Hyppää sisältöön
Pasilanportti, Fennian toimitilojen julkisivu.

Fennian vahinkovakuutusliiketoiminnan johtaja Antti Huhtala uusiin tehtäviin Fennian ulkopuolelle

31.8.2022

Fennian vahinkovakuutusliiketoiminnan johtaja, varatoimitusjohtaja Antti Huhtala siirtyy uusiin tehtäviin Fennian ulkopuolelle. Huhtalan viimeinen työpäivä Fenniassa on 31.8.2022. Antti Huhtalalle raportoineet henkilöt raportoivat toistaiseksi Fennian lakiasianjohtaja Sanna Elgille.

”Olen ollut vakuutusalalla useissa eri tehtävissä jo 25 vuotta ja on ollut suuri ilo olla omalta osaltani mukana rakentamassa Tulevaisuuden Fenniaa. Nyt minulle tarjoutui kuitenkin huikea mahdollisuus ottaa askel yrittäjyyden suuntaan aivan toisella toimialalla, enkä voinut jättää tätä tilaisuutta käyttämättä”, Huhtala toteaa.

"Antti Huhtala on tehnyt todella hyvää työtä Fennialla. Kiitän Anttia lämpimästi kaikesta ja toivotan hänelle onnea ja menestystä uuteen pestiin", Fennian toimitusjohtaja Tomi Yli-Kyyny sanoo.

Auttoiko tämä sinua?

Jaa