Hyppää sisältöön
    Henkilöasiakkaat
  • Fennia
  • Henki-Fennia
  • Ohjeet
  • Yritykset ja yhteisöt
Etsi sisällöstä
HenkilöasiakkaatYritysasiakkaat
På svenska

Kirjaudu

  • Etusivu
  • Asiakkaan tunteminen
  • Miksi Fennia kysyy?

Miksi Fennia kysyy?

Hyvä asiakassuhde perustuu luottamukseen, jonka pohjana on hyvä palvelu, asiakkaiden tunteminen ja asiakkaan vakuutustarpeen täyttäminen asiakkaan tarpeisin nähden parhaalla mahdollisella tavalla. Kysymme asiakkailtamme aika ajoin erilaisista asioista, koska haluamme pystyä tarjoamaan asiakkaillemme parasta mahdollista palvelua. Lisäksi Fenniaan vakuutusyhtiönä sovelletaan monia lakeja, mukaan lukien laki rahanpesun ja terrorismin rahoituksen estämisestä sekä kansainväliset pakoteasetukset, jotka kaikki edellyttävät Fennian tuntevan asiakkaansa ja kysyvän asiakkailtaan tiettyjä tietoja.

Fennia päivittää säännöllisesti asiakastietojaan

Kysymme asiakkailtamme kysymyksiä niin uuden asiakkuuden perustamistilanteessa kuin myöhemmin asiakassuhteen aikana. Helpon ja turvallisen vakuutussuhteen takaamiseksi on tärkeää, että asiakastiedot ovat aina ajan tasalla. Jos olet saanut meiltä pyynnön asiakastietojesi päivittämisestä, tee se mahdollisimman pian.

Lisätietoa

Minkälaisia kysymyksiä kysymme?

Vakuutusyhtiöillä on lakisääteinen velvollisuus tunnistaa ja tuntea asiakkaansa koko asiakassuhteen ajan. Henkilötietojen lisäksi vakuutusyhtiöllä tulee olla riittävät tiedot mm. asiakkaansa toiminnasta, asiakkaansa tosiasiallisista edunsaajista ja asiakkaansa taloudellisesta asemasta.

Kysymyksemme koskevat mm. asiakkaidemme ja asiakkaidemme edustajan tunnistamista ja henkilöllisyyden todentamista, kansalaisuutta ja asiakkaan mahdollisia liiketoimia ulkomaille. Tietyissä tilanteissa olemme myös velvollinen selvittämään, onko asiakkaamme tai asiakkaamme tosiasiallinen edunsaaja poliittisesti vaikutusvaltainen henkilö (PEP) tai PEP:n perheenjäsen tai läheinen liikekumppani. Tämä ei tarkoita sitä, että kysymme asiakkaiden poliittisista mielipiteistä.

Fennia lähestyy asiakkaita eri kanavien kautta

Kysymme asiakastietoja eri kanavien kautta, kuten kirjeitse tai puhelimitse taikka Oma Fennia -verkkopalvelussa. Saatamme päivittää asiakastiedot myös säännöllisten asiakastapaamisten yhteydessä.

Asiakastietojen säilyttäminen

Kaikki meille annetut asiakastiedot käsitellään ja säilytetään luottamuksellisesti tietosuojaa ja vakuutussalaisuutta koskevan sääntelyn mukaisesti.

Asiakastietojen ja asiakirjojen säilytysaika on soveltuvin osin viisi vuotta asiakassuhteen tai yksittäisen liiketoimen päättymisestä.

Asiakkaan tuntemistietoja ja muita henkilötietoja voidaan käyttää rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämiseen, paljastamiseen ja selvittämiseen. Tietoja voidaan käyttää myös sen rikoksen tutkintaan saattamiseen, jolla rahanpesun tai terrorismin rahoittamisen kohteena oleva omaisuus tai rikoshyöty on saatu.

Asiakkaan tuntemistietoja tai muita henkilötietoja, jotka on hankittu ainoastaan rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämiseksi ja paljastamiseksi, ei saa käsitellä tarkoituksessa, joka on yhteensopimaton näiden tarkoitusten kanssa.

Vakuutukset ja palvelutVahingotAsiakaspalveluAsiakasedutUsein kysyttyäAjankohtaistaMedialleYritysasiakkaatTietoa FenniastaAvoimet työpaikatBriefly in English
© Fennia
YhteystiedotTietosuoja ja käyttöehdotSaavutettavuusYksityisyyden suoja puhelinpalvelussaEvästeet