
Matkavakuutus kannattaa hankkia myös kotimaanmatkalle
6.2.2025
Matkavakuutuksesta voi olla hyötyä myös kotimaanmatkoilla. Esimerkiksi matkan peruuntuminen sairauden vuoksi voi tulla ilman vakuutusta kalliiksi.
Moni saattaa ajatella, ettei kotimaan matkoilla tarvita matkavakuutusta, varsinkin jos on hankkinut jo sairauskulu- ja kotivakuutuksen. Matkavakuutus voi olla kuitenkin hyvinkin hyödyllinen, jos matkalla sattuu vahinko.
Matkavakuutus voi sisältää joko henkilövahinkojen varalta otetun matkustajavakuutuksen tai omaisuusvahinkoja varten otetun matkatavaravakuutuksen – tai mieluiten molemmat.
Matkustajavakuutus esimerkiksi korvaa matkatapaturman ja -sairauden hoidon lisäksi matkan peruuntumisesta ja keskeytymisestä aiheutuvia kuluja, jos matka joudutaan peruuttamaan tai keskeyttämään sairastumisen, tapaturman tai kuoleman vuoksi, tai omaisuuteen kohdistuneen merkittävän taloudellisen esinevahingon vuoksi.
Kannattaa selvittää vakuutuksen laajuus tarkasti
Matkustajavakuutusta hankkiessa kannattaa huomioida ehtojen lisäksi myös mahdolliset haastavammat lajit. Esimerkiksi aktiivilomalaisten kannattaa tarkistaa, että matkustajavakuutuksessa on huomioitu erilaiset lajit ja harrastukset. Monella suomalaisella saattaa lisäksi olla päällekkäisiä matkustajavakuutuksia, koska niitä voi tulla esimerkiksi luottokortin tai järjestön jäsenyyden mukana, mutta kaikki vakuutukset eivät ole välttämättä yhtä kattavia.
Esimerkiksi vaativammissa lajeissa kuten laitesukelluksessa tai urheiluseuran järjestämissä kilpailuissa tarvitaan matkustajavakuutuksen lisäksi urheilulaajennus. Tavallinen matkustajavakuutus kattaa lähinnä tavanomaisen kuntoilun, sekä kertaluontoiset kokeilut riskialttiimmissa lajeissa.
Sekä matkustaja- että matkatavaravakuutus ovat voimassa kotimaassa yli 50 kilometrin päässä kotoa, vapaa-ajan asunnolta tai työpaikalta. Jatkuva matkustajavakuutus on voimassa 3 kuukautta matkan alkamisesta. Määräaikaisen matkustajavakuutuksen pituuden voi itse määritellä, enintään vuoden pituiselle matkalle. Tämä koskee myös matkatavaravakuutusta.
Vinkkejä matkantekoon
- Matkustajavakuutus turvaa sinut, matkatavaravakuutus korvaa matkatavaroita. Fennian matkavakuutus koostuu matkustaja- ja matkatavaravakuutuksesta, jotka voit ottaa yhdessä tai erikseen.
- Jatkuvasti voimassa oleva matkavakuutus varmistaa, että vakuutus ei pääse vahingossa unohtumaan. Vältyt myös vaivalta, joka liittyy jokaisen matkan erilliseen vakuuttamiseen.
- Varmista, että vakuutus on voimassa vähintään kolme vuorokautta ennen matkan alkamista. Mikäli matkan peruuntumisen syy ei ole ilmennyt ennen vakuutuksen tekemistä tai matkan varaamista tiedät, että matkan mahdollinen vakuutusehtojen mukainen peruuntuminen korvataan.
- Varmista, että matkavakuutus on voimassa ulkomaiden lisäksi myös kotimaan matkoilla.
Auttoiko tämä sinua?
Jaa