Hyppää sisältöön
Nainen ja puhelin sohvalla.

50 000 yhteydenottoa kuukaudessa – nämä ovat viisi Fennian asiakaspalvelun kysytyintä kysymystä

20.10.2022

Onko lasku maksettu, voiko eräpäivää siirtää ja mitä lapsen sairauskuluvakuutus kattaa? Tutustu Fennian asiakaspalvelun useimmin kysyttyihin kysymyksiin ja vastauksiin.

Fennian asiakaspalvelun asiantuntijat vastaavat kuukausittain noin 50 000:een yhteydenottoon Oma Fenniassa ja puhelinpalvelussa. Asiakaspalvelu vastaa kysymyksiin muun muassa laskutuksesta ja vakuutusten sisällöstä.

Asiakaspalveluun tulevat kysymykset vaihtelevat osin vuodenajan mukaan: esimerkiksi kotivakuutuksista kysytään paljon syksyisin, kun uudet opiskelijat muuttavat opiskelupaikkakunnille. Ajoneuvovakuutus ja henkilövakuutukset pohdituttavat asiakkaita ympäri vuoden.

Kokosimme vastaukset asiakkaiden yleisimpiin kysymyksiin.

1. Onko laskuni maksettu?

Tarkoitus on, että tulevaisuudessa asiakas voi nähdä suoraan Oma Fenniasta, onko lasku avoimena eli toistaiseksi maksamatta, mutta valitettavasti vielä se ei ole mahdollista. Ottamalla yhteyttä asiakaspalveluun esimerkiksi Oma Fennian chatissa laskun tilan voi kuitenkin tarvittaessa tarkistaa.

Jos laskun eräpäivää on tarve siirtää, kannattaa olla saman tien yhteydessä meihin. Maksuaikapyynnön voi jättää suoraan Oma Fenniassa ja verkkosivuillamme, ja yleensä tavalliseen laskuun saa vähintään kuukauden lisää maksuaikaa.

2. Kattaako lapseni sairaus- tai tapaturmavakuutus urheilutoiminnan?

Kyllä kattaa. Lapsen terveyttä voi turvata Fennian Terveyden turva -vakuutuksella. Voit itse valita, kattavatko vakuutuksesi vain tapaturman vai sekä tapaturman että sairauden kuluja ja korvauksia. Aikuisten Terveyden turva -vakuutusta pitää aina täydentää urheilulaajennuksella, jos haluaa vakuutuksen kattavan myös esimerkiksi urheiluseurassa tapahtuvan liikunnan. Lapsilla asia on kuitenkin toisin, ja Terveyden turva -vakuutus kattaa kaiken alle 20-vuotiaiden urheilutoiminnan.

3. Myin autoni. Pitääkö liikennevakuutus päättää vai päättyykö se automaattisesti?

Kun myyt autosi ja ostaja rekisteröi auton itselleen eli ilmoittaa omistajanvaihdoksesta Liikenne- ja viestintävirasto Traficomille, me Fenniassa saamme siitä ilmoituksen ja vakuutuksesi päättyy automaattisesti ilmoituksessa mainittuna päivänä.

Pelkkä kaupanteko ei kuitenkaan päätä vakuutusta, vaan uuden omistajan tulee rekisteröidä ajoneuvo omiin nimiinsä. Ajoneuvon uudella omistajalla on velvollisuus rekisteröidä omistajanvaihdos seitsemän päivän kuluessa ajoneuvon ostosta. Voit tarvittaessa tarkistaa Traficomin sähköisestä järjestelmästä, onko auton uusi omistaja ilmoittanut omistajanvaihdoksesta.

4. Vakuutukset ovat puolisoni nimissä. Voinko saada pääsyn Oma Fenniaan katsomaan vakuutustietoja?

Kun vakuutus on toisen ihmisen nimissä, perheenjäsenet eivät valitettavasti ainakaan vielä voi tarkastella toisen vakuutuksia Oma Fenniassa. Vakuutusta ei myöskään voi ottaa kahden ihmisen nimiin. Vakuutuksenottaja voi kuitenkin täyttää esimerkiksi Oma Fennian kautta valtakirjan, jolla esimerkiksi puoliso voi hoitaa vakuutusasioita asiakaspalvelun kautta.

5. Korvaako vakuutukseni sattuneen vahingon?

Asiakaspalveluun tulee tasaisesti kyselyjä myös vahingoista, kuten onko juuri sattunut vahinko korvattava tai missä vaiheessa vahinkoilmoituksen käsittely on. Asiakaspalvelu ei kuitenkaan käsittele vahinkoja, sillä asiakkaan tietojen suojelemiseksi asiakaspalvelu ei voi tarkastella esimerkiksi terveystietoja. Vahinkoihin tai korvauksiin liittyvissä asioissa löydät neuvoja ja toimintaohjeet vahinkosivuiltamme.

Asiantuntijoina artikkelissa Fennian asiakaspalvelun johtaja Anna Wörlund ja henkilöasiakkaiden asiakaspalvelun tiiminvetäjä Arto Hietalahti.

Katso myös muut usein kysytyt kysymykset

Oletko jo ottanut Oma Fennian käyttöön? Kirjaudu Oma Fenniaan ja hoida vakuutusasioista silloin, kun sinulle parhaiten sopii. Katso myös asiakaspalvelumme yhteystiedot.

Auttoiko tämä sinua?

Jaa