Hyppää sisältöön

Fennia jakoi Vuoden Yritysneuvoja 2026 -palkinnon

8.6.2026

Fennia on myöntänyt yhdessä yhteistyökumppaninsa Suomen Uusyrityskeskukset ry:n (SUK) kanssa Vuoden Yritysneuvoja -palkinnon, joka jaettiin nyt toista kertaa. Palkinnon tavoitteena on nostaa esiin Uusyrityskeskusten yritysneuvojien asiantuntemusta ja työn merkitystä suomalaisen yrittäjyyden tukena. Vuoden 2026 yritysneuvojaksi on valittu Terja Patama, joka työskentelee Lohjan Uusyrityskeskuksessa aloittavien yrittäjien neuvonnan parissa.

Fennia haluaa tukea suomalaista yrittäjyyttä ja mahdollistaa kannattavaa liiketoimintaa. Vuoden yritysneuvoja -palkinto on erinomainen tapa antaa tunnustusta yritysneuvojien tekemälle tärkeälle ja vaikuttavalle työlle.

– Uusyrityskeskusten yritysneuvojat ovat tärkeä voimavara kannattavan yritystoiminnan perustamisessa ja tukemisessa, he ansaitsevat tunnustuksen työstään. Yritysneuvojat ovat auttaneet tuhansia aloittavia yrittäjiä ja tukevat alkavia yrittäjiä heidän alkutaipaleellaan. On kunnia olla jakamassa palkintoa tänä vuonna, kertoo Fennian kumppanuuspäällikkö Satu Valtonen.

Vuoden yritysneuvoja -palkinnon muoto kuvastaa osuvasti Uusyrityskeskus-verkoston yritysneuvontaa: selkeää, terävänäköistä, vaikuttavaa ja olennaiseen pureutuvaa.

– Uusyrityskeskuksen neuvonta-asiakkaiden yritykset ovat tutkitusti elinkelpoisempia ja niiden kasvu on vahvempaa. 5–10 vuoden jälkeen yritykset työllistävät jopa noin 30 % enemmän ja tuottavat lähes 20 % enemmän liikevaihtoa kuin ne yritykset, jotka eivät ole käyneet laatusertifioidussa yritysneuvonnassamme. Yritysneuvojiemme tekemällä työllä on siis aivan ratkaiseva merkitys, korostaa SUK ry:n toimitusjohtaja Anneli Komi.

Vuoden 2026 yritysveuvoja Terja Patama on toiminut yritysneuvojana vuodesta 2018 ja noussut vuosien aikana alan vahvaksi asiantuntijaksi. Hän tuntee yrittäjyyden ja yrittäjäksi ryhtymisen monet puolet myös omakohtaisen yrittäjätaustansa ansiosta.

Työyhteisössään Terja tunnetaan myös loistavana tiimipelaajana, joka osallistuu aktiivisesti yritystapahtumien suunnitteluun ja toteutukseen sekä tekee tiivistä yhteistyötä niin työllisyysalueen toimijoiden kuin koko Uusyrityskeskusten verkoston kanssa.

Onnea Terja!

Kuvassa vasemmalta Anneli Komi, Terja Patama ja Satu Valtonen.

Auttoiko tämä sinua?

Jaa