Hyppää sisältöön

Fennia-konsernin hyvä vire siivitti erinomaiseen tulokseen

13.3.2020

Fennia-konserni oli hyvässä vireessä vuonna 2019. Pitkäaikainen työ asiakkaiden hyväksi tuotti tulosta ja Fennian asiakastyytyväisyys nousi entisestään. Vahinkovakuuttamisessa Fennia jatkoi menestyksekkäästi vuonna 2018 toteutetun Folksam-yrityskaupan fuusioimista osaksi Fenniaa ja Fennian toimintamalleja. Konsernin tulos ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja oli 122,0 miljoonaa euroa (-17,0 milj. euroa).

Fennia-konsernin liikevaihto kasvoi kaikissa merkittävissä liiketoimintaosioissa ja oli 996,5 miljoonaa euroa (511,2 milj. euroa). Konsernin tulos ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja oli 122,0 miljoonaa euroa (-17,0 milj. euroa) ja sijoitustoiminnan nettotuotot 296,7 miljoonaa euroa (-52,5 milj. euroa).

– Tuloksemme vuodelta 2019 oli monella tavalla erinomainen. Tärkeintä on kuitenkin se, että saimme asiakkailtamme hienon tunnustuksen, sillä EPSI Rating -tutkimuksen mukaan Fennialla on kokonaisuudessaan vakuutusalan tyytyväisimmät asiakkaat. Tämä positiivinen palaute tulee siivittämään työtämme myös tulevina vuosina, Fennian konsernijohtaja Antti Kuljukka iloitsee. 

Konsernin vahinkovakuutusliiketoiminta kasvoi merkittävästi, pääosin vuoden 2018 lopulla hankitun Fennia Vahinkovakuutuksen liiketoiminnan johdosta. Vahinkovakuutusliiketoiminnan tulos oli ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja 72,7 miljoonaa euroa (-41,2 milj. euroa). Tulokseen liittyi vuoden 2019 aikana useita vertailukelpoisuuteen vaikuttavia eriä.

Konsernin henkivakuutusliiketoiminnan tulos oli ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja 49,2 miljoonaa euroa (24,2 milj. euroa). Henkivakuutusliiketoiminnan maksutulo kasvoi merkittävästi ja liiketoiminnan kannattavuus parani. Maksutulon ja myös korvausten kasvua selittää asiakkaiden varautuminen tuleviin veromuutoksiin.

Fennia Varainhoidon tulos laski vertailuvuoteen verrattuna. Liikevoittoa pienensivät erityisesti investoinnit toiminnan kehittämiseen ja syyskuun alussa toteutettu liiketoimintasiirto, jossa ei toimiluvan varaiset kiinteistöhallinnoinnin liiketoimet siirtyivät Fennia Varainhoidon täysin omistamaan Fennia Kiinteistöt Oy -nimiseen tytäryhtiöön. 

Varainhoidon tilikauden tulos ennen veroja oli 0,6 miljoonaa euroa (1,5 milj. euroa). Hoidettavan varallisuuden määrä sen sijaan kasvoi 2,7 mrd euroon (2,5 mrd euroa) uusien asiakkuuksien ja sijoitetun varallisuuden arvonnousun johdosta. Fennia Kiinteistöjen tulos oli 0,1 miljoonaa euroa. 

Fennia Varainhoidon ja Fennia Kiinteistöjen hallinnoima asiakasvarallisuus kasvoi ja oli yhteensä 3,3 miljardia euroa (3,1 mrd. euroa), josta konsernin sisäistä varallisuutta oli 2,6 miljardia euroa (2,5 mrd. euroa).

Palveluita ja tuotteita kehitettiin edelleen

Vuoden 2019 aikana Fennia jatkoi liiketoiminnan ja palveluiden kehittämistä. Muun muassa uuden Fennia Kodinkoneapu -palvelun avulla jatkettiin paljon kiitosta saaneiden vahingosta selviytymisen palvelujen laajentamista. Kodinkoneapu auttaa asiakkaita vahingosta ilmoittamisessa, laitteen vastaavuus- ja hintatiedon sekä korjausmahdollisuuden selvittämisessä ja uusien laitteiden hankinnassa. Kattavaan palvelukokonaisuuteen kuuluvat nyt lisäksi FenniaHoitaja, Fennia Taloapu 24h, Fennian Autoapu 24h ja Fennian Reissuapu 24h. 

Varainhoitoliiketoiminnoissa Fennia kehitti edelleen kiinteistösijoittamisen kivijalkaa ja laajensi tuotekattavuutta joint venture -hankkeisiin ammattimaisille sijoittajille. 

Onnistunut fuusio kilpailukyvyn kirittäjänä

Vahinkovakuuttamisessa Fennia jatkoi Folksam-yrityskaupan fuusioimista osaksi Fenniaa. Yhdistyminen tukee Fennian kasvustrategiaa ja vahvistaa markkinaosuutta vahinkovakuuttamisessa sekä mahdollistaa kilpailukykyisten palvelujen kehittämisen asiakkaille. 

– Onnistuneen yhdistymisen johdosta Fennian kilpailukyky tulee kehittymään uudelle tasolle ja jatkossa pystymme tarjoamaan niin yritys- kuin kotitalousasiakkaillemmekin entistäkin parempia tuotteita ja palveluita, Kuljukka sanoo. 

Fennia jatkaa voimakkaalla uudistumisen tiellä 

Fennialla on edessä uusi vuosikymmen uusine mahdollisuuksineen. Vuonna 2019 aloitetun Tulevaisuuden Fennia -hankkeen myötä Fennia painottaa tekemistään entistäkin enemmän asiakaskokemuksen kehittämiseen. 

– Visiomme on tuottaa paras asiakaskokemus ja siihen liittyen tulemme kehittämään Fenniaa tulevaisuudessa monin eri tavoin. Tahdomme jatkossakin olla tyytyväisten yritys- ja kotitalousasiakkaiden vakuutuskonserni ja yhdessä luotettavien ja ammattitaitoisten kumppaneidemme kanssa huolehdimme siitä, että palvelumme ovat sujuvia. Tahdomme lunastaa asiakkaidemme odotukset tulevaisuudessa vielä merkittävästi nykyistä paremmin – sen eteen teemme työtä jokaisena päivänä, Kuljukka kertoo. 

Liitteet:

Fennia toimintakertomus ja tilinpäätös 2019 (pdf)

Henki-Fennian toimintakertomus ja tilinpäätös (pdf)

Lisätietoja:

Antti Kuljukka 
Konsernijohtaja 
p. 040 840 0066
antti.kuljukka@fennia.fi

Mika Manninen
Konsernin talousjohtaja
p. 040 660 3599
mika.manninen@fennia.fi

Fennia-konserni on yritysten, yrittäjien ja henkilöasiakkaiden taloudellisen turvallisuuden kumppani. Palvelumme tuottavat vahinkovakuuttamiseen erikoistunut Fennia, vapaaehtoisia henki-, eläke- ja säästövakuutuksia tarjoava Henki-Fennia, varainhoitopalveluja tarjoava Fennia Varainhoito Oy, kiinteistöjohtamispalveluita tarjoava Fennia Kiinteistöt Oy sekä palveluyhtiö Fennia-palvelu Oy.