Hyppää sisältöön
    Henkilöasiakkaat
  • Fennia
  • Henki-Fennia
  • Ohjeet
  • Yritykset ja yhteisöt
Etsi sisällöstä
HenkilöasiakkaatYritysasiakkaat
På svenska

Kirjaudu

  • Etusivu
  • Sisältöstudio
  • Pidä ennakkovero ajan tasalla

Pidä ennakkovero ajan tasalla – muutosta on helppoa hakea

1.6.2022

Alkavan yrittäjän on syytä pyrkiä arvioimaan tulotasonsa mahdollisimman realistisesti, jotta ennakkovero on kohdillaan.

Toiminimet ja osakeyhtiöt maksavat ennakkoveroa etukäteen tilikauden voitosta.

– Tärkeintä on muistaa, että ennakkoveron suuruus määritellään arvioidusta tuloksesta, sanoo Academy Coach Johanna Vuori taloushallinnon asiantuntijayritys EMU Growth Partnersista.

Verottaja pohjaa arvionsa ennakkoveron määrästä yleensä yrityksen aiempaan tulokseen. Jos yrityksen toiminta on vasta alkamassa, ennakkoverot määrätään yrittäjän oman arvion perusteella.

Verottaja saattaa kysyä ennakkoveron tason oikeellisuutta, jos yrityksen edellisen vuoden luvut eroavat suuresti sitä edeltävän vuoden luvuista.

Ennakkoveroa ei kannata maksaa liikaa. Raha toki palautuu yrittäjälle aikanaan, mutta se on poissa liiketoiminnan kehittämisestä.

Ennakkoveron arvioiminen on paljon kinkkisempää toiminimessä kuin osakeyhtiössä. Osakeyhtiö maksaa tuloksesta 20 prosenttia veroa, kun taas toiminimen verotus muistuttaa palkansaajan verotusta: mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat veroa.

– Toiminimen tulokseen lasketaan kaikki mahdollinen sijoitusasunnoista ja palkkatuloista lähtien. Jotta veroa osattaisiin periä ennakkoon oikein, joudutaan menemään aika henkilökohtaisten asioiden äärelle, kertoo Taloustiimien COO Johanna Vuorto-Honkala EMU:sta.

Ennakkoveroa voi muuttaa

Ennakkoveron maksuerien määrässä ja ajankohdissa on joustoa. Jos tuloksesta tuntuu tulevan huonompi tai parempi kuin yrityksen omistajat ovat alun perin laskeneet, ennakkoverotusta on mahdollista säätää verovuoden aikana kohdalleen hakemalla siihen muutosta OmaVero-palvelussa.

Ennakkoverotus kannattaa pitää aina mahdollisimman lähellä totuutta, jotta verot eivät kasaannu liikaa johonkin ajankohtaan.

– Suuren summan säästäminen varastoon voi olla hankalaa. Mielestäni järkevintä on maksaa ennakkoveroa kerran kuukaudessa. Maksun eräpäivä on aina kuun 23:s, Vuorto-Honkala sanoo.

Jos on maksanut veroa liian vähän, yritys voi verovuoden päätyttyä hakea lisäennakkoa verotuksen päättymiseen saakka. Lisäennakkoa voi hakea useitakin kertoja netissä OmaVeron kautta. Sieltä tulee päätös ja tiedot maksamista varten.

Osakeyhtiöillä kahden prosentin huojennettu viivästyskorko alkaa juosta verovuoden päättymistä seuraavan toisen kuukauden ensimmäisestä päivästä. Korko voi siis juosta useamman kuukauden, jos lisäennakkoa ei hae, vaikka sille olisi tarvetta.

Johtava asiantuntija Markku Ojala Taloushallintoliitosta pitää kahden prosentin korkoa sen verran pienenä, ettei hän usko sen juuri ohjaavan yrittäjien käyttäytymistä.

– Asia on kuitenkin hyvä tiedostaa ja pitää mielessä.

Maksamattoman veron korko nousee huomattavaksi vasta eräpäivän jälkeen – olipa kyse kuukausittain maksettavista ennakoista tai lopullisen verotuksen jäännösverosta.

– Verottaja alkaa silloin toimia samoin kuin kuka tahansa laskuttaja, joka ryhtyy perintätoimiin. Viivästyskorko on tällöin jo 7 prosenttia, Ojala sanoo.

Teksti: Jarmo Hankivaara

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran 16.7.2019
Muokattu 23.5.2022

Lue lisää

YrittäjyysArtikkeliYritys

Jaa

Vakuutukset ja palvelutVahingotAsiakaspalveluUsein kysyttyäAjankohtaistaMedialleHenkilöasiakkaatTietoa FenniastaAvoimet työpaikatBriefly in English
© Fennia
YhteystiedotTietosuoja ja käyttöehdotSaavutettavuusPuheluiden hinnat ja yksityisyyden suojaEvästeet