Hyppää sisältöön

Sisältö

Ladataan...

Ryöstövakuutus

Voimassa 1.11.2013 alkaen

Vakuutusehto YT106

Ryöstövakuutusehto määrittelee ryöstövakuutuksen sisällön yhdessä yleisten sopimusehtojen (Vakuutussopimuslaista johtuvia oikeuksia ja velvollisuuksia), omaisuusvakuutusten yhteisten ehtojen, vakuutuskirjan ja vakuutuskirjaan merkittyjen erityisehtojen ja suojeluohjeiden kanssa. Vakuutusta tehtäessä on voitu sopia vakuutusturvaa laajentavista tai supistavista erityisehdoista. Nämä on merkitty vakuutuskirjaan.

Ryöstövakuutuksen kohteet ja vakuutusmäärät on merkitty vakuutuskirjaan.

Vakuutuksesta korvataan ryöstössä menetetty vakuutuksen kohteena oleva omaisuus. Ryöstöllä tarkoitetaan tapahtumaa, jossa omaisuus on anastettu käyttämällä henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai sen uhkausta (rikoslaki 31 luku 1 ja 2 §).

Korvauksen edellytyksenä on, että tapahtumasta on tehty rikosilmoitus.

Lisäksi vakuutuksesta korvataan vakuutuksen kohteena olevan omaisuuden äkillinen vahingoittuminen, kun se on välitön seuraus edellä kuvatusta ryöstöstä tai sen yrityksestä.

Vakuutuksesta ei korvata

  • vahinkoa, jonka tapahtumisajankohtaa ei voida määritellä
  • vahinkoa, jonka tapahtumispaikkaa ei voida määritellä
  • vahinkoa, jonka tekijää ei voida määritellä
  • vahinkoa, joka on aiheutunut omaisuuden katoamisesta tai unohtamisesta tai, joka todetaan vasta määräaikaisinventaarin yhteydessä

Fennian yhteystietoja

Vakuutuksenantaja: Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia
Y-tunnus: 0196826-7
Kotipaikka: Helsinki
Postiosoite: 00017 FENNIA
Yrityspalvelukeskus:
Puhelinpalvelumme 010 503 8818
www.fennia.fi
Sähköposti etunimi.sukunimi@fennia.fi