Hyppää sisältöön
Etsi sisällöstä
HenkilöasiakkaatYritysasiakkaat
På svenska

Kirjaudu

  • Etusivu
  • Sisältöstudio
  • Eurajoen Romu on kiertotalouden ytimessä

Valtakunnallinen yrittäjäpalkinto 2022: Eurajoen Romu on kiertotalouden ytimessä

22.10.2022

Suomessa syntyy enemmän metallijätettä kuin sitä voidaan hyödyntää. Siksi metalliromun kierrätykseen erikoistuneilla yrityksillä valtaosa liikevaihdosta syntyy viennistä.

Eurajoen Romulla viennin osuus liikevaihdosta on peräti 90 prosenttia. Euroissa se tarkoittaa yli sata miljoonaa euroa. Rauman ja Eurajoen satamista lähtee metalliraaka-ainetta valimoiden ja terästeollisuuden tarpeisiin Euroopan maiden lisäksi muun muassa Kiinaan, Intiaan, Pakistaniin, Bangladeshiin ja Malesiaan.

Uusimpana vientiavauksena on Turkki, jonne laivataan premium-laadun romurautaa jatkojalostukseen.

– Raaka-aineita tarvitaan siellä, missä rakennetaan paljon infrastruktuuria. Ulkomailla on paljon potentiaalia, eikä kasvulla ole rajoja, sanoo yrityksen perustaja ja toimitusjohtaja Juuso Luodesmeri.

Sataprosenttista kierrätystä

Vienti on ollut osa yrityksen dna:ta lähes alusta asti. Se on vaatinut yrittäjältä rohkeutta, sillä Luodesmeri perusti yrityksensä vain 19-vuotiaana.

– Minulla oli jo armeija-aikana selvä visio siitä, että haluan yrittäjäksi. Sitä ennen olin kerännyt metalliromua ja myynyt tavaraa eteenpäin. Nuorena oli hyvä testata, kuinka siivet kantavat, hän muistelee.

Eurajoen Romu ottaa vastaan kaikkea, missä on metallia. Materiaalit erotellaan, lajitellaan ja kierrätetään 100-prosenttisesti. Metalliromun lisäksi yritys pystyy kierrättämään ajoneuvojen lyijyakkujen kaikki ainesosat.

Työhön tarvitaan käsipareja, vaikka koneet tekevät varsinaisen lajittelutyön.

– Tämä on hieno ala. Työvoiman saatavuus on vain ongelma. Otamme työntekijöitä ennakkoluulottomasti töihin ja koulutamme heidät itse. Kun kerran romukärpänen on purrut, niin paluuta ei enää ole, Luodesmeri kertoo.

Investointeja ja yritysostoja

Eurajoen Romu on kasvanut lähes 30 vuoden historiansa aikana valtakunnalliseksi toimijaksi. Kasvua ovat vauhdittaneet investoinnit ja yritysostot.

Toimitusjohtajan mukaan kaikki ostetut yritykset toimivat itsenäisinä tytäryrityksinä yrittäjämäisesti. Eurajoen Romun lisäksi konserniin kuuluu kuusi tytäryritystä, joiden ansiosta Eurajoki Groupilla on toimipisteitä Helsingistä Ouluun. Koko konsernin yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2021 oli yli 200 miljoonaa euroa.

– Ostamme lähtökohtaisesti alan osaamista ja avainhenkilöitä. Tällä alalla tarvitaan porukkaa, johon voi luottaa, hän kiteyttää.

Romumetallin osto ja myynti vaativat kylmäpäisyyttä, sillä raaka-aineiden maailmanmarkkinahintojen vaihtelut tuntuvat myös Eurajoella. Esimerkiksi koronapandemian alussa hinnat ensin romahtivat, kunnes ne sitten nousivat yhdessä hujauksessa.

Luodesmeren mukaan kasvun pitää olla aina harkittua, ja riskit täytyy ymmärtää.

– Jos yksittäiset kaupat kasvavat liian isoiksi, niin niihin liittyy aina riskejä. Harrastan riskien lokerointia. Se tarkoittaa, ettei yksi epäonnistuminen saa kaataa kaikkea, hän sanoo.

Eurajoen Romun visiona on olla merkittävä toimija valtakunnallisesti koko Suomessa. Samalla Luodesmeri antaa yritykselle kasvot. Hänen lisäkseen perheyrityksessä työskentelee vaimo ja kaksi vanhinta poikaa.

– Valtakunnallinen yrittäjäpalkinto on meille iso saavutus. Se merkitsee todella paljon. Palkinto on tunnustus siitä, että jotain on saavutettu, toimitusjohtaja kertoo.

Eurajoen Romu Oy

  • Perustettu: 1994

  • Perustajaja toimitusjohtaja: Juuso Luodesmeri

  • Kotipaikka: Eurajoki

  • Työntekijöitä: Yli 90

  • Liikevaihto: 125,6 miljoonaa euroa (2021)

  • Liiketulos: 9,4 miljoonaa euroa (2021)

Valtakunnallinen yrittäjäpalkinto on Fennian ja Suomen yrittäjien perustama tunnustus, joka jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 1968. Nykyään valintaraatiin kuuluvat perustajien lisäksi Suomalaisen Työn Liitto ja Yksityisyrittäjäin Säätiö.

YrittäjyysArtikkeliFennia

Jaa

Vakuutukset ja palvelutVahingotAsiakaspalveluAsiakasedutUsein kysyttyäAjankohtaistaMedialleYritysasiakkaatTietoa Fennia-konsernistaAvoimet työpaikatBriefly in English
© Fennia-konserni
Konsernin yhteystiedotTietosuoja ja käyttöehdotSaavutettavuusYksityisyyden suoja puhelinpalvelussaEvästeet