Hyppää sisältöön
Riia Sandström, Martinex

Riia Sandström voitti Valtakunnallisen yrittäjäpalkinnon 13 vuotta sitten – Vain uudistumalla voi saada kasvua

24.9.2026

Bränditalo Martinexin ja muotoiluyritys Aarikan toimitusjohtaja Riia Sandström painottaa, että yritysten on jatkuvasti uudistuttava, mikäli ne mielivät pärjätä kilpailussa ja kasvaa.

Martinex voitti Valtakunnallisen yrittäjäpalkinnon vuonna 2013. Sen jälkeen perheyritys on aktiivisesti kehittänyt uutta liiketoimintaa itse ja hakenut kasvua ostamalla Aarikan. Martinexin hallinnoimia tunnetuimpia brändejä on Aarikan lisäksi Muumi-tuotteet ja erilaiset pelit, kuten Afrikan tähti ja viimeisimpänä maailmanmaineeseen noussut Smart 10. Aarikan historiasta löytyy niin ikään Valtakunnallisen yrittäjäpalkinnon voitto vuodelta 1984.

– Uudistuminen on kenelle tahansa yrittäjälle elinehto. Martinexilla mietimme päivittäin, mitä asioita voimme tehdä paremmin ja mistä luopua. Olemme kasvaneet 13 vuodessa huimasti, sillä henkilökunnan määrä oli voittovuonna 36 henkeä, nyt meitä on täällä 95. Aarikka siirtyi meidän omistukseemme vuonna 2017. Sen avulla haluamme myös valloittaa maailmaa, Sandström listaa.

Hänen mukaansa rohkeus on olennainen osa uudistumista. Pelkkä ”isosti” ajatteleminen ei riitä, vaan suunnitelmat täytyy myös toteuttaa. Toimitusjohtaja jakaa samalla kiitosta työntekijöilleen, sillä ilman heidän osaamistaan ja sitoutumistaan kasvu ei olisi onnistunut.

– Olen kiitollinen omasta porukasta. Olemme löytäneet paljon eri alojen talentteja ja mielestäni heidänkin palkkaamisensa on osa rohkeutta, yrittäjä kertoo.

Juhlapäivänä saa olla prinssi tai prinsessa

Tieto Valtakunnallisen yrittäjäpalkinnon voitosta tuli Martinexille ja yrityksen omistajaperheelle yllätyksenä. Palkintoa juhlittiin tuolloin kuohujuoman ja kakkukahvien merkeissä.

– Se oli iso kunnianosoitus äidille ja isälle, sille mitä he olivat saaneet aikaiseksi. Olemme siskoni kanssa jatkaneet sitä työtä eteenpäin. Palkinto toi meille lisää uskottavuutta yhteistyökumppanien keskuudessa, uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja saimme paljon onnitteluja ystäviltä, asiakkailta sekä sidosryhmiltä, Sandström sanoo.

– On erittäin jännittävä kuulla tämän vuoden voittajat. Minulla on heille sellainen viesti, että muistakaa olla juhlaillan prinssejä ja prinsessoja. Ilta menee vauhdilla, ja voitto on niin hieno saavutus, hän jatkaa.

Voittajien joukossa paljon tunnettuja yrityksiä

Idea Valtakunnallisesta yrittäjäpalkinnosta syntyi Fenniassa, sillä yrittäjyyden arvostuksen nostamiselle oli 1960-luvun Suomessa tarvetta. Fennialaiset kertoivat ideastaan Suomen Yrittäjille, jonka seurauksena Valtakunnallinen yrittäjäpalkinto on jaettu vuodesta 1968 alkaen.

Ensimmäisenä vuonna palkittiin muun muassa Rapala Uistin, joka on nykyään pörssiin listattu yhtiö. Yli 230 palkitun yrittäjän ja yrityksen joukossa on paljon tunnettuja yrityksiä, kuten Ponsse, Saarioinen, Genelec, Burger-In, Broman Group, Kokkolan Halpa-Halli ja Marimekko. Marimekon Armi Ratia oli itse asiassa ensimmäinen nainen, jolle Valtakunnallinen yrittäjäpalkinto myönnettiin. Hän sai tunnustuksen vuonna 1972.

Yrittäjäpalkinnon saaneet yrittäjät jakautuvat maakunnallisesti varsin tasaisesti suhteutettuna yritysten määrään. Tällä vuosikymmenellä Pohjois-Karjalaan on matkannut kuitenkin jo neljä palkintoa, kun perinteisiin kasvukeskuksiin Helsinkiin, Pirkanmaalle tai Varsinais-Suomeen ei ole tullut yhtään palkintoa.

Nykyisen palkintoraadin muodostavat Fennian lisäksi Suomen Yrittäjät, Suomalaisen Työn Liitto ja Yksityisyrittäjäin Säätiö. Raatilaiset painottavat valintaa tehdessään yrityksen kasvua, kansainvälisyyttä ja liikeideaa. Myös toimialalla on merkitystä.