Hyppää sisältöön
Etsi sisällöstä
HenkilöasiakkaatYritysasiakkaat
På svenska

Kirjaudu

Liukastumiset ja kompastumiset työpaikalla aiheuttavat vuosittain tuhansia poissaoloja - valtaosa olisi helposti estettävissä

21.2.2022

Työpaikoilla sattui vuonna 2020 sattui lähes 87 000 työpaikkatapaturmaa. Näistä yli kolmannes sattui työpaikalla liikkuessa. Suurin osa tapaturmista johtui kaatumisista ja liukastumisista. Usein syynä ovat liukkaat talvikelit ulkona työskennellessä, mutta myös esimerkiksi työmailla lojuvat tavarat, epäviralliset oikotiet sekä ennen kaikkea liian suuri työkuorma ja huolimattomuus.

Tapaturmavakuutuskeskuksen äskettäin julkaisemien tilastojen mukaan työtapaturmat vähenivät huomattavasti vuonna 2020. Taustalla vaikuttaa koronapandemia, joka vei monella alalla työntekijät etäkonttorille työskentelemään. Myös leudolla ja lumettomalla talvella oli todennäköisesti vaikutusta.

Tapaturmavakuutuskeskuksen tilastojen mukaan vuonna 2020 työpaikoilla tapahtui yli 28 000 liikkumisen yhteydessä sattunutta tapaturmaa. Vertailun vuoksi: työmatkoilla kodin ja työpaikan välillä tapaturmia oli hieman alle 16 000, kun kaikki liikkumisvälineet lasketaan mukaan.

Työtapaturmat työsuorituksen mukaan vuonna 2020

Henkilön liikkumisen aikana sattuu eniten työpaikkatapaturmia muun muassa kompastumisista ja liukastumisista johtuen. Määrät ovat vähentyneet vuosina 2020 ja 2021.

Henkilön liikkumisen aikana sattuu eniten työpaikkatapaturmia muun muassa kompastumisista ja liukastumisista johtuen. Määrät ovat vähentyneet vuosina 2020 ja 2021. Lähde: Tapaturmavakuutuskeskus.

Liikkumisen aikana sattuneet työpaikkatapaturmat kuukausittain vuonna 2019

Liikkumisen aikana sattuu työpaikkaturmia erityisesti talvikuukausina, kun tiet ja pihat ovat liukkaita. Vuoden 2020 kuukausitason luvut vahvistuvat lähiaikoina.

Liikkumisen aikana sattuu työpaikkaturmia erityisesti talvikuukausina, kun tiet ja pihat ovat liukkaita. Vuoden 2020 kuukausitason luvut vahvistuvat lähiaikoina. Lähde: Tapaturmavakuutuskeskus

– Työmatkojen tapaturmista varsinkin liukkailla keleillä on puhuttu paljon, mutta on hyvä muistaa, että tapaturmia sattuu liikkuessa myös työpaikoilla. Varsinkin jos on ulkotöissä ja liikkuu töiden puolesta paljon, kannattaa siirtymisiin varata varsinkin talvikeleillä tarpeeksi aikaa ja kiinnittää huomiota asianmukaisiin jalkineisiin ja varusteisiin sekä hämärän aikaan näkyvyyttä parantaviin varusteisiin, sanoo Fennian henkilövakuutus ja -vahinkopalveluiden johtaja Mikko Kokko.

Kokko muistuttaa, että myös sisätiloissa liikuttaessa tulee huomioida ympäristö, eikä keskittyä vaikkapa älypuhelimen ruutuun.

– Kun töissä huomioidaan ympäristö ja kulkureitit, varsinkin portaissa, voi samalla myös tervehtiä työkavereita. Joten jätetään sähköpostit ja Teams-viestit rauhaan siksi aikaa, kun liikutaan paikasta toiseen. Moni tapaturma olisi estettävissä pelkästään tällä keinolla.
Lähes puolet (47 %) liikkumisen aikana tapahtuvista tapaturmista johtaa nyrjähdyksiin, venähdyksiin ja sijoiltaanmenoihin.

Valtaosa (62 %) liikkuessa loukkaantuneista selviää vähäisemmillä vammoilla ja parin päivän sairaslomalla, mutta vajaa kolmannes (31 %) joutuu olemaan yli viikon pois töistä, osa (2 %) jopa useita kuukausia.

Liikkumisen aikana sattuneiden työpaikkatapaturmien yleisimmät vamman laadut 2020

Suurin osa liikkumisen aikana sattuneista tapaturmista on sijoiltaanmenoja, nyrjähdyksiä ja venähdyksiä.

Valtaosa liikkumisen aikana sattuneista tapaturmista on sijoiltaanmenoja, nyrjähdyksiä ja venähdyksiä. Lähde: Tapaturmavakuutuskeskus

– Työnantajankin kannattaa miettiä, miten työpaikalla voi edistää turvallisempaa työkulttuuria ja asennetta. Vaikka vakuutus korvaa hoitokulut, tulevat työntekijöiden poissaolot silti kalliiksi. Sijaistaminen maksaa, ja poissaolot lisäävät muiden työntekijöiden työmäärää entisestään, jolloin kierre on valmis. Ennalta ehkäisevät toimet työtapaturmien vähentämiseksi ovat paitsi työhyvinvointiin vaikuttavia toimenpiteitä mutta myös suoraan työantajan kustannuksiin vaikuttavia, Kokko sanoo.

Vaikka koronavuonna työtapaturmat vähenivät reippaasti ja turvallisuus on yleisesti ottaen parantunut työpaikoilla, sattuu tapaturmia edelleen paljon. Tapaturmavakuutuskeskuksen mukaan vuoden 2021 työtapaturmien määrä on jälleen noussut, mutta ei koronaa edeltävälle tasolle.

Kokko vinkkaa, että työturvallisuutta kannattaa kehittää työpaikoilla järjestelmällisesti.

– Työturvallisuus on ennen kaikkea järjestelmällistä työtä: ennakoidaan mahdolliset riskit, turvallisuuspoikkeamista ilmoitetaan, keskustellaan niistä avoimesti ja seurataan, miten työturvallisuussuunnitelmaa noudatetaan. On erittäin tärkeää puuttua asioihin, jotka heikentävät työturvallisuutta. Vain tekemällä asiat muuttuvat. Hyviä työkaluja ja mittareita on paljon saatavilla. Ennen kaikkea on tärkeää muistaa, että jokainen työpaikalla osallistuu turvallisen työkulttuurin edistämiseen.

Lisätietoja

Mikko Kokko

Johtaja, henkilövakuutus- ja vahinkopalvelut
mikko.kokko@fennia.fi
Puh. 040 179 5301

Fennia – yrittämistä ja elämää varten

Vakuutus tarkoittaa valmistautumista tulevaisuuden mahdollisuuksiin. Me Fennialla tarjoamme vahinko-, henki-, eläke- ja säästövakuuttamisen palveluita. Olemme aina täydellä sydämellä mahdollistamassa sitä, että sinä voit kokeilla ja yrittää. Kun sinä kehityt, me kehitymme mukana.

Lue lisää

Työntekijöiden vakuutuksetTyöturvallisuusYrittäjän vakuutuksetYrityksen vakuutuksetTiedoteFennia

Jaa

Vakuutukset ja palvelutVahingotAsiakaspalveluAsiakasedutUsein kysyttyäAjankohtaistaMedialleYritysasiakkaatTietoa Fennia-konsernistaAvoimet työpaikatBriefly in English
© Fennia-konserni
YhteystiedotTietosuoja ja käyttöehdotSaavutettavuusYksityisyyden suoja puhelinpalvelussa