Hyppää sisältöön
    Henkilöasiakkaat
  • Fennia
  • Henki-Fennia
  • Ohjeet
  • Yritykset ja yhteisöt
Etsi sisällöstä
HenkilöasiakkaatYritysasiakkaat
På svenska

Kirjaudu

  • Etusivu
  • Olen yrittäjä -podcast: Miki Kuusi

Olen yrittäjä -podcast: Miki Kuusi


Tämän talk shown uskaltajista,
kokeilijoista ja yrittäjistä -

tarjoaa Fennia,
tulevaisuutesi vakuutusyhtiö.

Mun nimi on Mikko Leppilampi -

ja mut tunnetaan varmasti parhaiten
esiintyjänä, -

mutta kaiken sen suurelle yleisölle
näkyvän työn takana, mäkin oon yrittäjä.

Tässä ohjelmassa
mä istun alas juttelemaan -

tuttujen ja mielenkiintoisten
henkilöiden kanssa -

heistä nimenomaan yrittäjinä.

Meidän tavoitteena on
inspiroida sua olemaan rohkea -

ja luova sun yrittäjyydessä
tai jos et oo vielä, -

mutta haaveilet mahdollisesti
yrittäjyydestä

jopa uskaltaen ottaa se ensimmäinen askel
kohti sitä omaa unelmaa.

Tervetuloa mukaan.

Ennen kuin esitellään tän jakson vieras,
mä haluan avoimesti kiittää -

meidän upeaa yhteistyökumppania
Fenniaa, -

joka mahdollistaa meille tän ohjelman, -

mutta myös sulle sen oikean
ja välttämättömän turvan -

lähteä rohkeasti ja luovasti
tavoittelemaan -

sitä omaa unelmaa yrittäjänä.

Yrittämisen tukeminen,
se on ollut aina syvällä -

Fennian ytimessä ja juurissa.

Ja heidän ajatuksissa yrittäminen on
enemmän kuin yritystoimintaa -

se on tapa toimia ja elämän asenne.

Ja sä löydät vakuutukset kaikkiin
tulevaisuutesi mahdollisuuksiin -

osoitteesta fennia.fi

Tän jakson vieras on heittämällä
yksi inspiroivimmista ja rohkeimmista -

ei vaan yrittäjistä vaan ihmisistä,
joita tästä maasta löytyy.

Tämä vuonna 1989 syntynyt
helsinkiläinen start up-yrittäjä -

tunnetaan yhtenä kasvuyritystapahtuma
Slushin perustajista -

ja sen ensimmäisenä toimitusjohtajana,
joka on työskennellyt muun muassa -

peliyhtiö Supercellillä
liiketoiminta-analyytikkona.

Rahoitusta Aalto-yliopiston
kauppakorkeakoulussa opiskellut mies -

nimettiin Wired-lehden toimesta 2015 -

Euroopan sadan vaikutusvaltaisimman
teknologiavaikuttajan listan sijalle 32.

Myös talouslehti Forbes nimesi hänet -

kolmenkymmenen merkittävimmän
alle 30-vuotiaan -

kuluttajateknologia-alan vaikuttajan
joukkoon 2016.

Hän on vuonna 2014 perustamansa
teknologiayhtiö Woltin toimitusjohtaja, -

yrittäjä Miki Kuusi.

Miten menee?

No mitäs tässä, aika kivaa,
kun on ulkona paljon lunta -

kerrankin Helsingissäkin päin.

Ootko hiihtäjämiehiä?

Mä en oo suksien kyytiin uskaltautunut
paitsi mäkeä alas, aika moneen vuoteen.

Pitäis itseasiassa kokeilla,
mut ei oo vaan jotenkin tullut tehtyä.

Siellä on hirveä buumi nyt menossa,
tietysti varmaan ihan siitäkin syystä, -

että jengi ei matkusta
ja on tätä tämmöstä -

kotimaan matkustamista
ja se on niinku noussut -

ja myös tämmöiset perinteiset lajit,
että kun ajattelee -

jossain Paloheinässä vaikka,
siellä ei mahdu autot parkkipaikalle -

ja siellä jonotetaan laduille.

- Aika huimaa touhua.
- Aikamoista meininkiä joo.

Se ettei tarvi mennä Lappiin asti,
et näkee lunta -

niin se on kyllä ihan huikeeta,
niinku Suomessa asuvana ihmisenä, -

että on tällänen sää.

Kyllä. Kiitos, että oot mukana
ja niinku tossa sanoinkin -

mulle sä oot ihan oikeesti
yhtään hurskastelematta -

yksi tämmöisiä todella isoja
inspiraation lähteitä -

että mä oon tässä vuosien varrella
pystynyt sivusta seuraamaan -

myös yhteisten tuttujen kautta
sun tekemisiä -

ja pitkään kuullutkin niitä
sun sellaisia ajatuksia -

yrittäjyydestä
ja siitä koko mentaliteetista, -

että miten uskaltaa oikeesti rohkeesti
lähteä tavoittelemaan isoja asioita.

Mä haluaisin siihen sukeltaa
vähän enemmän.

Me ollaan aika paljon
nyt viime aikoina varsinkin -

luettu Woltista ja Woltin vaiheista
ja Slush tunnetaan jo tosi laajaltikin, -

mutta tässä niinkuin oikeastaan se
tarkoitus ois saada tästä inspiraatiota -

katsojille ja kuulijoille siitä,
että miten yrittäjäksi ryhdytään -

ja miten se ajatus siitä omasta ideasta
voidaan viedä eteenpäin.

Puhu siitä rohkeudesta ja siitä,
miten sä oot päätynyt tähän hetkeen -

Ihmisenä.

Mennään sinne mistä kaikki alkaa
eli vaikka lapsuuteen.

Katotaan se vaikutuspiiri,
mistä sä oot ponnistanut, -

et onks siellä jotain sellaista,
mikä on mahdollisesti ajanut sut -

siihen missä sä nyt oot.

Niin, sä kasvoit Helsingissä, niinkö?

Kyllä vain,
mä oon kasvanut Pitäjänmäessä, -

joka on tuolla
Espoon ja Helsingin rajamailla.

Sieltä mä oon ponnistanut.

Sä oot ponnistanut
ja oliks sun niinku perheessä -

onks siellä ollut vahva yrittäjyys, -

et onks se jo sillä tavalla
tullut murojen mukana?

No eipä oikeestaan,
mun kummatkin vanhemmat on lääkäreitä.

Että, kun mä olin lapsi, niin mulla ehkä
semmonen akateeminen maailma oli se -

mitä mulle tuli kotoa erityisen paljon.

Mä opin ehkä omilta vanhemmilta sen,
että toisaalta pitää olla valmis -

tekemään paljon töitä sen eteen
mitä elämässä haluaa tehdä -

ja sit taas toisaalta sen,
että koulutuksella on paljon merkitystä.

Se oli ehkä sellanen juttu,
joka tuli ihan lapsesta lähtien, -

että jonnekin yliopistoon
on pakko ainakin päätyä.

Niin just, et se on
tietysti ollut semmonen, -

että kun joskus ajatellaan
vaikka näin, -

että mä pääsin niinku käymään
lukion kaksi viimeistä vuotta -

Kanadassa sisäoppilaitoksessa,
jossa mulle tuli yllätyksenä se, -

että se on tosi coolia olla fiksu
ja pärjätä koulussa.

Suomessa se oli jotenkin
se mentaliteetti, -

tuntui että se on erilainen.

Teini-ikäiset arvosti enemmänkin niitä,
jotka oli pahiksia -

tai sitten sitten pärjäsi lätkässä
tai näin.

Näin se vähän on, joo.

Oliks sulla jotain vahvaa
harrastuspohjaa?

Oliks semmosta perinteistä
liikuntaa vai oliks, -

vaikka oliks esimerkiksi tietokonepelit
tai joku tämmönen -

mikä oli se sun harrastuspohja?

Joo, no meillä musiikki on aina ollut
yks juttu meidän perheessä, -

et mun sisko on viulisti
ja mä soitin pianoa itse -

tosi monta vuotta lapsena
ja sit mä pelasin tennista myös -

monta, monta vuotta niihin aikoihin, -

mut kyl se mun juttu oli ehkä enemmän
sit tietokonepelit, -

että se oli semmonen maailma, -

missä mä esimerkiksi
itse opin puhumaan englantia -

pelaamalla netissä pelejä
silloin nettipelaamisen alkuaikoina.

Se oli ehkä sellainen eniten oma juttu -

ja on ollu magee nähdä sitten myöhemmin
kun tästä on kasvanut -

Suomeenkin pelialaa
ja pelaamisesta on tullut -

jotenkin semmonen
aika yleisesti hyväksytty juttu.

Et sillon se oli vähän semmosta
underground hommaa, -

että jengi, joka pelasi pelejä -

kun niitä ei niin paljon ollut
vielä sillon.

Jos ajattelee just tota,
et varmaan sit se, -

jos aattelee tätä vaikutuspiiriä, -

et mimmonen kaveriporukka sulla on ollut
ja mitä se ruokkii toisilleen -

niin siitähän syntyy tietysti
se oma maailma, -

missä sitten haluaa pärjätä
ja kokee olevansa hyväksytty.

Ruokkiiko se nimenomaa tällaista, -

et muokkautuuko se kaveripiiri
oikeestaan samanhenkisistä?

Nojoo, no ehkä mulle tuli
eniten siitä se, -

että mä en ollu ikinä lapsena koulussa
mikään hirveen keskittynyt ihminen -

ennen kuin sit paljon vasta myöhemmin
jossain lukiossa.

Mä olin semmonen, että mä tykkäsin
juosta ja mennä ja tehdä.

Mulle se,
että piti olla koulun penkillä, -

kahdeksan tuntia päivässä luokassa,
niin mä olin niin vilkas luonne, -

et se ei ollut kyllä mun juttu
todellakaan niihin aikoihin.

Ehkä pelaaminen oli semmonen mistä,
mä löysin ittelleni semmosen jutun, -

johon mä voin keskittyä, -

et mun ei tarvi tuolla jossain metsässä
juoksemassa tai kiipeämässä, -

vaan mä voin istuu paikallani
ja olla keskittynyt, -

et se opetti mulle ehkä keskittymistä
ja sit toinen asia -

se opetti mulle toisaalta
englannin kielen, -

mut myös kommunikoimaan
ihmisten kanssa.

Se on sellanen,
et mä oon jälkikäteen ajatellut sitä, -

että kuinka paljon mä ikään kuin
ihmisenä sain siitä.

Et kun pelas pelejä, joissa joutui
toimimaan tiimien kanssa, -

joutui rakentamaan tiimejä.

Mäkin olin joskus ehkä
neljätoista, viistoista -vuotiaana -

me perustettiin yhessä
tämmösessä nettipelissä, -

jota mä sillon pelasin -

tällainen niin sanottu klaani
eli semmoinen peliporukka.

Siellä oli kuuskyt tyyppiä
jamä niinkuin vedin sitä.

Se oli mun ehkä ensimmäinen
semmonen oma yhteisö, -

omalla tavallaan.

Ja se on ensimmäinen kerta, -
kun mä oon rekrytoinut ihmisiä -

ja myöskin niinsanotusti
irtisanonut ihmisiä siitä porukasta.

- Et se oli tosi vakavaa.
- Minkäikäinen sä olit silloin?

Mä olin joku neljätoista
tai viisitoista-vuotias.

- Jes.
- Ja mä oon jälkikäteen miettinyt, -

et kyllä tolla on ollut
tosi iso vaikutus sitten siihen, -

mitä mä oon myöskin myöhemmin tehnyt.

Kyllä.

Ja tää on hienoa,
että nostit ton yhteisöllisyyden, -

ja sen yhteisön
ja sen niinkuin klaanin vetämisen, -

koska se on tietysti kantanut
läpi sun elämän myös tähän päivään -

et sitähän varmaan toi johtajuus
ylipäätänsä onkin.

Mutta, ei mennä ihan vielä sinne.

Vaan, oikeastaan kun sanoit siitä,
että on ollut semmonen -

akateeminen
ja sen akateemisesti pärjäämisen vire -

kuitenkin sieltä kotoa jo,
niin vaikka sä olit vilkas, -

niin oliks sulla kuitenkin,
jos nyt ajatellaan näin, -

että pitää olla super hyvä koulussa,
jotta pääset hyvään lukioon -

ja sit sä pääset valitsemaan
missä sä jatko-opiskelet ja muuta, -

niin onks se niinkun välttämätöntä,
olitko sä kympin oppilas?

No, mä olin aika semmonen
seiskan oppilas -

johonkin yläasteen loppupuolelle asti,
kunnes sit joskus, -

kasiluokan loppua kohden
ruvettiin puhuhmaan lukioista.

Se koulu, missä mä olin,
sinne oli aika vaikea päästä lukioon -

ja mä tajusin silloin ekan kerran,
että jos mä haluun niin kuin -

jatkaa ikään kuin samalla tavalla, -

niin se ei tällä menolla
tuu tapahtumaan, -

että mä joudun vaihtaa kouluu silloin,
et mä en voikkaan jatkaa sinne lukioon,

joka oli vähän niinkuin se oletus,
mitä mä olin ajatellut.

Se on ensimmäinen hetki,
kun tuli vähän silleen -

jonkinnäköiset panokset peliin,
että hei jos mä en panosta enemmän -

tähän koulunkäymiseen
ja opiskeluun ja muuhun, -

niin sit niinkun tuleekin tapahtumaan
jotain muuta mulle, -

kuin mitä mä olin ajatellut,
et tapahtuisi.

Mä vähän ryhdistin sillon
sitä mun hommaa -

ja sit mä siitä ysillä kirjoitin jonkun -

aika hyvät yli ysin paperit
sitten loppujen lopuksi.

Se oli ehkä se, että mulla ei ollut
oikeen mitään motivaatiota ennen sitä -

siihen, että miksi tähän oikeen
pitäisi panostaa?

Niin.

Ja mulle se oli vaan se,
että mä halusin pysyä samassa koulussa -

tai ainakin, että se ois mahdollista
jatkaa samassa koulussa -

silleen että se on mun päätös,
mitä mä teen, -

eikä silleen,
että sen takia, millanen mä olin ollut -

että mulla on niinkun suljettu ovia.

Et se oli ehkä enemmän se juttu,
et siitä löysi motivaation.

Oliks sulle tosi selkee
jo sellanen nuorena, -

sanotaan vaikka nyt
neljätoista, viisitoista -vuotiaana.

Tiesitsä, mitä sä
haluut olla isona?

En, mulle ei oikeestaan ikinä ollut
selvää, mitä mä haluun tehdä, -

missään kohtaa niinkuin seuraavaksi.

Mä olin vähän sellainen,
että mä ajelehdin elämän mukana.

Kun esimerkiksi mentiin luokioon,
niin se oli vähän silleen, -

se on niinkuin helpoin juttu, -

ilman että sun täytyy
aktiivisesti päättää jotain, -

niin oli vaan mennä sit yläasteelta
lukioon.

Ja sit kun oltiin lukiossa,
niin sit piti päättää -

minne sä haluut sen jälkeen mennä.

En mä ollu oikeen silleen,
ei mulla ollu mitään intohimion aiheita -

tai muita
ja en mä oikeen halunnu olla lääkäri -

ja mun toinen sisko on juristi,
toinen sisko on viulisti, -

ettei oikeen musiikkia,
ei toikaan ollu oikeen mun juttu -

ja mulla oli sit ollut
tämmönen opettaja monta vuotta, -

joka opetti historiaa,
yhteiskuntaoppia, taloustietoa.

Ja mä olin viihtynyt eniten
sen tunneilla, -

koska se oli sellanen opettaja,
joka teki opiskelusta tosi semmosta -

keskustelevaa,
et sen kautta tuli semmonen fiilis, -

et se kohteli meitä vähän niinkuin
tasa-arvoisina.

et me keskustellaan
maailman ajankohtaisista aiheista, -

talousasioista ja muista.

Sen takia mä niinkun kiinnostuin
yhteiskuntaopista ja historiasta -

ja taloustieteestä ja näistä
ja se oli oikeestaan syy, -

miks mä sit päädyin
hakemaan kauppikseen.

Mulla tuli vähän semmonen fiilis, -

että kaikki muut vaihtoehdot johtaa
jonnekin tosi selkeeseen päätepisteeseen.

Mut se kauppis tuntu siltä,
et mä en vieläkään joudu -

valitsemaan mitään.
- Just.

Et siitä voi lähtee
hirveän moneen paikkaan.

Se oli se syy miks mä päädyin
sit loppujen lopuksi hakemaan -

lukiosta kauppikseen.

Kauppiksessa taas, -

sä mainitsit tossa,
että, mä oon opiskellut rahoitusta, -

mähän itseasiassa teknisesti ottaen
taidan olla vieläkin -

rahoituksen opiskelija.

Mä en ole vieläkään saanut
yliopistoa loppuun.

En mäkään oo valmistunut näyttelijäksi.

Mut, että se syy
miks mä menin rahotukseen -

kun kauppiksen ekana opiskeluvuonna,
piti päättää, -

et mitä ainetta sä haluat opiskella.

Nii, en mä edelleenkään tiennyt
mitä mä haluan tehdä.

Rahoitukseen oli kaikkein vaikein päästä
niin mä ajattelin, -

et jos mä meen sinne, niin mä en oo
vieläkään sulkenut liikaa ovia.

Et pakko sanoo, et mun elämä -

pitkälti johonkin parikymppiseksi asti,
oli vähän sellaista, -

että mä vähän menin niinkuin
virran mukana mihin elämä vei.

Ja sit jos piti valita jotain
niin se oli enemmän se, -

et mä yritin niinkuin välttää sitä,
että mulla ei ole liikaa suljettuja ovia.

Et mä en tee jotain päätöstä,
joka johtaa siihen, -

että mä myöhemmin oon silleen,
että mä haluunkin tehdä tota -

ja sit se ei oo enää mahdollista
sen takia, -

että mä olin tehnyt sellaisia päätöksiä
aikaisemmin elämässä.

Loistavaa,
ja toi on jollain tavalla semmonen, -

mikä tuntuu, että tänä päivänä
just niinkuin kantaa hedelmää, -

siihen pitäis pyrkiäkin,
et maailma muuttuu niin hirveetä tahtia, -

et kukaan ei oikeastaan tiedä.

Semmonen ehkä perinteinen ajattelutapa,
että nyt menin kauppikseen -

tai menin oikikseen,
niin minusta tulee nyt tämä -

ja sitten ollaan siinä.

ja sit et en mä kyllä tykkää tästä
mua sittenkin kiinnostais toi -

nii ei oo niinkun viitsitty tavallaan,
se on ollu noloo vaihtaa, -

mut tänä päivänä
se on ehkä vähän muuttunut.

Se on vähän normaalimpaa.

Mä muistan mulle
semmonen yks iso lausahdus, -

joka on omassa elämässä auttanut on, -

että mun isoisä sanoi
jossain kohtaa tosi hyvin -

tää on jäänyt mulle
lapsesta asti mieleen.

Että ne asiat, joista me kiinnostutaan
me tullaan niissä hyviksi -

ja ne asiat, joissa me ollaan hyviä,
me tullaan niistä intohimoisiksi -

ja niistä tulee se meidän juttu.

Ja et elämässä salaisuus
ei oikeastaan ole se, -

että etsi se
missä sä oot intohimoinen, -

vaan yritä vaan
olla kiinnostunut kaikesta mitä sä teet.

Et jos sä oot kiinnostunut
kaikesta mitä sä teet -

mitä se onkaan,
niin sä tuut siinä paremmaks -

ja ne asiat, joissa me ollaan hyviä,
niistä myös tulee intohimoisia.

Mulle tulee välillä, kun seuraa ihmisiä,
niin tulee sellainen fiilis, -

että ihmiset yrittää löytää semmoista
jotain mistä sä oot intohimoinen, -

mitä sä haluut tehdä,
mikä on sun juttu.

Niin.

Niin sit sä oot vähän silleen,
en mä tiedä.

Ja niinku,
et aa nyt pitäis päättää jotain.

Enemmänkin se,
että ehkä mielummin vaan -

pyrkii tekemään hyvin ne jutut,
mitä tekee, -

niin sit se intohimo seuraa
kyllä sitten myöhemmin.

Joo, toi resonoi kyllä tosi vahvasti.

Itsellä on hyvin samankaltaisia
ajatuksia siitä, -

että kyllä se vaan
niin yksinkertaista on, -

että se asia, mistä sä nautit -

on todennäköisesti se,
mikä myös toimii parhaiten.

- Se on just näin.
- Kyllä se kulkee käsi kädessä.

Nyt mennään kauppikseen
ja mua ennen kaikkea kiinnostaa se, -

että jos on tällaisia ikään kuin
ehkä niinkuin pölyttyneenkin -

tai näivettyneitäkin,
ehkä vanhoja rakenteita tai jotain, -

niin oliks sulla aina jotenkin
sellainen ajatus, -

mistä se on lähtenyt,
onks se lähtenyt jo sieltä kauppiksessa, -

että nyt hei meillä on mahdollisuus, -

ihan vaan nostamalla perse ylös penkistä
ja avaamalla suu, -

lähtemällä tekemään
muuttaa jotain niinkuin rakenteita -

tai jotain tapoja.

Oliks semmonen
jotenkin ilmapiiri siellä?

Koska, mä nyt oon ajamassa tätä
kohti sitä Aaltoes maailmaa.

Joo siis, kauppis oli
silleen jännä paikka, -

että kun mä tulin kauppikseen
mulla ei ollu hajuakaan -

mitä haluan olla ja tehdä.

Kun mä olin ollut kauppiksessa viikon,
niin mä tiesin, -

et mä haluan opiskella rahoitusta.

Mä en niinkuin edes tiennyt,
mitä rahoitus on.

Mä en edes tiennyt mitä ihmiset,
jotka opiskelee rahoitusta -

tai tekee työkseen
jotain rahoitusasioita, tekee.

Mut se oli vaan silleen,
et se oli vaikein paikka päästä.

Jengi oli vähän silleen,
että tonne on niinkin vaikea päästä -

että sinne joutuu tekemään töitä,
olemaan hyvä ja niin edelleen.

Mä en oikeastaan sen jälkeen -

ollut kiinnostunut
mistään muista vaihtoehdoista.

Mä olin vaan silleen,
että toi on vaikea juttu -

sen on pakko olla se paras vaihtoehto.

Ja se oli hauska
miten yhdessä viikossa ihmisestä, -

joka oli ollut täysin muovailuvahaa,
ei tiedä mitä elämässä haluu tehdä -

niin oli jotenkin sellainen päämäärä
tai tavoite.

Mä oon aina ollut semmoinen kuitenkin
tavoitteita kohti menevä ihminen.

Ja mitä mulle sit kävi oli,
et mä törmäsin tähän Aaltoes jengiin, -

jotka puhui piilaaksosta
ja start upeista -

ja teknologiasta
ja ne käytti Twitteriä, -

kun Euroopassa kukaan ei käyttänyt
Twitteriä vielä siihen aikaan.

Musta Euroopassa oli silloin joku
20 000 käyttäjää.

Mikä mulle resonoi siinä porukassa
oli semmoinen -

aito intohimo ja draivi,
niistä jutuista mistä ne puhu -

ja mitä ne teki.

Mä muistan, että mä olin silleen,
että mäkin haluun olla tommonen.

Mäkin haluan olla intohimoinen
ja draivaantunut -

niistä jutuista mitä mä teen,
että kun kauppiksessa oli paljon -

sitä, että jengi puhui siitä,
että hei minne sä meet kesätöihin, -

että sulla on hyviä cv merkintöjä,
että sit kun sä valmistut -

niin sä pääset hyviin töihin.

Se ei niinkuin jotenkin,
tuntu vähän siltä, -

että mä halusin tehdä asioita
jonkun muunkin takia -

kuin sen takia, että mä optimoin sitä,
että mulla on joku paperinpala,

johon kirjataan joku rivi,
et sä teit tota ton kesän.

Että siitä on jotain hyötyä
ehkä myöhemmin.

Mua niinkuin resonoi paljon enemmän
se semmoinen niinkuin tekemisen meininki -

mitä mä näin siinä Aaltoes jengissä.

Että se oli ehkä se syy,
miks mä lähdin sinne sit.

Kauppiksessahan mä en loppujen lopuksi
viettänyt edes niin paljon aikaa.

Mä päädyin Otaniemeen kaninkoloon,
siellä oli tämmöinen design factory, -

joka oli tän Aalto-yliopsiton esiaste.

Jossa oli sit näistä Aallon
kolmesta eri koulusta, -

johon kauppiskin sit kuului,
niinkuin porukkaa.

Ja siellä oli sellainen
hirveä tekemisen meininki.

Mä muistan,
et tää on se niinku mistä mä tykkään.

Et asioita tapahtui,
ihmiset tekee juttuja, -

ihmiset kokeilee asioita.

Sit kaikki puhui englantia,
kaikki oli jotenkin, -

mietittiin muutakin kun vaan Suomea.

Se oli vaan sellainen,
et mä oon jälkikäteen ajatellut näin -

että kannattaa
seurata intutiota ihmisistä.

Et siellä missä ihmiset on
innostuneita asioista, mitä ne tekee -

ja on semmoista draivia
ja positiivista meininkiä -

niin siitä tulee yleensä hyviä juttuja.

Ja jos löytää tommoisia paikkoja,
missä on tollaisia ihmisiä -

niin mä seurannut sitä intuitiota
monta kertaa elämässäni -

ja se on ainakin mulle toiminut.

Mä olen nyt antanut itseni ymmärtää,
että jos tää entrepeneurship society -

ja se,
että miten se on lähtenyt nimenomaan -

Ovaskan Kristo, Smartly -

ja sitten aika varhaisessa vaiheessa
varmaan siitä sä tulitkin mukaan.

Sit jos miettii,
te ootte nuorii kundeja siellä -

ja lähdette tietyllä tavalla jo silloin
heimottamaan samanhenkisiä ihmisiä -

ja sit se rupee kiinnostamaan,
niin kuin just sua rupesi kiinnostamaan -

että mä haluan kuulua
tohon vaikutuspiiriin, -

koska mä haluan myös ton draivin
ja ajatella näin.

Oliks sellainen ajatus jollain tavalla,
että tätä ei löydy nyt mistään?

Tai et Suomessa ei ole
tällaista ajattelutapaa -

niin luodaan sellainen.

Se on ehkä semmonen,
et mulle jäi mieleen sen ajan Suomesta -

ja kauppiksesta,
et se oli jotenkin semmosta -

olemassa olevan optimointia.

Se oli vähän sellainen niinkuin maailma,
jossa oli ajatus oli se, -

et kaikki mielenkiintoinen on jo tehty
ja luotu -

ja nyt meidän tehtävä on
omalla tavallaan elää elämäämme -

siinä muiden määrittämässä maailmassa.

Ja toi niinkuin Aaltoes
sai mut tajuamaan sen, -

et hei maailma muuttuu koko ajan.

On ihmisiä, on yhteisöitä,
yrityksiä ja muita, -

jotka määrittää millainen paikka
tää maailma on.

Mä tajusin,
et mä haluun olla osa tota porukkaa, -

joka niinku pääsee määrittämään
minne tää on menossa -

eikä vaan se, et me eletään siinä
muiden määrittämässä maailmassa.

- Jes.

Et se ehkä, että tajusi kuinka paljon
kuitenkin maailma on liikkeessä -

ja muuttuu.

Se oli ehkä se iso realisaatio,
mikä mulle tuli silloin -

tosta Aaltoes alkuajoista.

Mut, oltiinhan me,
me oltiin nuoria ihmisiä -

ja ei meillä ollut vahvaa ajatusta siitä,
että miten maailma toimii -

tai mitä tässä kannattaa tehdä.

Meidän paras juttu oli se,
että me opittiin koko ajan tosi paljon.

Siitä, miten Start uppeja
rakennetaan, -

miten teknologia toimii,
miten kansainvälinen rahoituskenttä -

tai muut, mitkä on niiden pelisäännöt
ja tämmöstä.

Se oli tosi kiinnostavaa.

Se oli vähän tämmönen just niinkuin
Liisa ihmemaassa tyyppinen juttu -

Sulla on tää maailma ympärillä
ja sä pääset oppimaan siitä.

Se on ehkä sellainen asia, mitä mä oon
jälkikäteen elämässä miettinytkin.

Loppujenlopuksi nuorena
paras asia mitä sä voit tehdä on, -

että sä pääset maksimoimaan
sitä omaa oppimista.

Että sä olet paikassa, jossa sä opit
mahdollisimman paljon.

Esimerkkinä just Kristo, -

Kristo oli mua neljä-viis vuotta
vanhempi kauppislainen.

Silloin tohtoriopiskelijana
tuolta makrokansiksen puolelta -

Mä opin Kristolta ihan hirveesti
niiden vuosien aikana.

Se, että nuorena kaverina sä pääset
oppimaan ihmisiltä, -

jotka on vähän pidemmällä jo
siinä omassa jutussaan.

Niin, sillä on tosi iso merkitys.

Sillä oli mulle tosi iso merkitys myös.

Syntyikö semmoinen
joku tietyllä tavalla aattellisuus?

Jos miettii,
että aikoinaan ehkä 60-70-luvulla -

on saattanut olla jotain ihan erilaista
sellaista aatteellisuutta -

ja liikkeelle lähtemistä.

mutta nyt sitten
tässä modernissa maailmassa, -

onkin tuolla kaninkolossa
tai Otaniemessa, -

joku semmoinen ihmeellinen heimo,
jossa oikeesti ajatellaan, -

että hei jengi muutetaan maailmaa.

Siinä on ehkä sellainen,
että Kristolla se oli just, -

kansantaloustieteen tohtoriopiskelija,
tai siis maisteriopiskelija.

Niin Kristolla oli tämmöinen
yksinkertainen kela, -

miten se esitti tän asian.

Se lähti siitä, että Suomi ei ollut
hirveen hyvässä kondiksessa.

Ei oo nytten, eikä ollut silloin,
2009 maailmassa.

Me oltiin ihan liian riippuvaisia
oltu Nokiasta -

ja sen ympärille rakentuneesta
tästä teknologiaklusterista -

ja sit tämmöisistä
perinteisistä toimialoista, -

mitä meillä on,
paperi- ja metsäteollisuus jne.

Ja jotta me pystytään olemaan
jatkossakin hyvinvointivaltio -

ja hyvä paikka suomalaisille
elää ja asua, -

niin meidän on pakko löytää
joku tapa luoda täällä uutta arvoa -

uusia työpaikkoja jne.

Se realisaatio oli se, että internet
ja teknologia muuttaa maailmaa -

siinä on hirveesti mahdollisuuksia
lähtee tekemään jotain uutta.

Se on myös mahdollisuus meille täällä
kaukaisessa Suomessa Euroopan laidalla -

lähtee tekemään kaikki juttuja,
joka ei aikaisemmin ollut yhtään -

samalla tavalla mahdollista.

Mitä meidän pitää
ikään kuin aikaan saada, on, -

että meidän pitää
synnyttää uusia yrityksiä -

jotka kasvaa kansainvälisesti,
luo työpaikkoja -

ja ikään kuin rakentaa meille
sen tulevan hyvinvoinnin.

Et me ei voida loputtomasti elää siinä,
että me velkarahoitetaan tätä hommaa.

Se oli ehkä se Aaltoesn raivaava tekijä.

Meidän niinkuin duuni on huolehtia,
et täällä on hyvä olla myöskin -

kahden, kolmen,
neljänkymmenen vuoden päästä.

Ja se meidän keino tehdä sitä on,
että me tarvitaan tänne lisää -

kansainvälisiä kasvavia yrityksiä -

ja teknologia on se
yksi iso mahdollisuus.

Sen takia sen teknologia
usein korostuu siinä.

Ja mitä me Aaltoes:ssä
oikeastaan tehtiin, -

niin me yritettiin keksiä
kaikki mahdollinen, -

et miten näitä syntyisi vaan lisää,
täntyyppisiä firmoja tänne.

Lähitks siitä ajatus Slushiin?

Joo, meillä oli semmonen mantra,
että okei, jos Suomeen halutaan lisää -

täntyyppisiä
kansainvälisiä kasvufirmoja, -

on kolme ongelmaa,
joita pitää ratkaista.

Eka oli se meidän kulttuuri
ja ilmapiiri, -

et me ollaan vähän maa, jossa onnistumista
katotaan vähän silleen, -

että onks toi nyt ansaittua?

Epäonnistuminen on
vähän semmonen stigma ja häpeä.

Yrittäjä on ihminen, joka on sellainen,
et kukaan ei halunnut palkata sitä, -

niin sen piti lähteä nyt
jotain omaa tekemään -

ja mitä se tos nyt oikein yrittää.

Meillä oli vähän tämmöinen
ajatus yrittäjyydestä ja yrittäjistä -

että nää on vähän semmosia
ei niin kunnianhimoisia ja fiksuja jne.

Siinä missä, jos sä meet
jonnekin Piilaaksoon, -

niin se on se kaikkein
kunnianhimoisin vaihtoehto.

Että sä yrität rakentaa jotain
uutta tyhjästä.

Sit se toinen asia oli se,
jota tarvittiin alkuvaiheessa, -

näillä tyypeillä,
jotka teki näitä firmoja -

niin oikeantyyppistä jeesiä,
oikeantyyppistä osaamista.

Ja kolmas oli se,
et miten nää kansainväliset sijottajat, -

Kun ei meillä Suomessa oikeastaan ollut
tällaista rahoituskenttää.

Slushin kanssa me lähettiin ratkaisemaan
tota kolmatta.

Miten me saatais tuotua tänne
maailmanluokan rahoitus scene?

Et jos sä lähet tekemään Suomessa
jotain uutta firmaa, -

niin sulla on sama mahdollisuus,
kuin niillä kavereilla, -

jotka lähtee Piilaaksosta,
lähtee tekee sitä.

Mitä meidän piti tehdä, oli tietenkin
jotenkin tuoda se Piilaakso -

ja Lontoo
ja muiden tää sijoittajajengi tänne.

Meidän ajatus oli se, et ne ei tuu
viiden miljoonan ihmisen maahan, -

koska me ollaan liian pieni.

Mut, jos me saataisiin
vähän niin kuin huijattua -

näistä ympäröivistä maista
myöskin niitä parhaita tekijöitä, -

ja firmoja paikalle, -

niin ehkä siinä olis
tarpeeks kriittistä massaa.

Et saataisiin myöskin niitä
maailman parhaita sijoittajia tulemaan.

Toi oli oikeastaan se Slushin alku, -

et hei, me tuodaan
maailman parhaat sijoittajat, -

alkuun pohjoismaiden,
myöhemmin vähän kaikkialta maailmasta -

näitä firmoja, jotka tekee tämmöstä
alkuvaiheen kasvufirmaa.

Ja sille oli selkeesti jotain kysyntää.

Taas kerran voi sanoa,
että aika rohkeeta on kyllä se, -

että onks naiiviutta
vai rohkeutta -

vai oliko se ihan tiedossa,
et kyl tää tulee toimimaan näin, -

että me tiedetään mitä me tehdään.

No, se on ehkä naiiviuutta.

Aika monet niistä niin jutuista,
mitä ite on lähtenyt tekemään, -

sulla on joku semmoinen ajatus, -

joku semmoinen kela,
ja sä haluut vaan nähdä, -

että, sä oot utelias, sä haluut nähdä,
että mitä tästä voisi tulla.

Omalla tavallaan se lähtee vähän
semmoisesta naiiviudesta, -

et jos sä tietäisit,
kuinka vaikeeta se on, -

jos sä tietäisit,
kuinka mahdotonta se voi olla, -

niin lähtisitsä ees yrittämään?

Mut sit, kun on kuitenkin semmonen
joku visio tai polttava tarve, -

et mä oon utelias,
mä haluan vaan nähdä mitä tästä tulee.

ja sit niinkun nälkä kasvaa syödessä,
että kun sä lähdet tekemään jotain -

niin sä näät yhtäkkiä,
sä rupeet oppimaan siitä -

ja sä näät miten se kehittyy
ja kasvaa -

ja sit susta tulee vielä uteliaampi,
et mitä sitten?

Mä tein Slushia ite neljä vuotta,
ja mä näin sen kasvun -

muutamasta sadasta hengestä,
mun vika vuosi oli -

14 000 ihmistä messukeskuksessa
kaks päivää.

Se oli niinkuin joka vuosi,
mä olin vaan pettynyt siitä, -

että me ei vielä saatu tehtyä sitä,
mitä me oltiin aina haluttu tehdä, -

mut me päästiin tosi lähelle.

Mä olin silleen, et ehkä ens vuonna.

Ja sit seuraavana vuonna sä oot silleen,
ei ihan vieläkään.

Se oli se mikä piti mut siinä
niin monta vuotta tekemässä sitä.

Mä olin vaan utelias,
mitä tästä voi tulla.

Ja sit se, että täytyyhän teillä
tottakai olla myös sitä, -

että teillä on kokemusta
ja apua ja tällaisia niinkuin kummeja, -

joilta voi kysyä.

Niin tällanenkin jotenkin tuntuu, -

että vaikka sen pitäis olla
itsestäänselvää, -

niin et se on ehkä,
onks se sitten Suomessa -

tai muutenkin ihmisille vaikea
pyytää apua, -

mutta mä oon useasta eri lähteestä
kuullut susta, -

nimeomaan että ihmiset sanoo,
että Miki on poikkeuksellisen taitava -

ja rohkea pyytämään apua.

Oliks se myös niin, että siellä oli
koko ajan jengi innostu, -

et hei tuolla on nuorta energiaa
ja sitten kokeneemmat, -

jo establisoituneet yrittäjät
tai sijoittajat ikään kuin näkee, -

että nyt tossa voi olla sellainen aalto,
et kannattaa lähteä siihen mukaan.

Tässä start up kentässä
on aika semmoinen makee -

sitä kutsutaan payitforward -kulttuuriksi,
eteenpäinantamisen-kulttuuri.

Kaikki ihmiset,
jotka on rakentanut jotain uutta tyhjästä -

Onks se sit firma tai jotain muuta, -

Niin niillä on ensinnäkin
käynyt hirveä tuuri.

Kun tän tyyppisiä asioita kun sä teet
niin siellä on aina se sattuma kumppani.

Sä et ikinä pääse siitä eroon.

Toinen asia on se,
et ne on saaneet hirveästi apua.

Kukaan ei rakenna mitään yksin.

Ja se on syy, minkä takia ihmiset,
jotka on yrittäjinä -

esimerkiksi menestynyeet.

Heillä on melkein aina sellainen
vahva halu auttaa myös muita yrittäjiä.

Auttaa niitä muita ihmisiä,
koska ne on itse nähny sen, -

että miten vaikea se matka on,
miten paljon siellä on asioita, -

mitä sä et hallitse
ja toisaalta, -

et miten paljon
sä oot ollut riippuvainen siitä, -

että oikeassa kohdassa jotkut tyypit
jeesasi sua.

Se on tän kentän
semmonen makee ominaisuus.

Tässä on vähän sellainen,
että kaikki haluaa sit samaan aikaan -

kaikkien parasta.

Se on meille kaikille vaan lisää,
jos tänne tulee lisää -

menestyneitä yrityksiä
ja yrittäjiä.

Ja sit me voidaan auttaa toisiamme,
auttaa tätä kenttää eteenpäin.

Se on kaikille hyvä juttu -

ja se on myös loppujen lopuksi
Suomelle hyvä juttu.

Se ei ollut ehkä niinkään
mun ominaisuus.

Se oli niinkuin tän skenen ominaisuus
omalla tavallaan.

Mut sit se apu pitää myöskin ansaita.

Samaan aikaan,
kun meillä on rajattu määrä aikaa -

ihmiset, jotka tekee jotain omaa firmaa
tai muuta -

nehän on tosi jumissa ja kiireisiä
sen juttunsa kanssa, -

et eihän niillä oo aikaa vaan
ruveta täyspäiväisesti jeesaamaan -

kaikkia, jotka sattuu eteen.

Sen takia se pitää myöskin ansaita
tekemisellä.

Et muhun kannattaa käyttää aikaa,
mua kannattaa jeesata.

Se oli sit ehkä mitä
Aaltoes teki hyvin, -

et me näytettiin,
et me oltiin sen avun arvoinen.

Jos te jeesasitte meitä
niin hei me saadaan aikaan Slush -

se tekee kaikille tosi hyvää
tässä skenessä, se oli hyvä juttu.

Se on hyvä investointi
käyttää meihin aikaa ja auttaa.

Et, se oli ehkä omalla tavallaan se,
mistä se avun hakeminen tuli.

Mut, kukaan ei elämässä tee mitään yksin.

Aina jos joku ihminen sanoo,
että minä tein, -

niin ensinnäkin
siellä on hirveesti tuuria pelissä -

siellä on sattumaa pelissä,
mut myöskin se, -

että siellä on usein
satoja ja satoja ihmisiä, -

joiden käden kosketus
on ollut siinä jutussa -

et siitä on tullut jotain.

Kyllä.

Oliks se Slush jollain tavalla myös
varmaan sitten, -

kun siihen innostuttiin ja nähtiin,
että hei nyt se lähtee kasvaa, -

niin varmaan rupes sitten
tulemaan tarjouksia -

ja, että tossa voisi olla
potentiaalinen jätkä meille töihin -

ja näin,
niin mikä oli niinkun sun eka duuni?

Mun ensimmäinen ainoa ja oikea työ,
mitä mulla on koskaan ollut -

oli, että mä olin
Supercellilla töissä 2012.

- Et toi...
- Miten sä sinne päädyit?

Se on aika hauskaa, siis 2011
mä olin Aaltoesn puheenjohtaja.

Meillä oli yhdistys ja siinä oli
vuosittain vaihtuva hallitus -

ja ydinporukka, joka tekee sitä.

Me tehtiin eka Slush
sen Aaltoes jengin kanssa -

2011 syksyllä ja se oli silloin
semmoinen aika sympaattinen -

kotikutoinen
opiskelijoiden järkkäämä festari, -

jossa oli varmaan
jotain ulkomaisia sijoittajiakin -

ehkä 5-10 kappaletta paikalla.

Sit sen jälkeen oli tammi-helmikuu
ja mä olin vähän silleen, -

mitäs mun pitäis nyt tehdä seuraavaksi.

Me oltiin vähän silleen,
että tää Slush juttu -

tuntu niin siistiltä,
et pitäisköhän se tehdä uudelleen.

Sit mietin, et pitäisikö mun
mennä takas koulunpenkille -

ja palaa täyspäiväisesti
opiskelemaan kauppikseen -

kun mä olin pitänyt välivuotta
sen edellisen vuoden.

Sit ihan sattumalta satuin törmäämään
Ilkka Paanaseen yhdessä tapahtumassa, -

jota me sillon järjestettiin
tuolla Otaniemessä.

Ja mä sit juttelin Ilkan kanssa siinä
ja niinkun sanoin, -

et mä vähän mietin,
et mitä täs täytyis tehdä -

ja Ilkka oli silleen
et hei tuu käymään.

Ja mä menin sillon käymään
Supercellin toimistolla.

Mä en ikinä unohda sitä,
Supercell oli silloin -

30-35 hengen firma.

Niillä oli tossa Ruoholahdessa toimisto.

Me juteltiin sit Ilkan kanssa,
Ilkka vei mut toimisto ympäri kävelylle -

ja siel oli neljä tiimiä,
jotka teki neljää eri peliä.

Siellä oli viiden, kuuden,
seitsemän - hengen tiimejä.

Ja mä en ikinä unohda,
me tutliin siihen ekalle pelitiimille, -

ja sit siinä oli se kaveri,
joka veti sitä tiimiä -

tämmönen Lasse Louhento
ja sit se näytti tommosella Ipadilla -

kauneimman asian,
mitä mä olin ikinä nähnyt -

millään mobiililaitteella.

Se oli sellainen taianomainen kylä,
jossa oli, se kerto, -

että tässä voi rakentaa rakennuksia
ja osa rakennuksista -

tuottaa tämmöisiä resursseja
ja sit kerää niitä -

ja rakennat lisää rakennuksia.

Jossain kohtia on sit mahdollista
rakentaa joukkoja -

ja hyökkää kohti toisen pelaajan kyliin.

Mut se ei oo niinku valmis vielä.

Ja sen pelin nimi oli Magic.

Se julkaistiin puoli vuotta myöhemmin
Clash of Clansina.

Mä muistan vaan, et mä olin tullu
sinne Supercellille käymään -

vähän silleen,
et niinku peliala ihan kiinnostavaa.

Mä oon ite aina tykännyt pelaa pelejä
ja niin edelleen, -

mut en mä ollut ajatellut,
et mä oon menossa mihinkään töihin.

Mut, sen päivän lopussa mä olin silleen,
et mä haluun nähdä mitä tästä tulee.

Et se tuli vaan taas se intuitio siitä,
että oli jotenkin ihmisiä, -

jotka oli todella intohimoisia
siitä, jutusta, mitä ne teki -

ja oli jotenkin sellainen,
et täs ollaan jonkun alussa.

Mä haluun nähdä mitä tästä tulee.

Sit Ilkka oli silleen kiltti,
että mä olin kakskymppinen nuori kaveri -

Supercellin toiseks nuorin kaveri
oli varmaan kolmekymppinen.

Se sit laitto mut
hirveen mankelin läpi, -

et mua haastatteli seuraavalla viikolla
joku kahdeksan ihmistä, -

mun piti suunnitella oma peli, -

mun piti opiskella,
miten tän tyyppiset pelit toimii, -

selittää sitä mekaniikkaa jne,
mut ne sitten palkkas mut, -

et mä aloitin viikon myöhemmin
sit Supercellillä.

Se oli mun ensimmäinen
ja ainoa työpaikka, -

missä mä oon oikeastaan,
oikeassa työpaikassa, ikinä ollut.

Ne seittemän kuukautta,
kun mä olin siellä, -

opetti mulle enemmän,
kuin mikään.

Se on ehkä ollut kaikista kokemuksista,
mitä mulla on ollut, entinen kasvattava.

Mä näin, että millainen on
hyvin johdettu teknologiafirma.

Ilkka oli tosi kokenut toimitusjohtaja,
et millainen on hyvä yrityskulttuuri.

Silleen, et ihmisillä on hyvä olla,
hyvä tehdä, miten rekrytoidaan ihmisiä, -

rakennetaan tuotteita.

Supercellin tapauksessa se oli pelejä, -

siinä missä Woltin tuotteet
onkin erilaisia sovelluksia, -

kuluttajille ja ravintoloille
ja läheteille jne.

Se opetti mulle tosi paljon,
se kokemus.

Mut loppujen lopuksi mä kuitenkin
lähdin sieltä, -

koska ma tajusin,
että jos mä jään tänne, -

niin mä oon täällä luultavasti
seuraavat viisi vuotta.

Mulle tuli semmoinen fiilis, -

että mä haluan vielä kokeilla
jotain omaa, -

et mä en ole vielä valmis olemaan
oikeissa töissä.

Mä oon kuullut tämmöisen tarinan siitä,
että just tästä hetkestä, -

mitä sä oot sanonut ennen kun sä lähdet,
mä en muista sitä tarkkaan, -

mut Ilkka muistatsä miten se meni se
hetki, kun sä sanoit, -

että Miki oli jotain tokaissut.

Vai muistaaks Miki itse?

Niin, mä en tiedä itseasiassa
taisi olla niin päin, -

et mä taisin tokaista jotain Miki,
kun sä lähdit meiltä.

Muistatsä mitä mä sulle sanoin?

En piruksenikaan itseasiassa muista.

Muistaakseni mä maalalin sulle
kaks eri uravaihtoehtoa.

- Muistatsä yhtään mitä nää oli?
- Tän mä muistan, kyllä!

Tää oli silloin,
kun mä aloitin Supercellillä, -

niin sä sanoit tän.

Miten sen meni?

Sä sanoit mulle, sä teit mulle,
mitä mä tulisin Supercellillä tekemään, -

seuraavat vuodet
ja mitä mä oppisin pelialasta -

ja pelien tekemisestä ja muusta.

Se viimeinen vaihe oli se,
että mä perustan oman firman -

ja mä oon sen toimitusjohtaja.

Joo, jotenkin se näin meni
ja muistaakseni, -

sitten kun sä lähdit meiltä,
mä mielestäni sanoin sulle, -

että tässä on nyt Miki
kaksi vaihtoehtoa, -

että joko susta tulee
pörssilistatun firman toimitusjohtaja, -

tai sitten Suomen presidentti
tai mahdollisesti molemmat.

Ai, että.

No hei, oli ihmeellisempiäkin tapahtumia
nähty maailmalla, -

että presidentti voi tulla
vähän erilaisista taustoista.

Ei poissuljeta sitä vielä.

Toistaiseksi näyttää ihan hyvältä.

Kyllä.

Hei, Ilkka nyt kun oot siinä
ja tää tietysti oli Mikille aika puskista.

- Mä tykkäsin niin paljon tästä...
- En saanut ennakkovaroitusta.

Eikä tiedetty, että tuut puhumaan
noin kauniisti Ilkasta, -

niin Ilkka, miltä kuulosti noi sanat?

No, tietysti tosi hienoilta
ja uskomattomin juttu on se, -

että jos Supercell on jollekin ollut se,
ensimmäinen ja ainoa työpaikka, -

se kuulosti mielenkiintoiselta.

Musta tuntuu joskus,
kun juttelee omien vanhempien kanssa, -

niin niitten mielestä mä en vieläkään
oo koskaan ollut oikeissa töissä, -

kun on ollut vaan pelialalla
ja yrittäjänä.

Näkiks Mikistä silloin jo oikeastaan, -

että jos tollaisia puheenvuoroja
ootte käyneet läpi, -

sanoitkin, että susta tulee
pörssiyhtiön toimitusjohtaja -

tai presidentti tai molemmat.

Ilmeisesti näki jo silloin tänä päivänä,
kun sä kierrätit sitä siellä sitten, -

firmaa ympäri ja näytit tätä
Magic -peliä ja muuta.

Näitsä silloin jo,
että tässä jätkässä on jotain erityistä?

Nojoo, mun mielestä Miki oli
sellai oikeastaan Supercellillä -

ja sit ylipäätäänkin on,
että mieletön kunnianhimo -

ja haluu tehdä jotain todella hienoa.

Ei Suomen parasta,
vaan maailman parasta.

Jes.

Ja sitten tota toisaalta,
hän oli äärimmäisen oma-aloitteinen, -

et muistan, että Miki alkoi hyvin äkkiä
pyörittelemään -

kaikenlaisia omia tutkimusprojekteja -

ja antoi tietoa
näille meidän pelitiimeille.

Ja niin poispäin,
ilman, että kukaan häneltä sitä pyysi.

Hän vaan, koska hän on yrittäjäluonne,
niin yrittäjäluonteet toimii.

Tavallaan tällainen oma-aloitteisuus on
Supercellin kulttuurissa aivan keskiössä.

Koska meillä ei yksinkertaisesti ole
paljoakaan mitään johtoa -

ja mä haluaisin itse nähdä,
että Supercell on sellainen firma, -

jossa on kolmesataanelkyt yrittäjää,
eikä kolmesataanelkyt työntekijää.

Ehkä kolmanneks vielä,
et Miki on vaan aivan loistava tyyppi.

Ja sopi siihen joukkoon
kyllä ihan loistavasti, -

vaikka olikin kieltämättä
hieman nuorempi kuin moni muu.

Nyt vaikea kysymys, -

tossa Miki tietämättään
jo luonnehti sua ihmisenä, -

mutta nyt jos mennään tohon,
että näin aivan offguard.

Mikä sun mielestä Ilkka Paananen,
tekee Miki Kuusesta hyvän johtajan?

Onks se joku erityinen juttu?

Mun mielestä Mikissä yhdistyy
kaksi sellaista asiaa, -

mitä kauheen monella ihmisellä ei ole.

Jos kattoo menestyneitä johtajia
tai yrittäjiä, -

ne tietysti on
äärimmäisen kunnianhimoisia, -

ne on hyvin kilpailullisia.

Miki on mun mielestä
tosi kilpailullinen myös.

Ne on tosi innostavia,
ne saa muut ihmiset niiden ympärillä -

innostumaan asioista.

Miki on ehdottomasti sellainen.

Ne on tietysti tosi fiksuja
ja ne tekee ihan älyttömästi duunia -

ja Mikissä tieysti on kaikki noi.

Mut, mun mielestä se,
mikä tekee Mikistä uniikin -

on tavallaan se toinen puoli, -

mitä sit taas ei lähelläkään
kaikista näistä ihmisistä ole.

Hän on äärimmäisen ihmisläheinen
ja sellainen humaani -

ja välittää, ihan oikeesti välittää
muista ihmisistä ympärillään.

Mäkin kun oon Mikin kanssa
päässyt tekemään töitä -

ja seurannut, niin useamman kerran
oon päässyt todistamaan -

sellaista tilannetta, että hän laittaa
muiden edun oman edun edelle.

Se kertoo mun mielestä hänestä
tosi paljon.

Ja mun mielestä se myös säteilee
hänen ympärilleen, -

et jos kattoo Woltin tiimiä,
niin siellä on just toi henki -

ja Miki voi varmasti kertoa enemmän,
mut kun kattoo vaikka jotain -

Woltin kuskienkin työtyytyväisyyttä
ja vastaavaa -

Niin oikeesti
ne on ihan huikaita lukemia, -

kuinka tyytyväisiä ne ihmiset
on töissään.

Mun mielestä tavallaan kaikki tulee
tosta Mikin toisesta puolesta -

et hän on hyvin lämmin,
mukava ihminen, -

joka oikeasti välittää
muista ihmisistä ympärillään.

Mä sanoisin,
et se on tavallaan tää kombinaatio, -

mikä on mun mielestä tosi uniikki.

Wau, tota tiedän,
että sulla on tärkeämpiäkin asioita, -

muun muassa junnulätkä valmentaminen
näinä aikoina, -

niin päästetään sut sinne.

Se on enemmän Mikko toi
taksikuski homma, -

mut kohde on juurikin tuo.

Se on hienoa
ja se on tärkeää työtä -

ja sanotaan näin,
että ehkä se on äitisikin ajattelee, -

että toi on enemmän oikeata työtä,
toi tulevien NHL tähtien -

roudaaminen treeneihin
näinä vaikeina aikoina.

Päästetään sut sinne.

Kiitos Ilkka.

- Kiitos Ilkka!
- Jees, moikka!

Millaisia ajatuksia herättä
noi Ilkan sanat?

No, se oli ainakin
vaivaannuttavin hetki vähään aikaan.

Ei siis,
mitä tohon nyt oikein voi sanoa.

Mun toive aina Woltin kanssa
on ollut se, -

että mä voisin antaa
mahdollisimman monelle, -

nuorelle ihmiselle,
sen saman mahdollisuuden, -

kuin mitä mä sain Supercellillä,
silloin 2012, kun mä olin siellä.

Et me voitais olla sellainen paikka,
jossa tulee paljon ihmisiä, -

jotka oppii ja pääsee
näkemään ja tekemään -

ja sit myöhemmin on silleen, -

että tosta oli mulle
elämässä oikeesti tosi paljon apua.

Se on ollut yksi
mun isoimmista tavoitteista aina.

Aina Woltin kanssa
ja myöskin Slushin kanssa, -

koska kun mä Supercelliltä sit
2012 lähdin, -

niin mun piti valita,
et joko mä jään Supercellille -

tai mä teen toisen Slushin.

Ja mä totesin,
että Supercell pärjää hyvin ilman mua, -

mutta Slush ei luultavasti olisi
jatkunut siitä -

ellen mä olisi hypännyt,
et nyt tehdään tää, -

et let's go again,
nyt tehdään tää toisen kerran.

Joo.

Mut, upeeta on mun mielestä just se, -

että varsinkin jos nyt käsitellään
tätä yrittäjyyttä, -

niin puhutaan
niinkuin Ilkkakin tossa puhu -

ikään kuin samasta asiasta
johtajuus tai yrittäjyys, -

et ne kulkee käsi kädessä.

Sitten tää ihmisläheisyys
ja humaanius ja kaikki, -

et ei se olekkaan
sitä yksin puurtamista, -

ja vaan rahan perässä, pärjäämisen,
et se on jotain kapitalistista, -

vaan nyt puhutaan Aaltoes:stä,
puhutaan Supercellin prinsiipeistä -

ja koko siitä arvomaailmasta.

Mitä Ilkka puhui Woltista,
kuunnellaan Slush, -

niin todella yhteisöllistä,
yhteen hiileen puhaltamista, -

toisista välittämistä,
niin sitäkö yrittäjyys on?

No, sitä se on,
että mikä on yritys?

Se on joukko ihmisiä, jotka tekee
jonkun yhteisen tavoitteen eteen töitä.

Loppujen lopuksi.

Yhdessähän näitä juttuja tehdään.

Omalla tavallaan,
mulle itelleni, -

mä en oikein ikinä tykännyt
sanasta yrittäjä, -

et mä en oikeen ikinä kokenut itteäni
yrittäjäksi.

Mä oon ollut perustaja,
mä oon ollut toimitusjohtaja, -

mut mulle yrittäjä on silleen
vieras sana, -

koska Suomessa yrittäjä
jo mistä se tulee, yrittäminen.

Siihen on ladattu semmonen lataus
epäonnistumista ja onnistumista.

Sitä niinkuin lopputulosta.

Mä oon aina kokenut itse,
et mä oon enemmän niinkuin rakentaja.

Mä oon ihminen,
joka tykkää tulla silleen,

et ei oo mitään.

Ja sit kun mä joku päivä siitä
liikun eteenpäin, niin siinä on jotain.

Me ollaan rakennettu jotain yhdessä.

Se on itseasiassa hauska,
mä kuulin hiljattain -

että ranskan sana entrepreneur, -

josta tulee sana yrittäjä
englannin kieleenkin, -

niin se on tarkoittanut ihmistä,
joka saa asioita aikaan.

Musta ehkä se asioiden aikaansaaminen
on ehkä se isompi juttu -

kuin se yrittäminen.

Joo.

Loppujen lopuksi, on tyhjä pöytä
ja me tehdään töitä yhdessä porukalla -

ja lopputulos on, että siinä on jotain,
mistä me kaikki voidaan olla ylpeitä.

Meidän yhteisen työnteon tulos.

Se on ehkä se juttu,
mikä mulle on ollut aina tässä -

firmojen niin sanotusti rakentamisessa
se juttu.

Et se on se mistä mä tykkään.

Et pääsee rakentamaan juttuja.

No, mennään sen verran Woltiin,
että jos puhutaan, -

et okei sulla on ollut tää
Supercell-aika, sitten Slush.

Niin, missä vaiheessa tuli sellainen olo,
tajusiksä siinä ympärillä seuratessa, -

että hei muutkin tekevät,
että kyllä mäkin voin vai?

Mistä se syntyi se ajatus,
että nyt lähtee tekemään omaa?

Kristo sanoi joskus tosi hyvin,
että onhan tää hauskaa hommaa -

yrittää auttaa muita
rakentamaan näitä firmoja -

ja menestymään.

Mut sit loppujen lopuksi,
jos sä haluat saada Suomeen lisää -

kansainvälisiä kasvavia firmoja,
niin ehkä se paras keino tehdä sitä -

on myöskin itse lähtee kokeilemaan,
lähtee tekemään jotain.

Kristo sit lähti
mua muutaman vuoden aikaisemmin -

ja perusti sit Smartlyn,
joka on ollu huikea tarina.

Tarina sen jälkeen.

Kyl se oli ehkä
munkin semmoinen innoittaja, -

että mä haluan myöskin nähdä, -

että jos me lähdetään
jotain tosissaan tekemään -

niin mitä siitä voisi sit tulla.

En mä ikinä tajunnu,
et millainen vuoristorata -

se sit oikeesti on rakentaa
jotain tommosta tyhjästä.

Toki Slush oli,
me rakennettiin Slush tyhjästä -

ja se oli meidän eka firma,
mikä me porukkana tehtiin.

Et kyl mä tiesin millaista se on,
mutta en mä ihan tajunnut sitä, -

kun sen lähti tekemään,
et kun me Wolt perustettiin, -

et millainen reissu siitä oikein tulisi.

Ehkä se juttu itselle oli se,
että jälleen kerran mä olin utelias.

Mä halusin nähdä,
et jos me lähdetään kokeilemaan, -

niin mitä siitä tulee.

Oliks se uteliaisuus
henkilökohtaisista omista rahkeista -

vai siitä,
et meillä on näin kova verkosto -

ja jengi tässä,
että mehän voidaan tehdä mitä vaan -

niin, kumpi se oli enemmän?

No, se oli ehkä enemmän sellainen,
mä muistan ikuisesti, kun meillä oli -

yksi sellainen kaveri, Mikko Hagelberg,
jonka kanssa me tehtiin juttuja -

noissa Aaltoes:ssä ja Slushissa
monta vuotta.

Mikko sitten otti vetääkseen,
silloin ihan alkuaikoina, -

kun se tuli messiin siihen Aaltoesään.

Semmoisen ohjelman,
jossa me vietiin piilaaksoon -

suomalaisia opiskelijoita
harjoittelijoiksi -

eri johtaviin teknologiafirmoihin.

Mikko sit jossain kohtaa
sanoi hauskasti, -

että joo, mä oon niin monelle ihmiselle
kyllä selittänyt, -

miten ihmeellinen paikka
se Piilaakso on, -

et mun on kyl
pakko päästä käymään siellä aika pian.

et mä tiedän mistä mä oikein puhun.

Toi oli ehkä sama fiilis,
mikä itellä oli silleen, -

että mä oon puhunut niin paljon siitä,
miten näitä firmoja rakennetaan -

ja miten sitä rahoitusta nostetaan
ja miten tiimejä rakennetaan -

ja yrityskulttuuria ja rekrytointia
ja niin edelleen, -

et kyl mun on pakko varmaan ite päästä
sitä myöskin -

ihan oikeesti
vielä kokemaan käytännössä.

Mä edes tiedän,
mistä tässä on kyse.

Se ol ehkä vähän tollanen juttu.

Omalla tavallaan Slushan oli
firman rakentamisen korkeakoulu.

Slushan on muodostaan osakeyhtiö, -

me perustettiin
siihen taustalle säätiö, -

koska me haluttiin,
että Slush in yhteisöllinen juttu -

että se ei saa olla kenenkään yritys, -

vaan sen pitää olla
yhteisön yhteinen juttu.

Mut, mehän rakennettiin sitä
ihan samalla tavalla -

kuin mitä tahansa
start uppia rakennetaan.

Me elettiin aika kädestä suuhun,
et me saatiin myytyä lippuja,

hankittua yhteistyökumppanuuksia, -

joilla me sit järjestettiin
sitä tapahtumaa -

ja ne vuodet, jotka mä vedin sitä, -

neljä vuotta, me oltiin sellainen
konkurssin liepeillä heiluva operaatio.

Me kasvettiin niin kovaa vauhtia,
et se ois voinut missä tahansa kohtaa -

oikeesti pudota jyrkänteeltä alas.

Se syy miks, et tommosta tapahtumaa
ei järkätä neljässä vuodessa -

käytännessä nollasta noin isoksi.

Ilman, että sä oot ihan kuilun laidalla
sen koko matkan.

Et kyllähän mä sen omalla tavallaan
sen olin nähnyt, -

mut mä en ollut nähnyt sitä
silleen oikeesti, -

koska Slush oli kuitenkin
tän yhteisön juttu -

ja kaikki oli siinä myös mukana
jeesaamassa eri tavalla.

Oliks koko ajan tiedossa,
kun lähdetään tekemään omaa, -

niin onks joku numero,
onks joku tietty markkina tai tavoite, -

että tämän kokoinen?

Rinnastasä tai vertaatsä
esimerkiksi johonkin Supercelliin -

tai Smartlyyn, -

tai mistä se syntyy se kunnianhimo
tai se päämäärä?

Onks se jotenkin tosi tiedettä
vai onks se vaan joku sellainen, -

että perkele mä näytän,
me päästään tonne vielä?

No, Slushin kanssa oli aika selkeä,
mä muistan, mä kävin 2012 -

tai Euroopan isoin
teknologia konferenssi -

oli semmoinen Le Web -niminen tapahtuma,
joka järjestettiin Pariisissa -

joka vuosi joulukuussa.

Mä kävin siellä 2012 ensimmäisen kerran,
sori 2010 ensimmäisen kerran.

Mä muistan kun siellä oli Champs Elyseellä
ja siellä on Pariisin kaupungintalolla -

joku tilaisuus ja 3 500 ihmistä -

ja kaikki nää maailman
johtavat teknologiayrittäjät puhumassa -

ja muuta
ja mä muistan kun mä ajattelin, -

et eikö Suomessa ikinä voisi olla
mitään tällaista?

Kyl meillä oli sellainen kuva päässä
Slushin kanssa, -

et miltä näyttää.

Ja sit toisaalta, kun meidän tavoite
oli olla maailma paras, -

niin musta helpoin tapa selvittää,
miten sä oot maailman paras, -

on selvittää,
ketkä on maailman nykyiset parhaat.

Et, sä selvität ketkä on
1. 2. 3. 4 ja 5.

Ja sit sä selvität,
että mitä se tarkoittaa, -

et joku on maailman paras.

Mua on aina häiritsee,
kun Suomessa puhutaan paljon, -

että meillä on maailman paras koulutus
tai maailman paras terveydenhuolto, -

mut kuka on maailman toiseksi paras
ja kuka on maailman kolmanneksi paras?

Miks me ollaan parempia kuin ne?

Sehän on se pointti,
että sun pitäis eka ymmärtää, -

että mitä se tarkoittaa
olla maailman paras.

Slushin kanssa se oli
omalla tavallaan helppo, -

koska me tutustuttiin siihen,
mitkä on johtavat tämmöiset tapahtumat.

Millaisia ne on, mitä ne tekee?

Meidän tavoite oli olla parempi kuin ne.

Woltin kanssa,
kun perustettiin Wolt 2014, -

niin mulla ei ollut oikeastaan.

Wolt oli enemmän semmoinen
niin sanottu tuote operaatio.

Mulla oli vaan sellainen
itsepintainen ajatus siitä, -

että kännykästä tulee aika vasten
vähän niinkuin kaukosäädin -

meidän ymärillä olevalle maailmalle.

Ja siinä tulee olemaan nappeja
samalla tavalla kuin -

tv:ssä on kaukosäätimessä
nappeja eri kanaville.

Siinä tulee tulee olemaan nappeja
eri elämän osa-alueille.

Onks se sit työ tai syöminen
tai Netflixin kattominen -

tai pelien pelaaminen
tai median lukeminen tai jotain muuta.

Se mikä mua kiehto tosi paljon,
oli se, -

että mitä tää tulee tarkoittamaan
fyysiselle maailmalle -

miten niinkuin fyysinen maailma
muuttuu napeiksi kaukosäätimessä -

ihmisten taskussa.

Ja me syödään joka päivä,
ihminen syö kolme kertaa päivässä, -

niin mä rupesin miettimään sitä, -

että varmaan syömisellekin
tulee joku nappi tähän kaukosäätimeen.

Millainen se on?

Oikeastan Woltin kanssa
meillä ei ollut sellaista,

et pitäisi olla joku maailman paras
ja me oltais määritetty mitä se on -

tai ois joku numero tai tavoite, -

vaan se oli enemmän
tämmöinen uteliaisuus, -

että miltä
nappi syömiselle puhelimessa näyttäisi -

mitä se tekisi?

Se oli se, mitä me lähdettiin tekemään.

Se mitä maailman paras tarkoitti
meille Woltina, oli se, -

että me haluttiin tehdä tämä
maailman parhaalla tavalla.

Me haluttiin olla, että moni varmasti
tulee yrittämään tätä, -

moni tulee varmasti tekemään tän,
mut me tehdään se silleen, -

että tehdään se oikein,
me tehdään se silleen, -

että muut kattoo sitä,
että on miten se kuuluu tehdä.

Se oli oikeastaan se meidän juttu
ja oli vähän sama -

kuin Supercell oli myös samanlainen
tällainen tuotekulttuuri.

Supercellissä tavoitteena oli tehdä
maailman parhaita pelejä.

Että, jos sä katot
kaikkia pelejä mitä on maailmalla, -

ja sä katot niitä mitä Supercell tekee,
niin ne on niinkuin maailman parhaita.

Se tämmöinen tuotekulttuuri.

Omalla tavallaan se sopii
suomalaisuudelle.

Me ollaan vähän tämmöisiä
insinöörikansaa, -

joka tykkkä asioista, jotka toimii, -

tykkää asioista, jotka on hyviä,
asioista, jotka on tehty huolella,-

joissa näkyy semmoinen pieteetti.

Se oli ehkä se Supercellin kulttuuri.

Ja se mitä me haluttiin myöskin
Woltissa tehdä Woltin kulttuurina.

Et, jos me yritetään tehdä
tästä oikeesti maailman paras -

tästä jutusta, mitä me tehdään.

Mä oon tosi ylpee siitä,
et jos jonkun numeron voi antaa -

Woltilla on Applen app storessa
ja Googlen Google Play:ssa -

globaalisti meidän kaikista
toimialan pelaajista -

korkein asiakkaiden arvottama
asiakaskokemus.

Kaikista pelaajista.

Riippumatta onko se nostanut
kymmenen miljardia rahoitusta -

kuinka isoja ne firmat on,
kuinka monessa maassa ne on jne.

Meillä on korkein koko maailmassa.

Se oli se meidän tavoite, -

et me halutaan olla
maailman paras tossa.

Mistä se lähtee,
miten uskaltaa ajatella noin rohkeasti?

Mulle yksi
semmoinen muovaava kokemus oli, -

2010 mä pääsin ekan kerran
käymään myöskin Piilaaksossa.

Ja piilakso on teknologian maailmassa
omanlaisensa mekka.

Se on ympäristö, josta on syntynyt
Applen ja Googlen ja Facebookin -

ja Spacexn ja Teslan
ja tänkaltaisia yrityksiä.

Se on semmoinen paikka,
joka on omalla tavallaan semmoinen -

tavallaan sellainen yrittämisen
ja rakentamisen kulttuuri, -

se on osa sen paikan dna:ta.

Mä muistan, kun mä ekan kerran
pääsin käymään siellä -

ja me tavattiin sitten meidän ikäisiä
opiskelijoita Standfordista, -

joka istuu piilaakson keskellä,
maailman paras teknillinen yliopisto.

Mä muistan, kun mä ajattelin,
että Stadford on maailman paras -

ja nää on maailman fiksuimpia ihmisiä,
nuoria ihmisiä, joita täällä on.

Mä jotenkin ajattelin, -

että nää varmaan on
jostain eri planeetalta nää tyypit.

et ne on niin paljon fiksumpia,
parempia jne. -

kuin me jotkut suomalaiset täältä
viiden miljoonan ihmisen kansakunnasta.

Mä muistan ikuisesti,
kun me istuttiin niiden kanssa -

pari tuntia semmoisessa luokkahuoneessa
ja juteltiin -

ja mä tajusin,
että nää on ihan samanlaisia.

Nää on ihan samanlaisia tyyppejä.

Se asia, mikä mulle jäi mieleen oli,
että ne oli ylimielisiä.

Ne oli kyllä oman arvonsa tuntevia siitä,
et me ollaan täällä Standfordissa -

ja te ootte jostain Aalto-yliopistosta
Suomessa, et never heard.

Mut, mulle tuli sellainen tajuaminen,
että se vuoren huippu olikin lähempänä -

kuin mitä mä olin ajatellut.

Se ei ollutkaan
joku kaukainen paikka jossain, -

jonne ei oo ikinä mahdollista päästä.

Ja se oli mulle ehkä tommonen
muovaava kokemus.

Mä tajusin,
että meidän ei tarvii häpeillä -

kyllä me voidaan yrittää tehdä jotain
joka on maailmanluokassa -

tai haluaa olla maailman paras.

Tai jos me ei ihan sinne päästä,
niin fine.

Ei se oo,
ei siinä oo mitään vikaa.

Mut se, että pyrkii rakentamaan jotain
joka maailmallakin on juttu -

niin musta
siinä ei oo mitään hävettävää.

Ja se iso realisaatio, että itseasiassa
se ei olekaan niin mahdotonta -

kuin sen voisi ajatella olevan.

Se on se, mitä tajusin silloin.

Loppuun vielä tietysti,
tuntuu nyt siltä, -

että ei oo varmaan sellaisia asioita,
joita ei uskaltaisi ja kehtaisi -

Ilkka jo väläytteli tossa
presidenttiyttä ja muuta, -

mutta onko joku semmoinen asia,
mitä et oo vielä kehdannut -

esimerkiksi sanoa ääneen
tai joku semmoinen haave, tavoite -

minkä haluat vielä yrittäjänä saavuttaa?

Esimerkiksi missä haluat yrittäjänä
nähdä itsesi, -

tänä päivänä viisi vuotta
on aika pitkä aika jo, -

niin esimerkiksi viiden vuoden päästä?

Onko mitään sellaista konkreettista?

Aika vaikea kysymys.

Mä oon aina ollut aika fokusoitunut,
keskittynyt ihminen, -

että mulla on vähän semmoinen,
että tee yksi asia -

ja tee se tosi hyvin.

Se on ollut aina semmonen
elämän mantra -

tai mindset mikä mulla on ollut.

Se oli se syy, minkä takia kun mä tein
Aaltoes:sää 2011, -

niin mä en opiskellut samaan aikaan.

Mä laitoin niinkun kaikkeni siihen.

Mä oon huomannut,
että Suomessa helposti käy silleen, -

että me päädytään semmoiseen,
yritetään olla kaikessa hyvä, -

mutta missään ei paras -kulttuuriin.

Vähän jos sä mietit,
että mitä me lukiolaisista vaikka, -

kun ne kirjoitaa, kerrotaan.

Me kerrotaan ne, jotka kirjoittaa
kuusi tai seitsemän laudaturia.

Nehän on ne,
mitä hesarissa sit sanotaan.

Nyt täs taas on taas ne,
jotka kirjoitti kuusi laudaturia.

Mut maailma ei toimi silleen,
et sä oot kaikessa tosi hyvä.

Vaan maailma toimii silleen,
et sä voit olla ihan surkee kaikessa -

paitsi yhdessä jutussa
sä oot ihan sika hyvä

Ja sä et oo vaan tosi hyvä,
vaan sä oot oikeesti aivan eri tasolla.

Se ei oo se,
et sä kirjoitit seitsemän laudaturia -

vaan se, että sä oot matikassa
oikeesti silleen, että tää on mun juttu.

Se on ehkä semmonen juttu,
mulla on sitten tullut.

Mä oon yrittänyt sitten aina keskittyä
yhteen asiaan.

Kun mä tein Slushia,
mä tein Slushia, -

Kun mä teen Woltia,
mä teen Woltia.

Se tarkoittaa sitä,
et mä olen tällä hetkellä -

tosi keskittynyt siihen,
mitä me tehdään Woltin kanssa.

En mä oikeen ees mieti sitä,
että mitä tän jälkeen on.

Se on sitten niin sanotusti
tulevaisuuden Mikin ongelma.

Se saa sit pohtia,
että mitä sit sen jälkeen tapahtuu.

Mitä mä voin itsestäni sanoa on,
että mä olen rakentajaluonne.

Että jos mä en rakenna tätä,
niin mä rakennan jotain muuta.

Ja mitä se sit on,
niin mä en tiedä.

Edesmennyt pappani
sanoi jo pienenä mulle, -

että poika, peruna kerrallaan.

Se on hyvin sanottu.

Monta asiaa voi tehdä,
mutta silloin kun ollaan tässä, -

niin ollaan tässä sataprosenttisesti,
hetkessä kiinni.

Miksi kuulijoiden ja katselijoiden,
jos ei vielä ole, -

niin miksi kannattaa ryhtyä yrittäjäksi?

Yrittäminen on tapa
päästä luomaan jotakin, -

tapa päästä rakentamaan jotakin.

Meidän aikana,
kun teknologia muuttaa paljon maailmaa -

tulee paljon uusia mahdollisuuksia,
uusia tapoja tehdä asioita.

Se, että sä lähdet yrittäjäksi,
se, että perustat jonkun firman, -

niin se on yksi tapa lähteä
luomaan jotain uutta.

Se on vaikeeta, et siis
mä koen itteni todella onnekkaaksi -

että mä oon tässä tänään.

Mulla on ollut paljon
sellaisia kohtia matkalla, -

että olisi voinut päätyä
jonnekin ihan eri paikkaan.

Mut sit toisaalta, mä olisin oppinut
tässä matkan varrella aika paljon -

ja ammentanut niistä jutuista,
mistä mä olisin ikinä päätynytkään -

muilla poluilla tekemään.

Mä jotenkin ajattelen sen,
että elämä on kuitenkin matka, -

jossa me mennään, me opitaan asioita
ja me päädytään paikkoihin.

Se, että liikaa miettimään,
että miks tää nyt ei onnistunut -

ja jää niihin jumiin,
niin se ei vie meitä mihinkään.

Jos haluaa lähteä yrittäjäksi,
jos haluaa perustaa jotain, -

niin on pakko hyväksyä se,
että ne kaikki jutut ei mene, -

niinkin me halutaan.

Tottakai me unelmoidaan,
et me halutaan päästä paikkoihin, -

nähdä ja tehdä,
mutta aika harvoin me päädytään sinne, -

minne me ajateltiin alussa päätyvämme.

Se matka, se on se oikeastaan se juttu
ja se on myös se yrittämisen pointti.

Loistavaa.

Kiitos, yrittäjä Miki Kuusi.

Wow, kiitos myös Ilkka Paanaselle,
että tulit yllättämään Mikin.

Kiitos sulle, että olit mukana
jos inspiroiduit, laita linkkiä jakoon -

levitä sanaa omissa somekanavissa
ja ota kanava seurantaan.

Tsekkaa myös muutkin
Olen yrittäjä -jaksot, -

jos et niin ole vielä tehnyt.

Ei muuta kuin rohkeutta,
luovuutta ja tekoja, -

koska kerran sitä vaan eletään.

Vakuutukset ja palvelutVahingotAsiakaspalveluUsein kysyttyäAjankohtaistaMedialleHenkilöasiakkaatTietoa Fennia-konsernistaAvoimet työpaikatBriefly in English
© Fennia-konserni
YhteystiedotTietosuoja ja käyttöehdotSaavutettavuusPuheluiden hinnat ja yksityisyyden suoja