Hyppää sisältöön
Etsi sisällöstä
HenkilöasiakkaatYritysasiakkaat
På svenska

Kirjaudu

Metsäkauriit aiheuttavat onnettomuuksia keväisin – liikenteessä kannattaa olla nyt tarkkana

3.5.2023

Hirvieläimet lähtevät liikkeelle talven jälkeen ja etenkin metsäkauriit aiheuttavat keväisin paljon onnettomuuksia. Tien päällä kannattaa olla nyt erityisen varovainen ja kiinnittää huomiota varoitusmerkkeihin.

Hirvieläinonnettomuudet vähenivät viime vuonna muutamalla sadalla vuoteen 2021 verrattuna. Onnettomuuksia sattui Tilastokeskuksen mukaan 13 576. Hirvieläinonnettomuuksia sattuu erityisesti Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla, mutta myös Kanta-Häme, Pirkanmaa ja Satakunta erottuvat tilastoissa.

Metsäkaurisonnettomuuksien määrän kasvu pysähtyi viime vuonna, mutta niitä sattui silti lähes 5 600. Kevään hirvieläinonnettomuuksista suurin osa tapahtuu metsäkauriin kanssa.

– Tähän aikaan vuodesta on syytä olla erityisen tarkkana tien päällä. Onnettomuuksia sattuu erityisesti toukokuussa, jolloin onnettomuusmäärät jopa tuplaantuvat huhtikuuhun verrattuna, mutta huhtikuussakin sattuu päivittäin kymmenkunta metsäkaurisonnettomuutta. Päälle tulevat myös törmäykset muiden eläinten kanssa, sanoo Fennian ajoneuvo- ja omaisuusvakuutuspalveluista vastaava johtaja Mikko Pöyhönen.

Metsäkauriit, valkohäntäpeurat ja hirvet onnettomuuksissa ensimmäisellä vuosipuoliskolla vuonna 2022

Kevätkaudella erityisesti metsäkauriit korostuvat hirvieläinonnettomuuksissa. Hirvien osuus onnettomuuksissa on pieni, mutta suuren eläimen kanssa sattuneet onnettomuudet voivat olla vaarallisempia. Lähde: Tilastokeskus

Kevätkaudella erityisesti metsäkauriit korostuvat hirvieläinonnettomuuksissa. Hirvien osuus onnettomuuksissa on pieni, mutta suuren eläimen kanssa sattuneet onnettomuudet voivat olla vaarallisempia. Lähde: Tilastokeskus

Päivittäiset metsäkauris- ja valkohäntäpeuraonnettomuudet huhti-toukokuussa Suomessa vuonna 2022

Erityisesti metsäkaurisonnettomuudet lisääntyvät selvästi toukokuussa. Lähde: Tilastokeskus

Erityisesti metsäkaurisonnettomuudet lisääntyvät selvästi toukokuussa. Lähde: Tilastokeskus

Onnettomuuksien suuren määrän taustalla on eläinten luonnollinen liikehdintä keväällä talven jälkeen. Valtaosa kevään kolareista tapahtuu ravinnon perässä liikkuvien metsäkauriiden ja valkohäntäpeurojen kanssa. Erityisesti metsäkauriiden osuus onnettomuuksissa korostuu huhti-toukokuussa eläinten reviiritaisteluiden seurauksena. Lisäksi hirvieläinten vasat jäävät keväällä omilleen, jolloin ne saattavat eksyä autoteille.

– Hirvieläinonnettomuudet näkyvät myös Fennian korvaustilastoissa, ja niiden määrä on meillä jatkuvasti kasvussa. Viime vuonna ilmoitettiin yli 1 300 vahinkoa. Keskimäärin korvauksen määrä oli noin 4 600 euroa, mutta hintahaitari on luonnollisesti hyvin laaja. Yhteensä hirvieläinvahinkoja korvattiin viime vuonna noin kuudella miljoonalla eurolla, Pöyhönen kertoo.

Tilannenopeus ratkaisee paljon hirvieläimen sattuessa tielle

Pöyhösen mukaan nyt kannattaa liikenteessä höllätä kaasujalkaa, vaikka mökkimaisemat houkuttelevatkin ja säät ovat toistaiseksi suosineet.

– Tilannenopeus on ratkaiseva, kun hirvieläin tulee yllättäen eteen. Mitä kovempi vauhti, sitä pidempi on jarrutusmatka. Metsäkauriita liikkuu usein alueilla, joilla teiden nopeusrajoitukset voivat olla 80 tai 100 kilometriä tunnissa.

Pöyhönen muistuttaa, että hirvistä ja kauriseläimistä varoittavat merkit sijoitetaan harkitusti sellaisiin paikkoihin, joissa näitä eläimiä tilastojen mukaan liikkuu enemmän. Silloin kannattaa vähentää nopeutta.

– Nopeuden alentaminen vaikuttaa yllättävän vähän matkan kokonaiskestoon, mutta sillä voi olla iso vaikutus, jos eteen kävelee hirvi tai metsäkauris. Erityisen tarkkana kannattaa olla, kun tie vie metsästä peltoaukealle ja päinvastoin.

– Hirvivahinkovakuutus korvaa vahingon, kun autolla törmätään hirvieläimeen. Omaa vakuutusturvaa voi lisäksi täydentää kolarivakuutuksella, joka kattaa muun muassa hirvieläimen väistöstä johtuneen tieltä suistumisen seurauksena ajoneuvolle aiheutuneet vahingot, Pöyhönen vinkkaa.

Valkohäntäpeurojen ja metsäkauriiden kanta on pienentynyt

Suomen Riistakeskus ja Luonnonvarakeskus ovat arvioineet valkohäntäpeurakannan pienentyneen viime vuodesta. Riistakeskuksen mukaan sekä valkohäntäpeurojen että metsäkauriiden saalismäärä väheni noin yhdeksän prosenttia helmikuussa päättyneellä metsästyskaudella.

Aiemmin hirvieläinten määrä on kasvanut vuosittain huomattavasti. Luonnonvarakeskuksen uuden kannanarviointimallin mukaan Suomessa oli viime talvena noin 120 000 valkohäntäpeuraa, lähes 14 prosenttia edellistalvea vähemmän.

Metsäkauriin kannan koosta ei ole tarkkaa arviota. Saalismäärät laskivat hieman viime vuodesta ja helmikuussa päättyneellä metsästyskaudella kaadettiin yli 18 000 metsäkaurista. Sitä ennen määrät ovat olleet useampana vuonna kasvussa.

– Metsäkauriin ja valkohäntäpeuran kannan suuret koot ovat erityisesti Lounais- ja Etelä-Suomen riesa, jossa on samalla paljon liikennettä mutta vain vähän hirvieläinten luonnollisia vihollisia. Oikeastaan ainoa keino pitää kantojen koko kurissa on metsästys, Pöyhönen sanoo.

Hirvieläinonnettomuuksia eräissä maakunnissa 2018–2022

Hirvieläinonnettomuudet kasvoivat edelleen Varsinais-Suomessa, mutta monissa muissa maakunnissa ne ovat vähentyneet. Valtaosa koko vuoden aikana sattuvista hirvieläinonnettomuuksista sattuu valkohäntäpeuran kanssa. Lähde: Tilastokeskus

Hirvieläinonnettomuudet kasvoivat edelleen Varsinais-Suomessa, mutta monissa muissa maakunnissa ne ovat vähentyneet. Valtaosa koko vuoden aikana sattuvista hirvieläinonnettomuuksista sattuu valkohäntäpeuran kanssa. Lähde: Tilastokeskus

Vinkit: näin vältät hirvieläinkolarit

  • Aja virkeänä ja terveenä, maltillisella nopeudella. Vältä huonoissa sääolosuhteissa ja pimeällä ajamista, jos mahdollista. Käytä turvavyötä ja keskity liikenteeseen. Hirvieläinonnettomuudet johtuvat usein siitä, että tilanteet tulevat yllättäen eikä kuljettaja ehdi reagoida ajoissa. Reaktionopeus huononee entisestään, jos ajaa väsyneenä tai liian kovaa tilannenopeutta.

  • Huomioi hirvistä ja kauriseläimistä varoittavat liikennemerkit. Niitä on laitettu sellaisiin paikkoihin, joissa usein sattuu onnettomuuksia. Todennäköisyys hirvieläimen kohtaamiseen hirvimerkkialueella on siis tavallista suurempi.

  • Erityisesti metsäkauriit liikkuvat huhti-toukokuussa, mutta muutkin hirvieläimet aktivoituvat keväisin ja liikkuvat paljon.

  • Jos joudut itse tai huomaat toisen joutuneen onnettomuuteen hirvieläimen kanssa, varoita muuta liikennettä ja huolehdi loukkaantuneista. Soita hätänumeroon 112 ja anna riittävä paikkakuvaus.

Lisätietoja

Mikko Pöyhönen
Johtaja, ajoneuvo- ja omaisuusvakuutuspalvelut
mikko.poyhonen@fennia.fi
Puh. 040 653 0950

Fennia – yrittämistä ja elämää varten

Me Fennialla tarjoamme vahinko-, henki-, eläke- ja säästövakuuttamisen palveluita. Olemme aina täydellä sydämellä mahdollistamassa sitä, että sinä voit kokeilla ja yrittää. Kun sinä kehityt, me kehitymme mukana.

AutovakuutusLiikennevakuutusTiedoteLiikkeellä

Jaa

Vakuutukset ja palvelutVahingotAsiakaspalveluAsiakasedutUsein kysyttyäAjankohtaistaMedialleYritysasiakkaatTietoa FenniastaAvoimet työpaikatBriefly in English
© Fennia
YhteystiedotTietosuoja ja käyttöehdotSaavutettavuusYksityisyyden suoja puhelinpalvelussaEvästeet