Hyppää sisältöön
    Henkilöasiakkaat
  • Fennia
  • Henki-Fennia
  • Ohjeet
  • Yritykset ja yhteisöt
Etsi sisällöstä
HenkilöasiakkaatYritysasiakkaat
På svenska

Kirjaudu

  • Etusivu
  • Sisältöstudio
  • Miten idea muuttuu hyväksi liikeideaksi? 7 vinkkiä

Miten idea muuttuu hyväksi liikeideaksi? 7 vinkkiä

4.3.2022

Ideaa pitää arvioida faktoin ja numeroin. Varo kehittämästä sitä vain oman kiinnostuksesi perusteella.

Haluaisitko perustaa yrityksen, mutta idea puuttuu? Tai ehkä mielessä on ajatuksenpoikanen, mutta epäröit, onko siitä liikeideaksi. Kaikista ideoista voi kehittyä hyvä liikeidea, kunhan ajattelun pitää avoimena ja valmiina muutoksille.

Suomen Uusyrityskeskukset ry:n asiantuntijat listasivat tärkeimmät havainnot, miten idea muuttuu hyväksi liikeideaksi:

1. Idea on vasta alku

Idea voi syntyä esimerkiksi arjessa havaitusta ongelmasta tai tarpeesta, joka kaipaa ratkaisua. Tai se voi perustua omaan osaamiseen tai ammattitaitoon.

Idea on alku ja lähtöpiste, joka lähtee kehittymään kehittäjänsä käsissä taustatyön voimalla. Idea yksistään sisältää arvoa lähinnä keksijänsä innostuksen verran. Arvo muodostuu ja kasvaa, kun idealle aletaan miettiä suuntaa ja se kehittyy toiminta-ajatukseksi ja liikeideaksi.

2. Hanki tietoa

Pyri mahdollisimman nopeasti idealismista rationalismiin eli arvioimaan ideaasi faktoilla ja numeroin. Sitä varten on tehtävä taustatyötä ja hankittava tietoa.

Vastaa näihin kysymyksiin:

  • Minkä ongelman tai tarpeen ideani ratkaisee?

  • Miten se ratkaistaan?

  • Kenelle ja minkälaisille asiakkaille ratkaisu on suunnattu?

  • Millainen markkina on?

3. Katso asiakkaan silmin

Oma idea voi tuntua parhaalta ikinä, mutta kiinnostaako se myös muita? Pyri tarkastelemaan sitä ulkopuolisin silmin. Varo, ettei idea ja sen toteuttamistapa kehity liikaa vain oman ajatuksesi ympärille. Ja ettet rakastu siihen, koska silloin sitä voi tuntua vastenmieliseltä muuttaa.

Ajatukset on hyvä kääntää asiakkaisiin eli mitä he tarvitsevat tai haluavat. Silloin ideaa lähdetään myös toteuttamaan markkinalähtöisesti. Ajattelutavan avoimena pitämistä ei voi korostaa liikaa. Asiakkaiden tarpeet muuttuvat, joten omaan ideaan ei parane jämähtää myöhemminkään.

4. Sparraa ideaasi

Altista ideasi ulkopuoliselle arvioinnille mahdollisimman varhain. Kysele muiden mielipiteitä ja ajatuksia. Apuna voi olla vaikkapa kaveri tai kollega.

Sparrausapua voi hakea myös oman alueen Uusyrityskeskuksesta, yksityisiltä yritysneuvojilta tai yrityshautomoista.

5. Valitse toteutustapa

Idealla voi olla useita eri toteuttamistapoja, ja saman asiakkaan tarpeen voi täyttää monella tapaa. Toteuttamistavoista taas voi muodostua useampia erilaisia ansaintalogiikoita.

Kilpailutilanne on yleensä kireä. Mieti, millä kärjellä tulet markkinoille. Aiotko kilpailla esimerkiksi hinnalla vai laadulla, entä asiakaspalvelulla vai toimitusnopeudella?

Ideaa voi jalostaa myös määrittelemällä yrityksen toiminta-ajatuksen. Se ilmaisee, miksi yritys olemassa ja mikä sen toiminnan tarkoitus on.

6. Ideasta liikeideaksi

Idea alkaa kehittyä liikeideaksi ja kohti liiketoimintasuunnitelmaa, kun

  • olet päättänyt, mitä tuote tai palvelu on,

  • tunnistat asiakkaan,

  • tiedostat markkinan, sen koon ja pelikentän,

  • tiedät alustavasti, että kysyntää on,

  • ja valitset tavan, jolla ideaa ryhdytään toteuttamaan käytännössä.

Asiantuntijat korostavat, että tarve on eri asia kuin kysyntä. Siksi kysynnän selvittäminen on yksi kriittisimmistä asioista liikeideaa kehittäessä.

7. Testaa ideaa

Ideaa voi testata jo ennen kuin yritystä on perustettu tai rahaa liikkuu. Mikään ei estä kyselemästä ihmisiltä, olisivatko he kiinnostuneita tietynlaisesta palvelusta tai tuotteesta. Jos vastaus on kieltävä, se on loistava tilaisuus esittää kysymys miksi?

Minimum viable product -toteutus on hyvä tapa testata tuotteen potentiaalia. Sillä tarkoitetaan pienimmällä mahdollisella työllä ja kustannuksilla nopeasti toteutettua versiota tuotteesta tai palvelusta.

Teksti: Miia Esa

Lue lisää

YrittäjyysArtikkeliYritys

Jaa

Vakuutukset ja palvelutVahingotAsiakaspalveluUsein kysyttyäAjankohtaistaMedialleHenkilöasiakkaatTietoa Fennia-konsernistaAvoimet työpaikatBriefly in English
© Fennia-konserni
YhteystiedotTietosuoja ja käyttöehdotSaavutettavuusPuheluiden hinnat ja yksityisyyden suoja