Hyppää sisältöön
Ulla Sara-aho.

Rehtorista yksinyrittäjäksi – sivutoimesta urkeni uusi ura

17.9.2021

Ulla Sara-aho työskenteli toista vuosikymmentä opettajana ja rehtorina ennen oman yrityksensä perustamista. Yrittäjän vapaus houkutteli ja hän kouluttautui uudelleen – uusi suunta uralle löytyi yksinyrittäjänä.

Yksinyrittäjä Ulla Sara-aho kuvailee itseään innovatiiviseksi kehittäjäksi. Hänen yrityksensä tarjoaa erilaisille yhteisöille työnohjauspalveluita ja apua vuorovaikutushaasteisiin, kuten ristiriitatilanteiden sovitteluun.

– Yrittäjänä pääsen käyttämään kaikkia vahvuuksiani. Toimin vuoroin kouluttajana, valmentajana ja sovittelijana. Vaikka olen yksinyrittäjä, en yritä yksin, vaan toimin vahvasti verkostoissa, Ulla kertoo.

Vakituinen virka vaihtui yrittäjän arkeen

Rehtorina ollessaan Ulla pääsi työnohjauksen asiakkaaksi. Kokemuksesta hänelle jäi tunne, että omakin ura voisi löytyä työnohjauksen parissa.

– Tunsin, että ohjaajana voisin olla avuksi monelle. Rehtorinvirassani en päässyt tekemään ohjaus- ja sovittelutyötä siinä määrin, mitä oikeasti halusin. Pidin kovasti työyhteisöstäni ja työstäni, mutta samalla ajatus yrittäjyydestä kasvoi ja kypsyi mielessäni.

Vapaus ja ketteryys houkutteli: yrittäjänä saisi suunnitella ja toteuttaa ratkaisuja ja järjestää itsenäisemmin omaa työtään. Niinpä Ulla päätti kouluttautua työnsä ohella uuteen ammattiin.

– Päätin, etten halua mummona katua mitään kokeilematta jäänyttä. Kouluttauduin ja työskentelin aluksi sivutoimisesti. Kiipesin niin sanotusti vuorelle askel kerrallaan. Työlleni oli kysyntää ja löysin ensimmäiset asiakkaani opetus- ja kasvatusalalta. Muutaman vuoden jälkeen uskalsin jäädä virkavapaalle ja kokeilla täysipäiväistä yrittäjyyttä.

Ulla Sara-aho.

Yksinyrittäjäakatemiasta sai uutta vauhtia

Ulla osallistui Crazy Townin Yksinyrittäjäakatemian jatkokoulutukseen, jonka aikana hän muun muassa loi yrityksellensä nettisivut ja edisti suunnittelemaansa SopuApp-sovellusta.

– Yksinyrittäjäakatemialta sain paljon apua, tietoa ja valtavasti vauhtia toimintani kasvattamiseksi. Tutustuin muihin ja sain ympärilleni verkoston, jonka kanssa vaihtaa ajatuksia ja kokemuksia.

Yksinyrittäjäakatemia ja Crazy Town järjestävät yhteistyössä kehittymishaluisille yksinyrittäjille suunnattuja käytännönläheisiä koulutusohjelmia, jossa omaa liiketoimintaa kehitetään muiden yksinyrittäjien ja mentoreiden kanssa. Akatemia tarjoaa tuoreita näkemyksiä yritystoiminnan eri osa-alueisiin ja edistää yrittäjien verkostoitumista ja osaamista.

– Yrittäjä ymmärtää parhaiten, mitä elämä ja arki yrittäjänä on. Yksinyrittäjäakatemiassa opiskelusta saa arvokasta ja ainutlaatuista yrittäjän työhyvinvointia edistävää vertaistukea. Kouluttajamme ovat oman alansa kokemusasiantuntijoita ja useimmiten yrittäjiä itsekin. Akatemiassa voi kouluttautua yrittäjän oppisopimuksella maksutta ja siihen käytetty aika näkyy euroina tilillä, kertoo Crazy Townilla koulutuksesta vastaava projektipäällikkö Matleena Laaksonen.

Miten uskaltaa ryhtyä yksinyrittäjäksi?

Ulla rohkaisee kokeilemaan yrittämistä sivutoimena ja keskustelemaan askarruttavista ajatuksista muiden kanssa.

– Kevytyrittäjän kokemuksen pohjalta yritystoimintaa voi arvioida ja kehittää. Mielen päällä olevista asioista kannattaa myös aina keskustella. Kun minusta tuntui siltä, ettei oma rohkeus riittänyt, käännyin ystäväni tai yritysmentorini puoleen.

Uskaltaminen on myös helpompaa, kun tietää, mitä on omalla vastuulla ja mitä on vakuuttanut. Fennia tuntee yrittäjän arjen ja auttaa valitsemaan juuri omaan yrittämiseen sopivat vakuutukset. Yrityksen perustamiseen puolestaan apua saa esimerkiksi paikallisilta Uusyrityskeskuksilta .

– Sain Uusyrityskeskukselta hyvät neuvot siihen, mistä asioista yritystä perustaessa kannattaa huolehtia. Yksinyrittäjänä olen ollut esimerkiksi sairauslomalla pariin otteeseen, jolloin voimassa olleet vakuutukset ovat olleet tarpeen.

Tutustu yrityksen vakuutuksiin

Auttoiko tämä sinua?

Jaa