Hyppää sisältöön
    Henkilöasiakkaat
  • Fennia
  • Henki-Fennia
  • Ohjeet
  • Yritykset ja yhteisöt
Etsi sisällöstä
HenkilöasiakkaatYritysasiakkaat
På svenska

Kirjaudu

Koirahaaveen aikuisena toteuttanut Marika: ”En voisi kuvitella elämää ilman Elmoa”

1.6.2020

Marikan ja Jarin koirahaave toteutui, kun allergiaystävällinen australianlabradoodle Elmo tuli osaksi perhettä. Pitkään toivottu iltatähti on koko perheen silmäterä.

Elmo, kulta, Elmo Kelmi Ketale, Elmo Urpo Arhippa… Rakkaalla koiralla on monta nimeä. Ja rakas Elmo onkin. Koira on ollut tärkeä osa Marika Hellbergin, tämän puolison Jarin ja heidän neljän aikuisen lapsensa perhettä pian kahden vuoden ajan.

– En voisi enää kuvitellakaan elämää ilman Elmoa. Hän on perheenjäsen, sanoo Elmon mamiksi itseään kutsuva Marika.

Itsestäänselvyys koiran saaminen osaksi perhettä ei kuitenkaan ollut.

Unelmasta tulee yllättäen mahdollinen

Haave koirasta oli kytenyt pitkään Marikan ja Jarin mielissä. Pari oli kuitenkin ajatellut, että Jarin astma- ja allergiaoireet seisoisivat sen toteutumisen tiellä.

– Yksi päivä Jari tuli kotiin ja huusi jo eteisestä minulle, että kirjoita Googleen australianlabradoodle. Minulla ei ollut aavistustakaan, että mistä oli kyse. Ajattelin, että se on farmariauton merkki tai jotakin vastaavaa, Marika nauraa.

Jari oli kuullut allergiaperheissä hyvin siedetystä koirarodusta ja halusi heti kertoa uutisen Marikalle. Googlen kuvahausta australianlabradoodle-koiria ihailtuaan pariskunta alkoi etsiä kasvattajaa, jonka luona koirarotua pääsi tapaamaan luonnossa.

– Ajattelimme, että menemme vain katsomaan, mutta sehän on vähän sama kuin autohullu kävisi autokaupassa vain katsomassa uusia ajopelejä. Ei se niin mene.

Ajatus omasta australianlabradoodlesta alkoi vallata Marikan ja Jarin mieltä, mutta he halusivat punnita harkinnan tarkkaan. Aikaisempien kotieläinten kautta he tiesivät, että lemmikki on iso sitoumus ja vaatii paljon hoitoa.

– Minulla on ollut kääpiöhamstereita, marsuja ja koira. Jokaisen lemmikin jälkeen olen ajatellut, että ei enää koskaan, Marika muistelee.

Jarilla oli ollut koira viimeksi lapsuudessa, ja pian Marikalle kävi selväksi, kuinka tärkeä koirahaave Jarille oli.

– Istuimme kotisohvalla ja mietimme, olisiko meistä koiranomistajiksi. Kysyin Jarilta, haluaako hän tosissaan koiran ja Jari vastasi, että on halunnut koko aikuisikänsä. Se oli käänteentekevä juttu – päätimme tehdä haaveesta totta.

Toive iltatähdestä toteutuu

Marika ja Jari löysivät heti yhteisen sävelen hankolaisten kasvattajien Sessan’s ALD:in Paulan ja Stefanin kanssa. Koiraa toivova pariskunta laitettiin jonotuslistalle muiden halukkaiden jatkeeksi.

– Tämä rotu on sen verran harvinainen, että koirissa on jopa puolen vuoden odotusajat. Olimme jonotuslistalla jossain kolmen-neljänkympin paikkeilla.

Pitkät odotusajat ovat Marikan mukaan pelkästään hyvä asia – tulevat omistajat ehtivät punnita päätöstään ja valmistautua tulevaan.

Piinaava odotus oli päättyä yllättävän nopeasti, kun Marikalle ja Jarille tarjoutui kasvattajan kautta mahdollisuus ottaa sijoituskoira Englannista. Viime hetkellä suunnitelmat pennun suhteen kuitenkin muuttuivat, eikä sitä voitukaan toimittaa Suomeen.

– Se oli kauhea pettymys, Marika kertoo.

Pian pariskunnan onni kääntyi. Hankolaisten kasvattajien sijoituskoira Lyyli oli tiineenä ja Marikalle ja Jarille luvattiin yksi pennuista, mikäli kaikki menisi hyvin. Vuoden vaihtuessa Lyyli-koira synnytti kuuden pennun pentueen.

– Olin kovasti hengessä mukana ja seurasin Lyylin synnytystä Facebookin kautta koko yön. Sieltä se syntyi, vaalea poikakoira, meidän vauvamme.

Elmo saapuu kotiin

Ennen kotiutumista koiralle piti keksiä nimi. Marikan mukaan se tuotti paljon enemmän päänvaivaa kuin lasten nimeäminen aikanaan.

– Pidimme vaikka kuinka monta perheparlamenttia, jossa mietimme pennulle nimeä. Emme millään meinanneet päästä lopputulemaan.

Jokaisella tuntui olevan mielipide, eikä mikään vaihtoehto kelvannut kaikille.

– Minä ehdotin Tacoa, mutta tyttäreni huomautti, että jos nimeämme koiran ruuan mukaan, nimi voi yhtä hyvin olla vaikka kaalilaatikko!

Lopulta löytyi nimi, joka sopi koko perheen mieltymyksiin.

– Olemme aika urheilullista porukkaa ja toivoimme, että koirakin olisi liikunnallinen. Pentu nimettiin fiktiivisen urheilusankarin ja olympiavoittajan, Elmon, mukaan.

Marika muistaa kuinka viimeinen viikko ennen pennun hakemista kotiin tuntui ikuisuudelta.

– Ajattelin, että hakupäivä ei koita ikinä. Vihdoin tuli viikonloppu ja lähdimme Hankoon Elmon luokse. Kyllä siinä tuli roskia silmiin ja epätodellinen onnen tunne, että muuttaako tämä tosiaan meille.

Kotimatkalla reilun parin kilon painoinen pieni Elmo istui rauhallisena Marikan sylissä auton takapenkillä. Tuoreen koiranomistajan tunteet vaihtelivat pelosta onneen. Unelma oli toteutunut ja sen mukana tuli roimasti vastuuta ja huolta pennun hyvinvoinnista.

Onnea onnettomuuksissa

Mikkelissä työskentelevä Jari piti ”isyyslomaa” töistä, jotta pystyi viettämään ensimmäiset viikot kotona Tikkurilassa odotetun tulokkaan kanssa. Pentuaikaan liittyi paljon uuden opettelua ja asioiden hoitamista. Jari ja Marika halusivat turvata rakkaan perheenjäsenen mahdollisimman hyvin.

– Jari teki perusteellista tutkimustyötä ja vertaili koiravakuutuksia keskenään. Päädyimme ottamaan vakuutuksen Fennialta. Vaikka Elmo on perustervettä rotua ja kaikki rokotukset on hoidettu, halusimme ottaa kattavan vakuutuksen siltä varalta, että jotain sattuu.

Muutamaan otteeseen Elmolle onkin käynyt kommelluksia, joiden seurauksena vakuutus on tullut tarpeeseen.

– Elmo kulkee paljon vapaana, ja kerran alle yksivuotiaana se tunki kuononsa maa-ampiaisten pesään. Ampiaiset pistivät Elmoa tassuihin. Se teki kipeää – Elmo oli ihan surkeana eikä suostunut kävelemään.

Marika huolestui toden teolla, mutta onneksi eläinlääkäri rauhoitti Marikan mielen.

– Menimme eläinlääkäriin ja saimme nopean avun. Lääkäri toppuutteli, että ei tässä ole mitään hätää. Hyvän hoidon ansiosta Elmo oli kunnossa jo saman päivän päätteeksi.

Elmo on sairastanut myös kennelyskän ja vatsatauteja, mutta parantunut niistä asiantuntevalla hoidolla ja lääkityksellä.

– Olen vähän sellainen, että huolestun heti, jos koiralla on jotain oireita. Onneksi näissä tapauksissa ei ole tarvinnut huolehtia taloudellisesta puolesta ja apu on saatu aina nopeasti.

Tylsä arki on parasta

Elmo on iloinen ja ihmisystävällinen seuralainen. Reipas Elmo viettää usein aikaa Marikan toimistolla. Se vahtii tulijoita ja haluaa olla ensimmäisenä ovella vastassa.

– Elmo on aina hyvällä tuulella ja tyytyväinen. Sille tylsä arki taitaa olla ihan parasta.

Niinä päivinä, kun Elmo on yksin kotona, voi töistä saapuva Marika olla varma, että Elmo odottaa innokkaana eteisessä.

– Kun olen ollut hetkenkin poissa, Elmo käyttäytyy kuin emme olisi nähneet viikkoon. Kun Elmo kuulee auton äänen, se juoksee ovelle vastaan ja pyörii ympyrää kuin pyörremyrsky! Lasken heti kaikki kantamukset lattialle, tervehdimme toisiamme suukoin ja sitten lähdemme lenkille.

Vaikka koira vaatii kovasti huolenpitoa, antaa se myös paljon. Elmon kautta Marika on saanut uusia ystäviä, toisia koiranomistajia, joiden kanssa käydä yhteisillä lenkeillä. Arkea helpottaa sekin, että hoitoapua tarjoavat perheen lähellä asuvat aikuiset lapset.

Marikan mukaan koti tuntuu nykyään kodilta oikeastaan vain silloin, kun Elmo on siellä ja kulkee perässä joka paikkaan.

– Silloin kun Elmo on Jarin luona Mikkelissä, koti tuntuu tosi tyhjältä. Kertaakaan en ole katunut koiran hankintaa. Elmo on kuin oma lapsi, niin rakas.

Lue lisää

EläinvakuutusArtikkeliKoti

Jaa

Vakuutukset ja palvelutVahingotAsiakaspalveluAsiakasedutUsein kysyttyäAjankohtaistaMedialleYritysasiakkaatTietoa FenniastaAvoimet työpaikatBriefly in English
© Fennia
YhteystiedotTietosuoja ja käyttöehdotSaavutettavuusYksityisyyden suoja puhelinpalvelussaEvästeet