Hyppää sisältöön
    Henkilöasiakkaat
  • Fennia
  • Henki-Fennia
  • Ohjeet
  • Yritykset ja yhteisöt
Etsi sisällöstä
HenkilöasiakkaatYritysasiakkaat
På svenska

Kirjaudu

  • Etusivu
  • Sisältöstudio
  • Yrittäjän lomalista: Valmistautunut lomailee rennommin

Yrittäjän lomalista: Valmistautunut lomailee rennommin

4.5.2020

Kun yrittäjä lomailee, on aika siirtää työasiat syrjään mielestä. Jotta se onnistuu, kannattaa etukäteen miettiä, mihin asioihin on valmistautunut ja miten.

Ensimmäinen askel on miettiä, onko yritys tarkoitus pitää kiinni vai toiminnassa loman ajan. Riskipäällikkömme Petteri Sistonen kannustaa pohtimaan, mitä kaikkea on tehtävä, jotta yrityksen toiminta pyörii ongelmitta.

– Millaiset resurssit ja millaista varautumista se vaatii?

Kun tavoite on mielessä, tältä pohjalta kirkastetaan suunnitelma, jolla se saavutetaan.

Ihmiset, omaisuus, liiketoiminta

Olennainen osa suunnitelman tekoa on riskien arviointi ja niiden hallinta: mihin oikeasti pitää varautua? Sistosen mukaan riskit kannattaa jakaa kolmeen luokkaan: on olemassa ihmisiin, omaisuuteen ja liiketoimintaan liittyviä riskejä.

Huolehdi itsestäsi ja muista

Kesällä kesätyöntekijät saapuvat yrityksiin. Oletko vakuuttanut heidät ja huolehtinut työterveyspalveluiden järjestämisestä? Tärkeää on myös tehdä työntekijöiden kanssa aina kirjalliset työsopimukset. Yrittäjän vastuulla on myös se, että työntekijöiden palkka- ja loma-asiat on hoidettu kuntoon.

Sistonen muistuttaa yrittäjää huolehtimaan itsestään – myös loman aikana.

– Yrittäjä on henkilöstön ohella yrityksen tärkein voimavara. Lomalta pitäisi pystyä palaamaan hyvinvoivana takaisin.

Keinoja hallita henkilöriskejä:

  • työterveys

  • yhteiset pelisäännöt

  • kunnollinen perehdytys työhön

  • vakuutukset

Suojaa omaisuus ja liiketoiminta

Kesällä voivat eri luonnonilmiöt aiheuttaa harmeja yritykselle ja sen omaisuudelle. Esimerkiksi rankat ukkoskuurot voivat aiheuttaa vuotovahinkoja, sähkökatkoja ja tulipaloja.

Kesä saattaa myös houkutella varkaita, ja se on usein myös omaisuusrikosten aikaa, jolloin tehdään murtoja ja taskuvarkauksia. Sistonen muistuttaa varmistamaan, ovatko sopimukset
esimerkiksi vartiointiliikkeen kanssa kunnossa. Jos toimitilat ovat yrittäjän loman ajan kiinni, onko omaisuus suojattu jollain tapaa?

Kesä on myös otollista aikaa tietoturvauhkille, kuten tietojenkalastelulle. Niiden riski voi olla kesäisin isompi: huijaus saattaa mennä läpi helpommin kesällä kuin talvella, koska työyhteisössä voi silloin olla enemmän kokemattomampia työntekijöitä.

Keinoja omaisuuden ja liiketoiminnan turvaamiseen:

  • yhteiset toimintaohjeet

  • tietosuojaohjeistus

  • vakuutukset

Varmista sujuva työskentely

Yrittäjän on hyvä huolehtia myös siitä, että työnteko sujuu kesällä ongelmitta. Sistonen painottaa työntekijöiden perehdyttämisen tärkeyttä. Osaavatko myös kesätyöntekijät toimia? Jos joku muu hoitaa asiat, joista yrittäjä vastaa normaalisti itse, onko niistä olemassa riittävän selvät ja päivitetyt ohjeet? Myös vastuut ja tarpeelliset puhelinnumerot on tärkeää käydä läpi.

Työnteon pelisäännöistä ja tietoturvallisista tavoista toimia kannattaa sopia myös etätöiden osalta. Sistosen mukaan yrittäjän kannattaa myös perehtyä turvalliseen etätyöhön: lakisääteistä tapaturmavakuutusta voi laajentaa kattamaan tauot ja työntekijöiden muun vapaa-ajan.

Lue lisää

TyöturvallisuusArtikkeliYritys

Jaa

Vakuutukset ja palvelutVahingotAsiakaspalveluUsein kysyttyäAjankohtaistaMedialleHenkilöasiakkaatTietoa FenniastaAvoimet työpaikatBriefly in English
© Fennia
YhteystiedotTietosuoja ja käyttöehdotSaavutettavuusPuheluiden hinnat ja yksityisyyden suojaEvästeet