Hyppää sisältöön
    Henkilöasiakkaat
  • Fennia
  • Henki-Fennia
  • Ohjeet
  • Yritykset ja yhteisöt
Etsi sisällöstä
HenkilöasiakkaatYritysasiakkaat
På svenska

Kirjaudu

  • Etusivu
  • Sisältöstudio
  • Fennia ja Valtakunnallinen yrittäjäpalkinto ovat erottamattomat
Antti Kuljukka, Fennian konsernijohtaja

Fennia ja Valtakunnallinen yrittäjäpalkinto ovat erottamattomat

13.8.2021

Valtakunnallinen yrittäjäpalkinto on syvällä fennialaisten sydämessä ja osa yrityksen identiteettiä, sanoo Fennian konsernijohtaja Antti Kuljukka. Syyt tiiviiseen suhteeseen löytyvät pitkältä historiasta, yli 50 vuoden takaa, jolloin palkinnot jaettiin ensimmäisen kerran.

– Yrittäjyyttä ei juurikaan arvostettu 1960-luvulla, joten Fennian sen aikaisessa johtoryhmässä päätettiin tehdä asian eteen jotain. He esittivät palkintoajatusta Suomen Yrittäjille ja siitä kaikki sai alkunsa, Kuljukka muistelee.

Hänen mukaansa yrittäjyyden arvostuksen nostaminen yhteiskunnassa on iso asia myös tänä päivänä. Fennian kannalta on tärkeää se, että suomalainen yhteiskunta elää ja voi hyvin.

Vuoden 1968 jälkeen Valtakunnallinen yrittäjäpalkinto on myönnetty yli 200 yritykselle ja yrittäjälle.

Ensimmäisenä vuonna palkittiin muun muassa Rapala Uistin, joka on nykyään pörssiin listattu yhtiö. Yli 50 vuoden aikana on palkittu useita muitakin tunnettuja yrityksiä , kuten Jaakko Pöyry, Marimekko, Ponsse, Saarioinen, Genelec, Polar-Electro, Autotalo Laakkonen, Broman Group, Kokkolan Halpa-Halli ja viime vuonna Sinituote.

Osa palkituista on listautunut Rapalan tapaan pörssiin ja suurimmilla yrityksillä liikevaihto on jo satoja miljoonia euroja. Kunnianosoituksen saaneiden yritysten liiketoiminta painottuu kolmeen päätoimialaan: kauppaan, teollisuuteen ja palveluihin. Viime vuosikymmenelle tultaessa palkittujen joukossa on alkanut näkyä myös SaaS- eli Software as a service -alan yrityksiä.

– Yrittäjäpalkinto on yrittäjien keskuudessa Suomen arvostetuin palkinto. Historian lisäksi arvostusta lisää se, että kunnianosoitus myönnetään keskimäärin vain neljälle yritykselle vuodessa ja ne saavat valtavasti julkisuutta, Kuljukka sanoo.

Usko ja nöyryys yhdistää

Konsernijohtaja on itse päässyt luovuttamaan Valtakunnallisen yrittäjäpalkinnon yli 60 yrittäjälle ja yritykselle.

– Se on aika ihana tunne, kun yrittäjät tulevat lavalle. He ovat niin innostavaa porukkaa - jos joku toimitusjohtaja on saanut upean työn, niin minä. Tuntuu siltä, että etenkin viime vuosina palkittavat ovat entistä nuorempia ja räväkämpiä. He eivät enää jännitä lavalla niin paljon kuin ennen, Kuljukka kehuu.

Hänen mukaansa paljon hyviä yrityksiä on jäänyt myös palkitsematta vuosien aikana. Palkituista yrittäjistä on jäänyt mieleen etenkin kaksi luonteenpiirrettä.

– Kaikilla on vahva usko omaan tekemiseen. Sen lisäksi yrittäjät ovat hirveän nöyriä. He eivät koe yrityksen tarinaa yrittäjän tarinana, vaan koko työyhteisön yhteen hiileen puhaltamisen tarinana.

Valtakunnallisen yrittäjäpalkinnon valintaraadin muodostavat Fennia, Suomen Yrittäjät, Suomalaisen työn liitto ja Yksityisyrittäjien säätiö.

Raatilaiset painottavat valintaa tehdessään yrityksen kasvua, kansainvälisyyttä ja liikeideaa. Myös toimialalla on merkitystä.

– Meille tulee aika kattava otos kandidaatteja ja sen jälkeen tehdään karsinta. Lopulta jokainen raadin jäsen pisteyttää 8–10 yritystä järjestykseen. Jos tulee tiukka tilanne, niin sitten käydään vielä keskustelut palkittavista, Kuljukka sanoo.

Lue lisää

YrittäjyysArtikkeliFennia

Jaa

Vakuutukset ja palvelutVahingotAsiakaspalveluUsein kysyttyäAjankohtaistaMedialleHenkilöasiakkaatTietoa FenniastaAvoimet työpaikatBriefly in English
© Fennia
YhteystiedotTietosuoja ja käyttöehdotSaavutettavuusPuheluiden hinnat ja yksityisyyden suojaEvästeet