Hyppää sisältöön
Etsi sisällöstä
HenkilöasiakkaatYritysasiakkaat
På svenska

Kirjaudu

Heikkinen Yhtiöt perustaja ja toimitusjohtaja Jarmo Heikkinen

Valtakunnallinen yrittäjäpalkinto 2021: Heikkinen Yhtiöt kasvoi yhden miehen yrityksestä lattiatöiden edelläkävijäksi

24.9.2021

Koneet eivät vielä tee kaikkea. Heikkinen Yhtiöt on yritys, jossa arvostetaan työntekijöiden kädentaitoja yli kaiken. Niiden ominaisuuksien ansiosta lattiapäällysteiden ja -rakenteiden urakointiliike pystyy lunastamaan asiakaslupauksensa: kaikki pohjasta pintaan.

Heikkinen Yhtiöiden kädenjälki näkyy ympäri Suomea: lentokentillä, kauppakeskuksissa, yritysten toimitiloissa, urheilutiloissa, uimahalleissa ja sadoissa muissa rakennuksissa.

– Olemme poikkeuksellinen yritys, sillä kehitämme alaamme jatkuvasti. Ihmettelin pitkään, miksi kukaan muu ei ole tehnyt samaa. Nyt kilpailijat ovat lähteneet peesaamaan meitä, jopa Ruotsissa, sanoo yrityksen perustaja ja toimitusjohtaja Jarmo Heikkinen.

Kunniakasta yrittäjäuraa tukevat numerot. Heikkinen Yhtiöt on vajaassa 40 vuodessa kasvanut yhden miehen yrityksestä yli 300 henkeä työllistäväksi valtakunnalliseksi toimijaksi.

Hyppy mattomiehestä ison yrityksen työnantajaksi on iso.

– Itsellä ei ollut minkäänlaista aikomusta alkaa työllistää muita. Niin vain tapahtui. Olen joutunut kasvamaan yrityksen mukana ja turha viisastelu on jäänyt pois. Tämä on pitkälti ihmisten kanssa tekemistä, joka vaatii kommunikointia ja läsnäoloa. Muuten olen se sama Jarmo kuin olin vuonna -85, Heikkinen arvioi.

Hänen mukaansa kaikki Heikkinen Yhtiöiden työntekijät tietävät yrittäjän omat taustat. Ahkeruutta on arvostettu yrityksessä alusta asti.

– Pidän siitä, että saman päivän aikana voin käydä työmaalla, urakkaneuvotteluissa ja hienommissa tilaisuuksissa. Se on mielenkiintoista ja mukavaa, toimitusjohtaja listaa.

Heikkinen Yhtiöt on yksi Valtakunnallisen yrittäjäpalkinnon voittajista. Yrittäjäpalkinnon juuret ulottuvat 1960-luvulle asti, jolloin Fennian sen aikaisessa johtoryhmässä esitettiin palkintoajatusta Suomen Yrittäjille. Nykyään palkintojen valintaraadin muodostavat Fennian ja Suomen Yrittäjien lisäksi Suomalaisen Työn Liitto ja Yksityisyrittäjäin Säätiö.

– Palkinnon saaminen on kyllä itselle todella iso juttu. Kun tietää, mistä kaikki on lähtenyt liikkeelle, ja nyt yritys palkitaan Valtakunnallisella yrittäjäpalkinnolla, Heikkinen sanoo.

Ammattilaisten löytäminen haasteena

Heikkinen Yhtiöt on kasvanut myös lukuisilla yritysostoilla. Yrityskauppojen tavoitteena on saada lisää ammattitaitoa ja kasvattaa markkina-aluetta.

Heikkinen arvioi, että ostetut yritykset ovat olleet hyviä, huonoja tai hyvin huonoja. Jokainen niistä on kuitenkin integroitu onnistuneesti osaksi vahvaa brändiä ja tekemisen kulttuuria.

– Meillä ei ole varsinaista visiota, vaan tilanteet tulevat eteen spontaanisti. Yrityskaupoissa tulee epäonnistumisia, mutta niistä opitaan. Kaikki on opeteltava kantapään kautta, yrittäjä kertoo.

Markkinajohtajan asema on Suomessa jo niin vahva, että kasvun rajat tulevat ennen pitkää väkisin vastaan.

Yksi pullonkauloista on ammattitaitoinen työvoima. Nuoria ei välttämättä kiinnosta työ lattiapäällystäjänä, vaikka palkka on hyvä.

– Alan tekijät ovat Suomessa katoavaa kansanperinnettä, joten työvoimaresurssin hankinta on tehtävä muualta. Tämä on urakkatyötä ja ammatin oppiminen on pitkä tie. Nuorilta puuttuu pitkäjänteisyys. Voin kuitenkin ylpeänä sanoa, että ammattilaiset tienaavat todella hyvin. Jopa yli 100 000 euroa vuodessa, Heikkinen sanoo.

Yrittäjä jäämässä pois valokeilasta

Yrittäjän omat tulevaisuuden suunnitelmat ovat niin ikään kirkastuneet. Hän täyttää ensi vuonna 60 vuotta.

Silloin on aika siirtyä pois ”häränsilmästä”.

– Annan nuoremmille tilaa ja uuden toimitusjohtajan hakuprosessi on käynnistetty. Hänen tehtävänsä on kehittää ja kasvattaa yhtiötä. Olemme miettineet kansainvälistymistä, etenkin Ruotsi kiinnostaa. Itsellä ei ikä enää riitä lähteä Ruotsia valloittamaan. En kuitenkaan jää täysin pois, mutta roolini muuttuu, Heikkinen kertoo.

Lue lisää

YrittäjyysArtikkeliFennia

Jaa

Vakuutukset ja palvelutVahingotAsiakaspalveluAsiakasedutUsein kysyttyäAjankohtaistaMedialleYritysasiakkaatTietoa FenniastaAvoimet työpaikatBriefly in English
© Fennia
YhteystiedotTietosuoja ja käyttöehdotSaavutettavuusYksityisyyden suoja puhelinpalvelussaEvästeet