Hyppää sisältöön
Tiina Sorri ja lapset.

Yhteiset pelisäännöt turvaavat koululaisten iltapäivät yksin kotona

10.8.2020

Hausjärveläisen Sorrin perheen kouluikäiset lapset viettävät silloin tällöin iltapäiviä keskenään kotona. Neuvokkaat sisarukset pärjäävät hyvin ilman aikuisia, kiitos yhteisten pelisääntöjen. 

Pian 12-vuotta täyttävä Jaakko ja 8-vuotias Elsi ovat tottuneet siihen, että äiti Tiina ja isä Jarmo saattavat olla vielä töissä, kun he kaartavat iltapäivällä koulutaksin kyydillä kodin pihaan. 

Reippaat koululaiset etsivät jääkaapista välipalaa, tekevät läksyt, pelailevat ja leikkivät pihalla. Touhuissa on aina mukana myös perheen jackrussellinterrieri Onni, ja usein seurana ovat myös naapurissa asuvat serkut. 

–Onneksemme siskoni asuu ihan tuossa liki, ja hänen lapsensa ovat meidän lasten kanssa samanikäisiä. Aika usein lapset yhdistävät koulun jälkeen voimansa, ja pari tuntia ilman aikuisia kuluu nopeasti, äiti Tiina Sorri kertoo.

Yksinoloa kannattaa harjoitella

Tiina tekee kaksivuorotyötä kukkakaupan myymälävastaavana, ja sähköasentajana työskentelevä Jarmo Sorri on arkisin töissä kahdeksasta neljään. Lapset ovat keskenään koulun jälkeen silloin, kun Tiina on iltavuorossa.

Viidettä luokkaa käyvä Jaakko on saanut jäädä koulun jälkeen yksin kotiin siitä saakka, kun aloitti kolmannen luokan. Yksinään olemista harjoiteltiin ensin lyhyitä aikoja.

–Jätin Jaakon aluksi ihan vähäksi aikaa yksin, kun piipahdin vaikkapa kaupassa. Pikkuhiljaa aikaa sitten pidennettiin pariin tuntiin. 

Kun ekaluokkalainen Elsi aloitti koulun, oli isoveljestä seuraa iltapäivisin. Välillä Elsi pääsee koulusta ennen Jaakkoa, mutta silloinkin seurana on yleensä naapurin serkku.

Tiina kertoo, että Jaakko ja Elsi ovat olleet kekseliäitä pienestä pitäen, eivätkä ole jääneet neuvottomiksi vielä missään tilanteessa.

–Hyvin he ovat joko kuunnelleet neuvoja tai oppineet itse tekemällä. Odotan sitä päivää, että täällä on ruoka valmiina, kun tulen töistä kotiin.

Yhteisistä pelisäännöistä pidetään kiinni

Kodin turvallisuuteen liittyvistä pelisäännöistä sovittiin lasten kanssa heti, kun kotona yksin oleminen tuli ajankohtaiseksi. Yhteisten pelisääntöjen ansiosta vanhemmilla on levollisempi mieli, ja lapset tietävät, mitä yksin ollessa saa tehdä.

–Ollaan esimerkiksi päätetty, että uunia tai hellaa ei laiteta päälle silloin, kun paikalla ei ole aikuisia, Tiina kertoo.

Niin ikään kaikenlaisiin tulentekovälineisiin sekä esimerkiksi vahvoihin pesuaineisiin koskeminen on kielletty ja ne on sijoitettu kotona lasten ulottumattomiin.

Myös toimintaohjeita hätätilanteiden varalle on käyty porukalla läpi.

–Juuri kerrattiin ekaluokkalaisen kanssa, että mitä tehdään, jos jotakin sattuu. Missä on sammutuspeite, ja miten soitetaan 112:seen. Ja molemmat ovat käyneet näitä asioita läpi toki koulussakin.

Sattumusten varalle on myös kotivakuutus, jonka turvin voi elää huolellisen rohkeaa elämää. Jos lapset lähtevät yksin ollessaan pihaa pidemmälle, he tietävät, että ulko-ovi täytyy aina muistaa lukita.

–Molemmilla on omat kotiavaimet, jotka kulkevat mukana avainnauhoissa. Yleensä he tosin liikkuvat yhdessä, joten riittää, että ainakin toisella on avaimet mukana.

Tarvittaessa tavoitettavissa on aina myös tuttuja aikuisia, sillä naapurissa asuvien serkkujen lisäksi Jarmon äiti asuu vain parin kilometrin päässä perheen kodista. Lapset voivat tarpeen tullen aina soittaa myös Tiinan vanhemmille, jotka asuvat vajaan kymmenen kilometrin päässä.

Ikävä ei ehdi yllättää

Jaakon ja Elsin iltapäivä kuluu nopeasti, eikä ikävä ehdi päästä yllättämään. Kun läksyt on tehty, keksivät lapset omatoimisesti tekemistä: kipaisevat pihalle touhuamaan tai tekevät vaikkapa Tiktok-videoita.

–Toisinaan lapset saattavat pelata myös konsolipelejä, mutta peliajasta ei ole tarvinnut erikseen sopia. He puuhailevat kyllä paljon mieluummin tuossa lähimetsässä. Ja viimeksi meillä on muun muassa askarreltu keppihevosia, Tiina kertoo.

Jos nälkä alkaa kurnia, osaavat Jaakko ja Elsi ottaa jääkaapista itse mieluista välipalaa.

–Joskus saattaa tulla puhelu, että hei, pakastimessa on jäätelöä, saadaanko syödä. Mutta kyllä he osaavat itse lämmittää eilistä ruokaa mikrossa tai ottaa kaapista hamppareita, pizzaa, leipää, hedelmiä tai jogurttia.

Sisarukset myös nauttivat siitä, että saavat olla kotona välillä ihan ilman aikuisia.

–Lapsista on kivaa, kun saavat olla hetken vähän vapaammin. Ei ole heti joku patistamassa, että nyt teet läksyt, Tiina naurahtaa.

Kolme vinkkiä, joilla lisäät yksin kotiin jäävän lapsen turvallisuutta – näistä pelisäännöistä kannattaa sopia

1. Saako mennä ulos tai pyytää kavereita kylään

Sopikaa yhdessä, saako lapsi mennä yksin ollessaan ulos leikkimään. Entä saako pyytää kavereita kylään, tai mennä käymään naapurissa? Tarvittaessa kannattaa myös muistuttaa ulko-oven lukitsemisesta ja ikkunoiden sulkemisesta. Oven viereen voi jättää vaikka muistilapun. Kotiavaimet pysyvät mukana kaulanauhassa.

2. Mitä laitteita ja tavaroita kotona saa käyttää

Pelisääntöihin kannattaa kirjata myös ohjeita kodin laitteiden ja koneiden käytöstä. Saako lapsi käyttää yksin ollessaan esimerkiksi hellaa tai uunia, vai voisiko välipalan lämmittää mikrossa? Entä löytyykö kotoa muita sähkölaitteita tai vaikkapa vaarallisia pesuaineita, joihin ei saa koskea?

3. Kenen puoleen voi tarvittaessa kääntyä, ja mihin otetaan yhteyttä hätätilanteessa

Voiko vanhemmalle soittaa tarvittaessa työpäivän aikana? Entä onko tavoitettavissa joku toinen tuttu aikuinen, kenen puoleen voi kääntyä? Puhelinyhteyden lisäksi on hyvä sopia vaikka naapurin tai lähistöllä asuvan muun tutun aikuisen kanssa, että lapsi voi hätätilanteessa tulla tämän luokse.

Lapselle tulee myös opettaa tarvittavat hätänumerot, ja kirjoittaa ne ylös. Jos lapsella on oma kännykkä, on siihen hyvä ladata hätäkeskuksen 112-mobiilisovellus.

Fennian kotivakuutus turvaa arjen sattumia, jotta voit elää rohkeasti omannäköistä elämää

Auttoiko tämä sinua?

Jaa