Hyppää sisältöön
Hanna Hartikainen, Fennian toimitusjohtaja.

Uudistumiskyky ratkaisee Suomen tulevaisuuden – yrittäjät toimivat vetureina

4.9.2026

Suomen kohtalonkysymys on uudistumiskyky. Se luo pohjan kannattavalle kasvulle, työllisyydelle ja koko yhteiskuntamme hyvinvoinnille. Mutta mitä uudistumiskyky oikeastaan on?

Uudistuminen yhdistetään usein uusiin teknologioihin ja teknologiseen kehitykseen. Ne ovat tärkeitä, mutta mielestäni uudistumiskyvyn ytimessä on jotain paljon inhimillisempää: rohkeus muuttua ja uskallus luopua vanhasta. Tästä olen nähnyt lukuisia innostavia esimerkkejä yrittäjiltä, ja uskon, että meillä kaikilla voisi olla paljon opittavaa yrittäjien ajattelusta.

Yrittäjät ovat hyvinvoinnin rakentajina avainasemassa. Uudistuskyky on heille jopa elinehto.

Uudistumista edellyttävät asiakkaiden odotukset, ostokäyttäytymisen muutos kilpailu- ja liiketoiminnassa menestyminen. Eri puolilla Suomea käymissäni keskusteluissa toistuu sama teema. Yrittäjät eivät pelkästään vastaa asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin, vaan luovat muutosta.

30 vuotta finanssialan johtotehtävissä ovat opettaneet minulle, että suurin uudistumisen este ei yleensä ole teknologia vaan uskallus luopua vanhasta. Pitää pystyä luopumaan toimintatavasta, joka toimii vielä tänään, mutta ei enää huomenna.

Finanssiala otti aikanaan rohkeita askelia siirtäessään asiakaskohtaamisia digitaalisiin kanaviin osana monikanavaista palvelua. Nyt tekoäly haastaa meitä jälleen uudistumaan. Johtajana se tarkoittaa minulle toimintaympäristöä, jossa valmista konseptia, manuaalia tai pitkän aikavälin tutkimustietoa ei aina ole. Meidän on uskallettava kokeilla, oppia ja kehittää yhdessä.

Kyky päästää irti vanhasta ja investoida tuntemattomaan synnyttää uusia ratkaisuja koko yhteiskuntamme käyttöön. Se vie meitä kaikkia eteenpäin ja siksi yrittäjät ovat Suomen keskeinen uudistumisveturi.

Suomeen toimintaympäristö, joka tukee uudistumista

Yksittäisten yrittäjien rohkeat teot eivät yksin riitä. Meidän yhteinen tehtävämme, niin poliittisessa päätöksenteossa, elinkeinoelämässä kuin koko yhteiskunnassa, on rakentaa toimintaympäristö, joka tekee uudistumisesta mahdollista. Tarvitsemme ilmapiirin ja rakenteet, jotka kannustavat hallittuun riskinottoon sen sijaan, että ne ohjaisivat liialliseen varovaisuuteen.

Vakuutusyhtiönä olemme rakentamistyössä mukana vakuuttamassa ja rahoittamassa kasvua. Tehtävänämme ei kuitenkaan ole ainoastaan tulla mukaan pahimman sattuessa, vaan auttaa yrittäjää ymmärtämään ja hallitsemaan riskejä niin, etteivät ne toteudu ja jarruta uudistumista. Parhaimmillaan voimme olla kumppanina tukemassa ja antamassa rohkeutta tarttua uusiin mahdollisuuksiin.

Uudistuminen vaatiikin rohkeutta, mutta sitä suomalaisilla yrittäjillä on. Kiitos jokaiselle yrittäjälle työstä ja rohkeudesta meidän kaikkien yhteisen huomisen hyväksi.

Kirjoittaja: Hanna Hartikainen, Fennian toimitusjohtaja

Auttoiko tämä sinua?

Jaa