Hyppää sisältöön
Etsi sisällöstä
HenkilöasiakkaatYritysasiakkaat
På svenska

Kirjaudu

Liikenne vilkastuu – suunnittelulla ja omalla asenteella voit vaikuttaa lomamatkasi sujuvuuteen ja turvallisuuteen

22.6.2022

Kesä on päässyt hyvään vauhtiin ja kotimaan matkailun suosio on kasvanut viimeisen kahden kesän aikana reippaasti aiempiin vuosiin verrattuna. Perinteisestikin kesällä liikenne vähenee Uudellamaalla ja vilkastuu muualla. Liikenteen määrän kasvaessa nousee myös henkilövahinkoja vaativien onnettomuuksien määrä. Ratin taakse kaivataan nyt kesäistä mieltä ja rentoa asennetta.

Tilastojen mukaan ajoneuvojen määrä liikenteessä lisääntyy kesäkaudella. Uudellamaalla liikenteen määrä laskee normaalitasosta, kun taas muualla Suomessa määrät kasvavat. Fintraficin tilastojen mukaan kesät 2021 ja 2019 olivat hyvin samankaltaisia määriltään, kun taas 2020 määrät olivat hieman pienempiä.

Koronapandemia siis vähensi selvästi liikennettä koko Suomessa vuonna 2020, mutta viime vuonna päästiin jo lähemmäs koronaa edeltäneitä liikennemääriä, ja kesällä 2021 liikennettä oli Uuttamaata lukuun ottamatta jopa enemmän kuin kesällä 2019. Tänä vuonna liikenteen määrä on toistaiseksi ollut viime vuotta suurempi, mutta vuotta 2019 pienempi.

– Viime kesänä kotimaan matkailu lisääntyi selvästi, kun koronakesänä 2020 oli hiljaisempaa. Uskon myös koronan myötä alkaneen "mökkibuumin" edelleen houkuttelevan suomalaisia mökkimaisemiin, vaikka ulkomaillekin tulisi lähdettyä enemmän, sanoo Fennian ajoneuvovakuutuspalveluista ja -vahingoista vastaava johtaja Mikko Pöyhönen.

Liikennemäärä Uudellamaalla ja muualla Suomessa 2019-2021 eri kuukausina, tuhatta

Liikenteen määrä nousee usein muualla Suomessa ja laskee Uudellamaalla kesäkuukausina. Viime kesänä liikenteen määrä lisääntyi edellisvuodesta. Lähde: Fintraffic

Liikenteen määrä nousee usein muualla Suomessa ja laskee Uudellamaalla kesäkuukausina. Viime kesänä liikenteen määrä lisääntyi edellisvuodesta. Lähde: Fintraffic

– Liikenteen kokonaiskuvaan vaikuttaa tietysti moni asia. Paljon autoja lähtee Uudeltamaalta muualle Suomeen, mutta toki liikennettä on toiseenkin suuntaan. Työmatkapyöräilyn lisääntyminen voi vähentää autoilua ruuhka-aikoina, samoin yleistynyt etätyöskentely. Toisaalta moni työmatkalainen on saattanut vaihtaa junan tai bussin omaan autoon koronan vuoksi.

Kesäkuukausina liikenteen määrä Uudenmaan ulkopuolella yleensä lisääntyy, ja silloin lisääntyvät myös onnettomuusriskit. Onnettomuusriskiä lisäävät myös mahdollisesti pidemmät ajomatkat – monen tunnin istuminen ratin takana vaikuttaa luonnollisesti reaktionopeuteen.

– Jos lasketaan kaikki teillä sattuvat onnettomuudet, niin talvella ja erityisesti tammikuussa on yleensä sattunut enemmän kolareita kuin muuna aikana, mutta kesällä taas on sattunut enemmän henkilövahinkoja. Talven haasteita ovat pimeys ja liukkaat tiet, kun taas kesällä haasteita ovat lomaruuhkat ja hätäinen ajaminen. Yleisesti ottaen kuitenkin henkilövahinkoja vaatineet onnettomuudet ovat vähentyneet viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Ajoneuvovahingot eri vuodenaikoina vuosina 2019-2020

Kuviossa näkyvät liikennevakuutuksesta korvatut omaisuus- ja henkilövahingot yhteensä eri vuodenaikoina vuosina 2019 ja 2020. Vuonna 2020 onnettomuudet vähenivät selvästi koronan aiheuttamien rajoitusten ja liikenteen määrän pienentymisen vuoksi varsinkin talvella ja keväällä. Lisäksi alkuvuosi 2020 oli Etelä-Suomessa erittäin vähäluminen. Lähde: Onnettomuustietoinstituutti

Kuviossa näkyvät liikennevakuutuksesta korvatut omaisuus- ja henkilövahingot yhteensä eri vuodenaikoina vuosina 2019 ja 2020. Vuonna 2020 onnettomuudet vähenivät selvästi koronan aiheuttamien rajoitusten ja liikenteen määrän pienentymisen vuoksi varsinkin talvella ja keväällä. Lisäksi alkuvuosi 2020 oli Etelä-Suomessa erittäin vähäluminen. Lähde: Onnettomuustietoinstituutti

Pöyhönen toivookin kesälomamieltä ratin taakse.

– Kannattaa ennen kaikkea ottaa se asenne, että rentoutuminen alkaisi jo autossa. Kiire on yksi pahimpia riskitekijöitä liikenteessä, ja raskas kaasujalka säästää matkanteossa tutkitusti melko vähän aikaa.

– Matka kannattaa suunnitella etukäteen. Onhan auto huollettu, kesärenkaat kunnossa ja ajoneuvossa on riittävästi polttoainetta tai energiaa? Onko avaimeen varapatterit matkassa ja autossa riittävästi juotavaa? Matkan varrelta voi myös hyvin katsoa valmiiksi taukopaikkoja, niin ei tule ajettua liian väsyneenä, Pöyhönen vinkkaa.

Pöyhönen kehottaa myös nauttimaan itse matkanteosta, ei ainoastaan määränpäästä.

– Suomi on täynnä upeita paikkoja, joissa kannattaa matkan aikana vierailla, kuten hienoja maisemia ja persoonallisia paikkakuntia. Toreja, kahviloita, luonnonpuistoja. Toivottavasti suomalaiset liikkuvat tänä kesänä paljon myös kotimaassa, jotta suomalaisten matkailuyrittäjien tilanne ehkä helpottuisi koronan jälkeen.

– Aion itsekin matkustella ja moottoripyöräillä kesällä. Yritän tien päällä aina pitää mielessä, että myös matkan tekemisestä kannattaa nauttia.

Vastuuton ajaminen ja varkaudet lisääntyvät kesäisin

Pöyhösen mukaan oma lukunsa kesäliikenteen haasteissa on ns. vastuuton ajaminen ja rikollisuus. Rattijuopumukset lisääntyvät erityisesti kesäisin, samoin ylinopeudet ja muut liikennerikkomukset.

– Erityisesti juhannusviikonloppu näkyy ikävällä tavalla tilastoissa. Liikennemäärät laskevat reippaasti, mutta onnettomuuksia sattuu paljon erityisesti juuri ennen juhannusta. Itse juhannuksena liikenneonnettomuuksien määrä laskee siinä missä liikennekin, mutta loukkaantumisten määrä ei - eli niitä tapahtuu suhteessa enemmän.

Juhannuksen 2020 liikennemäärä, onnettomuudet ja uhrit

Juhannuksena liikenteen määrä ja onnettomuudet vähenevät, mutta onnettomuuksien uhreja on enemmän. Lähde: Fintraffic ja Onnettomuustietoinstituutti

Juhannuksena liikenteen määrä ja onnettomuudet vähenevät, mutta onnettomuuksien uhreja on enemmän. Lähde: Fintraffic ja Onnettomuustietoinstituutti

Kesällä liikkeellä eivät ole ainoastaan lomalaiset. Koronakesänä 2020 ajoneuvojen anastukset, luvattomat käytöt ja käyttövarkaudet lisääntyivät selvästi, mutta viime vuonna ne puolestaan laskivat jopa koronaa edeltävän tason alle.

Pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna ajoneuvovarkaudet ovat kuitenkin laskusuunnassa.

Anastusten lisäksi kesän riesoja ovat myös ajoneuvoihin kohdistuneet ilkivaltavahingot. Pöyhösen mukaan ilkivaltavahingot lisääntyvät selvästi kesäkuukausina. Ilkivaltavahinkoja tehtiin vuonna 2021 suunnilleen saman verran kuin 2020. Tänä vuonna määrä on ensimmäisen viiden kuukauden aikana ollut hieman viime vuotta vähäisempi.

Fennialle ilmoitetut ajoneuvojen ilkivaltavahingot 2019–5/2022, indeksi(100)=tammikuu

Autojen ilkivaltavahingot yleistyvät jonkin verran kesäkaudella. Lähde: Fennian tilastot

Autojen ilkivaltavahingot yleistyvät jonkin verran kesäkaudella. Lähde: Fennian tilastot

Viranomaisten tietoon tulleet moottoriajoneuvojen anastukset 2019–2021

Tilastokeskuksen tilastojen mukaan moottoriajoneuvojen anastukset vähenivät selvästi vuonna 2021 ja niitä tehtiin kesäkaudella enemmän kuin muina vuodenaikoina. Myös luvattomat käytöt ja käyttövarkaudet vähenivät. Lähde: Tilastokeskus

Tilastokeskuksen tilastojen mukaan moottoriajoneuvojen anastukset vähenivät selvästi vuonna 2021 ja niitä tehtiin kesäkaudella enemmän kuin muina vuodenaikoina. Myös luvattomat käytöt ja käyttövarkaudet vähenivät. Lähde: Tilastokeskus

Kesäautoilu saattaa tarkoittaa kokemattomampia kuskeja vilkkaammassa liikenteessä

Autoja ilmoitetaan liikennekäyttöön kesäaikaan selvästi enemmän kuin talvella. Moni saattaa pitää autoa käyttämättömänä lumisen ajan, ja ottaa käyttöön vasta kesäksi.

Liikennekäytössä olevien ajoneuvojen määrä on viime vuosina koko ajan lisääntynyt, eikä vuoden 2022 alku ole tehnyt poikkeusta. Vaikka uusien autojen rekisteröinti on selvästi vähentynyt tänä vuonna aiempiin vuosiin verrattuna, on uusia ajoneuvoja rekisteröity ensimmäisen neljänneksen aikana yli 20 000 ja käytettyjä autoja on myyty lähes 130 000.

– Jos uusien autojen kauppa hidastuu, mutta liikennekäytössä olevien autojen määrä kasvaa, tarkoittaisi se pitkällä tähtäimellä autokannan vanhenemista entisestään, mikä tuo omat haasteensa liikenneturvallisuuteen. Mutta kuten tiedetään, autokaupan haaste ei ole ostohalukkuudessa vaan pitkissä toimitusajoissa. Autojen tilauskannat ovat reippaasti plussalla ja erityisesti sähköautot kiinnostavat tällä hetkellä.

Pöyhösen mukaan kesäautojen kanssa on syytä huolehtia, että auto on kunnossa ja huollettu. Monilla kesäauto saattaa olla myös keskivertoa iäkkäämpi auto.

– Kokeneempien ja ympäri vuoden ajavien on hyvä pitää mielessä siellä tien päällä, että joukossa saattaa olla myös kokemattomampia kuskeja tai kuskeja, joiden ajotuntuma on vähäisempi. Tämä korostuu tilanteissa, joissa vaaditaan nopeita päätöksiä kovissa vauhdeissa. Senkin vuoksi olisi ensiarvoisen tärkeää, ettei ainakaan itse lähtisi hätäilemään liikenteessä.

Liikennekäytössä olevat henkilöautot kvartaaleittain 2018–2022

Kuvio havainnollistaa, kuinka liikennekäyttöön ilmoitettujen henkilöautojen määrä kasvaa tasaisesti joka vuosi. Kesäisin autoja on käytössä noin 80 000 enemmän kuin talvella (ns. kesäautot käytössä). Lähde: Traficom

Kuvio havainnollistaa, kuinka liikennekäyttöön ilmoitettujen henkilöautojen määrä kasvaa tasaisesti joka vuosi. Kesäisin autoja on käytössä noin 80 000 enemmän kuin talvella (ns. kesäautot käytössä). Lähde: Traficom

Vinkkejä turvalliseen kesäautoiluun

  • Suunnittele matka huolellisesti ja niin, ettei liikenteessä tule kiire. Suomi on täynnä hienoja pysähdyspaikkoja - nauti myös matkasta, ei se määränpää mihinkään karkaa!

  • Pidä riittävästi taukoja matkan aikana. Väsyneenä ajaminen vähentää reaktionopeutta.

  • Älä jätä pieniä lapsia ja lemmikkieläimiä autoon yksin. Auto voi kuumeta kesäpäivänä todella nopeasti.

  • Vältä ajamista huonolla säällä. Rankkasateessa näkyvyys voi olla huono, ja auton hallinnan voi menettää vesiliirroissa.

  • Lapissa poroja voi tulla teille hyvin paljon heinäkuussa. Räkkä- eli hyönteisaikaan ne hakeutuvat teille ja aukeille paikoille.

  • Älä lähde ajamaan, jos et ole ajokunnossa.

  • Muista käyttäytyä liikenteessä. Vaikka muiden hidastelu tai muu käyttäytyminen ärsyttäisi, aggressiivinen ajotapa vain lisää onnettomuusriskiä ja syö kaikkien kesäfiilistä.

  • Jos joudut tai tulet onnettomuuspaikalle, jossa on loukkaantuneita, laita autosi hätävilkut päälle, soita 112 ja noudata ohjeita. Auta loukkaantuneita ja varoita muuta liikennettä.

Lisätietoja

Mikko Pöyhönen
johtaja, ajoneuvovakuutus- ja vahinkopalvelut, Fennia
mikko.poyhonen@fennia.fi
Puh. 040 653 0950

Fennia – yrittämistä ja elämää varten

Vakuutus tarkoittaa valmistautumista tulevaisuuden mahdollisuuksiin. Me Fennialla tarjoamme vahinko-, henki-, eläke- ja säästövakuuttamisen palveluita. Olemme aina täydellä sydämellä mahdollistamassa sitä, että sinä voit kokeilla ja yrittää. Kun sinä kehityt, me kehitymme mukana.

LiikennevakuutusAutovakuutusAjoneuvotTiedoteLiikkeellä

Jaa

Vakuutukset ja palvelutVahingotAsiakaspalveluAsiakasedutUsein kysyttyäAjankohtaistaMedialleYritysasiakkaatTietoa FenniastaAvoimet työpaikatBriefly in English
© Fennia
YhteystiedotTietosuoja ja käyttöehdotSaavutettavuusYksityisyyden suoja puhelinpalvelussaEvästeet