö on monelle nuorelle ensimmäinen työpaikka. Sen vuoksi on tärkeää huolehtia, että kesätyöntekijä tunnistaa ajoissa työn mahdolliset riskit ja osaa kiinnittää niihin huomiota.

1519-vuotiaiden työtapaturmat työsuorituksen mukaan kesällä 2022

Käsikäyttöisten työkalujen, esineiden ja koneiden käsittely aiheuttaa puolet nuorten kesätyöntekijöiden tapaturmista. Lähde: Tapaturmavakuutuskeskus

Lue lisää

TyöturvallisuusTyöntekijöiden vakuutuksetTiedoteYritys

Jaa

Vakuutukset ja palvelutVahingotAsiakaspalveluAsiakasedutUsein kysyttyäAjankohtaistaMedialleYritysasiakkaatTietoa FenniastaAvoimet työpaikatBriefly in English
© Fennia
YhteystiedotTietosuoja ja käyttöehdotSaavutettavuusYksityisyyden suoja puhelinpalvelussaEvästeet