Hyppää sisältöön
Etsi sisällöstä
PrivatkunderFöretagskunder
Suomeksi

Logga in

  • Ingångssida
  • Innehållsstudio
  • Fennia-Henkiturvan korvaukset sotatoimialueella

Fennia-Henkiturvan korvaukset sotatoimialueella

28.2.2022

Henkivakuutuksen, pysyvän työkyvyttömyysturvan ja vakavan sairauden turvan osalta korvausta ei makseta, jos vakuutustapahtuma on aiheutunut ulkomailla tapahtuvasta sodasta, palveluksesta, aseellisesta selkkauksesta tai kansainvälisissä rauhanturvaamiseen tai rauhaan pakottamiseen liittyvissä tehtävissä tai muussa sotilaallisessa toiminnassa. Jos vakuutettu on aloittanut ulkomaanmatkansa ennen sodan tai aseellisen selkkauksen alkamista eikä itse ole osallistunut niihin, sovelletaan tätä kohtaa vasta silloin, kun 30 vuorokautta on kulunut aseellisten toimien alkamisesta. Jos vakuutettu on itse osallistunut aseellisiin toimiin, sovelletaan tätä kohtaa heti.

Ennen 7.1.2021 voimaan tulleissa Henki-Fennian vakuutuksissa ei ole edellä mainittua 30 vuorokauden aikarajaa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että korvaus maksetaan myös siinä tilanteessa, että vakuutettu jää sota-alueelle, mutta ei itse osallistu sotaan.

Korvausta ei myöskään makseta, jos vakuutustapahtuma on aiheutunut ihmisiä joukoittain tuhonneen ydinreaktioon perustuvan aseen, laitteen tai materiaalin äkillisestä vaikutuksesta.

LivförsäkringNyhetFennia

Dela

Försäkringar och tjänsterSkadorKundserviceKundförmånerVanliga frågorAktuelltMedietjänsterFöretagskunderInformation om FenniaLediga jobbBriefly in English
© Fennia
YhteystiedotDataskydd och användarvillkorTillgänglighetIntegritetsskydd vid telefontjänstenKakor