Hyppää sisältöön
Etsi sisällöstä
HenkilöasiakkaatYritysasiakkaat
På svenska

Kirjaudu

  • Etusivu
  • Sisältöstudio
  • Fennian kesätyöhaku on käynnissä
Työkaverit tietokoneella.

Fennian kesätyöhaku on käynnissä

10.2.2021

Fennian kesätyöpaikkoja voi hakea 28.2. saakka. Sitoudumme tänäkin vuonna hyvän kesätyön periaatteisiin ja olemme yhdeksättä vuotta mukana Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa.

Kesätyöntekijämme työskentelevät tulevana kesänä ympäri Suomea pääasiassa myynnin ja asiakaspalvelun sekä vakuutus- ja korvauskäsittelyn tehtävissä. Näiden lisäksi paikkoja on myös tarjolla mm. talouden, sijoituksen, kehityksen ja viestinnän parissa.

Kesätyöpaikkojen hakuaika on 15.1. - 28.2. Hakemuksia käsitellään jo hakuaikana ja valinnat pyritään tekemään maaliskuun aikana. Kesätyön kesto vaihtelee työtehtävän ja rekrytoitavan toiveiden mukaan kahdesta neljään kuukauteen.

Tutustu kesätyötehtäviemme tehtäväkuvauksiin tarkemmin ja lue kesätyöntekijöiden kokemuksista edellisiltä vuosilta Kesätyö Fenniassa -sivultamme.

Fennia mukana Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa

Fennia osallistuu tänäkin vuonna valtakunnalliseen Vastuullinen kesäduuni -kampanjaan, joka haastaa työnantajat tarjoamaan enemmän laadukkaita kesätyöpaikkoja ja hyviä kesätyökokemuksia.

– Nuorille tämä tärkeä kampanja lupaa onnistuneen kesäduunikesän. Vastuullinen kesätyö kehittää nuoren työelämätaitoja ja me saamme raikkaita näkemyksiä nuorilta meidän toiminnasta ja sen kehittämiseksi, sanoo Fennian HR Business Partner Marika Salomaa.

Kampanjaan osallistuvat työnantajat sitoutuvat kuuteen hyvän kesätyön periaatteeseen, jotka ovat hyvä hakijakokemus, mielekäs työ, perehdytys ja ohjaaminen, oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus, kohtuullinen palkka sekä kirjallinen työsopimus ja -todistus.

– Kesätyön kautta Fennia kantaa myös yhteiskunnallista vastuuta työllistämällä nuoria ja tarjoamalla heille arvokasta työkokemusta monipuolisista tehtävistä, Salomaa jatkaa.

Kesätyöntekijöiden perehdytyspäivän ja muiden kesätyöntekijöille suunnattujen tapahtumien myötä tavoitteena on mahdollistaa uuden oppimista yhdessä ja samalla verkostoitua muiden kesätyöntekijöiden kanssa. Kaiken keskiössä on kuitenkin kiva tekemisen meininki ja kova halu tarjota asiakkaillemme erinomaista palvelua. Teemme töitä tosissaan, mutta pilke silmäkulmassa!

Lue lisää

UutinenFennia

Jaa

Vakuutukset ja palvelutVahingotAsiakaspalveluAsiakasedutUsein kysyttyäAjankohtaistaMedialleYritysasiakkaatTietoa FenniastaAvoimet työpaikatBriefly in English
© Fennia
YhteystiedotTietosuoja ja käyttöehdotSaavutettavuusYksityisyyden suoja puhelinpalvelussaEvästeet