Olen yrittäjä -podcast: Antti Luusuaniemi
[Mikko Leppilampi:] Uskalla, kokeile ja
yritä rohkeasti.
Tämän talkshown tarjoaa Fennia.
Tutustu tulevaisuutesi
vakuutuksiin osoitteessa fennia.fi.
[♫ Tunnusmusiikki soi. ♫]
[Diateksti: Olen yrittäjä.
Mikko Leppilampi.]
[Diateksti: Olen yrittäjä.
Antti Luusuaniemi.]
[Leppilampi:] Moi taas. Nimeni on
edelleen Mikko Leppilampi.
Minut tunnetaan parhaiten
varmaan esiintyjänä, -
mutta kaiken sen näkyvän
työn takana mäkin olen yrittäjä.
Tässä ohjelmassa istun alas
juttelemaan tuttujen ja -
ja mielenkiintoisten henkilöiden
kanssa heistä nimenomaan yrittäjinä.
Meidän tavoitteena on
inspiroida sinua olemaan rohkea -
ja luova yrittäjyydessäsi.
Jos et vielä ole, mutta haaveilet
mahdollisesti yrittäjyydestä, -
jopa uskaltamaan ottaa se
ensimmäinen askel kohti omaa unelmaa.
Tervetuloa mukaan.
Ennen kuin esitellään
tämänkertainen vieras -
haluan avoimesti kiittää meidän
upeaa yhteistyökumppania, Fenniaa, -
joka mahdollistaa meille kaiken
tämän, mitä täällä tehdään.
Mutta myös mahdollistaa sulle
oikean ja välttämättömän turvan -
lähteä rohkeasti ja
luovasti tavoittelemaan -
omaa unelmaasi yrittäjänä.
Yrittämisen tukeminen on aina ollut
syvällä Fennian ytimessä ja juurissa.
Heidän ajatuksissaan yrittäminen
on enemmän kuin yritystoimintaa.
Se on tapa toimia ja elämän asenne.
Löydät vakuutukset kaikkiin
tulevaisuute mahdollisuuksiin.
osoitteesta fennia.fi.
Ja nyt, hyvät ystävät minun tämän
kertainen vieras syntyi -
Tammisaaressa vuonna 1979,
mutta tunnetaan kyllä ehdottomasti
Hyvinkään omana poikana.
Tämä pesäpallolupaus pääsi
Teatterikorkeakouluun vuonna 2000.
Valmistui teatteritaiteiden
maisteriksi vuonna 2004.
Heti seuraavana vuonna hän
sai kiinnityksen Kansallisteatteriin, -
jossa on sittemmin
näytellyt merkittäviä rooleja -
aina Tuntemattoman sotilaan
Lammiosta Macbethiin asti.
Elokuvatähti ja Syke-sarjan Max Hansson
myös ideoi ja käsikirjoitti -
huippusuositun
komediasarjan Luottomies, -
jonka toinen tuotantokausi pääsi muuten
poikkeuksellisesti palkintoehdokkaaksi -
kansainvälisen Emmy-gaalan
Short form -sarjojen kategoriaan -
syyskuussa 2019.
Kaiken tämän lisäksi hän on
Nelonen median elokuvapäällikkö,
liikemies, jolla on oma festivaali.
Tervetuloa näyttelijä ja
yrittäjä Antti Luusuaniemi.
[Leppilampi:] Sellainen litanja. Miltä
kuulosti, kun noin ääneen sen luettelin?
[Luusuaniemi:] Se
kuulosti aika komeelta.
- Tuleeko ikinä sellainen olo
Suomessa, että hävettää se, -
että jos ihmiset
liikaa niin kuin nostaa.
Tuossahan ei nostettu mitään,
tuossahan oli vain faktoja.
Ehkä se on vähän meidän DNA:ssa, ettei
saa liikaa nostaa omaa häntäänsä -
tai nauttia siitä, jos
joku toinen nostaa.
Kyllä se silti tuntui hyvältä.
- Niin ja kun mun
mielestä se on kivaa -
myös tuokin katsoa, koska
ethän sä tiennyt tavallaan, -
millä tavalla aion
esitellä sinua tai muuta.
Ne on asioita, jotka perinteisesti,
vaikka Amerikoissa aika usein -
vaikka talkshowssa tai jossain
tällaisessa ohjelmissa esitellään aina -
sillä tavoin, ettei jätetä
yhtään kiveä kääntämättä.
Tämä oli aika maltillinen,
koska mä jätin tosi monta -
titteliä vielä sanomatta.
Mutta, sä olet näyttelijä,
niin kuin ennen kaikkea.
Se on sun iso intohimo
ja sua arvostetaan siinä.
Sulla on mahtava substanssi siinä, -
mutta olet tosi vahvasti,
voisi sanoa, sarjayrittäjä.
Mä haluan sen takia sukeltaa
sinne, että mikä tekee sen.
Meillä on samankaltainen
tämä ehkä tilanne, -
että me ollaan sillä tavalla
poikkeuksellisia ehkä -
ja poikkeavia näyttelijöinä, -
että meillä on niin vahva
se sellainen yrittäjävetoisuus, -
semmoinen yrittäjyys jossain kumpuaa.
Vähän niin kuin purkaa
sitä, voiko taiteellisuus -
ja yrittäjyys kulkea käsi kädessä.
Mistä tämä kaikki lähtee? Mikä
sai sut lähtemään näyttelijäksi, -
mutta sitten kuitenkin vielä samaan
aikaan toimit näin vahvasti yrittäjänä.
Niin mennään siihen, mistä
kaikki lähti eli lapsuuteen.
Millaisessa kodissa vartuit?
Oliko siellä yrittäjyys vahvasti läsnä?
- No ei ihan alkuunsa varsinaisesti
siinä yrittäjän merkityksessä, -
mutta mä olen siis
syntynyt Tammisaaressa.
Isäni oli siellä Skogbyn sahalla
sahan johtajana.
Äiti oli sairaanhoitajana.
Minulla on veli Lauri, joka on
minua kaksi vuotta nuorempi.
Asuin ensimmäiset
kuusi vuotta Tammisaaressa.
Kaikki kaverit oli ruotsinkielisiä.
Harmi kyllä, en
aloittanut koulua siellä.
Puhun kyllä ruotsia, mutta
se olisi varmasti eri tasolla, -
jos sitä olisi vuoden, kaksi käynyt
ruotsinkielisessä koulussa.
Rakastava perhe.
Siellä me asuttiin paloaseman vieressä,
siinä oli kerrostaloalue.
Luulen, et vanhemmat
ovat sillä tavalla luovia, -
vaikka ne ammatit eivät
suoraan siihen indikoi, -
mutta ollaan aina tehty paljon
kaikenlaisia lauluhommia faijan kanssa.
Faija on musikaalinen
niin kuin broidikin.
Mutsi on nuorempana näytellyt ja luulen,
että sieltä on saanut sellaista -
itsevarmuutta siihen, että itseään
voi ilmaista myös sillä tavalla -
rohkeasti laulamalla tai
tekemällä esityksiä tai kaikenlaista.
- Hyvinkää. Siellä tietysti
otit paikan haltuun.
Olitko sä hyvä koulussa?
- No tota, joo-o.
Mutta siinä kävi vähän silleen, että me
muutettiin Hyvinkäältä, ei kuin -
Tammisaaresta Lappeenrantaan
ja Lappeenrannasta Sodankylään.
Lappeenrannassa mä kävin
ensimmäisen luokan, -
Sodankylässä toisen luokan ja ne
eivät oikein tykänneet etelänpojasta.
Muistan, että aika usein välitunnilla
ne halusivat kokeilla, että -
miten Luusuaniemi painii.
[Leppilampi naurahtaa.]
Me painittiin siellä ja
lyötiin välillä nokkaankin.
Sitten muutettiin Hyvinkäälle ja
mä aloitin siellä kolmannen luokan.
Silloin siihen kirjoitettiin,
varmaan niin kuin nykyäänkin, -
sellainen vapaaosuus.
Tämä Sodankylän
opettaja oli kirjoittanut, -
että hyvä pallopelien pelaaja, selvittää
mielellään välejään nyrkein.
[Leppilampi nauraa.]
Ne meinasivat laittaa mut
Hyvinkäällä suoraan tarkkailuluokalle, -
mutta sitten oli sellainen kuin
Salmisen Ritva, joka näki, -
että tämä ei ole
ollenkaan paha poika, -
että tämä on vaan tällainen
niin kuin aika vilkas ja äänekäs.
Hän löysi sitten musta
ehkä ja osasi kaivaa sen.
Meillä oli aina
perjantaina yksi tunti, -
mikä alkoi aina silleen, että
sain tehdä esityksiä -
parin muun kaverin kanssa, Latostenmaan
Iikan ja Pirisen Mikon kanssa.
Ja olin sitten, -
kun sain kanavoitua kaiken
tämän energian johonkin, -
niin olin sitten ihan hyvä koulussakin.
Taisin kutoselta kirjoittaa
yli yhdeksän keskiarvolla.
Mutta että, mun on
edelleenkin tosi vaikee olla -
paikoillaan kauhean pitkiä aikoja.
Mä luulen, että sellaisia
ihmisiä on aika paljon.
Luulen, että niitä nykyään
koulumaailmassa ymmärretään enemmän, -
vaikka siellä on paljon ihmisiä
samalla luokalla ja muuten.
Joo. Vastaus on sun kysymykseen,
olin ihan hyvä koulussa.
- Eli siitä ei jäänyt kiinni, että
sulla oli paljon mahdollisuuksia.
Missä vaiheessa se
tuli sitten tämä näyttelijyys?
Oliko sinusta, jos kysyisi näin,
että mikä sinusta piti tulla isona, -
silloin vaikka lukioikäisenä.
- Sanotaan näin, että se näyttelijyys
lähti oikeastaan ala-asteikäisenä.
Mä sanoin äitille, että
mä haluan näyttelijäksi.
Se vei mut Hyvinkään teatteriin,
joka oli ammattijohtoinen -
harrastajateatteri.
Pirjo Koljonen veti sitä.
Aune Kallisen, joka oli
meidän kanssa Teatterikoulussa, -
niin hänen äitinsä, edesmennyt.
Pääsisin sitten tämmöseen -
Puupo Patalakki ja
taivaantakojat -näytelmään mukaan.
Palataan tähän vielä tuossa yrittäjänä.
En vielä tyhjennä pajatsoa.
Palataan tähän yrittäjäkohdassa.
Olin siinä mukana. Se oli tosi kivaa.
Mutta sitten pesäpallo ja jalkapallo
vei ja minulla oli pitkä aika, -
että en näytellyt ollenkaan.
Mutta se oli koko ajan siellä,
että haluan näyttelijäksi.
Olen aina rakastanut, että saan
ihmiset nauramaan ja muuta.
Sitten tuli Mira Laine, oli
ensimmäinen tyttöystäväni, -
kun oltiin lukiossa, kuudentoista vanha.
Hän oli sellaisessa
Flame-teatterissa mukana.
Menin sinne narikkaan
yhteen esitykseen ja sitten se -
Tapani Mononen puhui mut sinne
esiintymään ja mähän rakastin sitä.
Mentiin Kankaanpään
teattarifestareille ja -
sain siellä tällaisen
tunnustuksen näyttelijän työstä -
ja itkin kuin Miss Suomi
silloin, kun se voittaa.
Se tuntui niin hyvältä.
että mut oli huomioitu ja tajusin,
että tämä on sitä, mitä mä haluan -
niin kuin ihan oikeasti tehdä.
- Tuossa, kun mainitsit tuon narikan, -
niin muistan lukeneeni
erään henkilönhaastattelun.
Olisiko ollut ehkä Ylen sivuilla tai
jossain henkilöhaastattelu.
Siinä mielestäni mainitsit,
että sä olit niin kuin näyttämöllä -
ja sieltä saa jotain näyttelijän
työstä, koko kesän paidat.
Siellä saa tietyn määrän
ja sitten narikasta saa enemmän -
niin vaihdoit sen takia narikkaan.
- Muistan sen vieläkin, ne summat.
Eli Puupo Patalakki ja
taivaantakojat oli valtava tuotanto.
Siellä oli varmaan sata roolia
ja siellä oli tanssityttöjä -
ja muusikoita ja vaikka mitä.
Se oli 80-luvun loppua.
Silloin oli rahaa selvästi
siinä teatterissakin -
ja se oli iso tuotanto.
Siitä sai 200 markkaa
siitä koko kaudesta.
- Okei.
- Sitten on tietysti
Hyvinkään sali iso paikka.
Siellä oli kiva juoksennella
paikasta toiseen.
Siellä oli vähän vanhempia poikia
narikan puolen duunissa.
Nehän sai sata markkaa per esitys.
Siitä, että ne oli siellä.
- Niin, per esitys.
- Per esitys ja minä sain
200 markkaa per kausi.
Aika nopeasti laskin, että on
kannattavampaa olla täällä narikassa.
Sitten kun se oli vielä 80-luvun
loppua 90-luvun alkua, -
kun ei vielä ollut lamaa.
Ne tipit oli ihan hyviä.
Tein ihan kunnon
rahaa ja tavallaan -
oikeastaan opin rahan
merkityksen ja kuinka kivaa on, -
että on omaa rahaa, -
juuri siellä Hyvinkään
salin narikassa, -
josta sain sata markkaa per esitys -
plus sitten vielä tipit päälle.
Perusduuni saat sata markkaa
ja kun teet sen hyvin, -
ja hymyilet, saat
ehkä toiset sata markkaa.
[Leppilampi nauraa.]
- Eli yhdistit vähän
näyttelijän työtä ja yrittäjyyden.
- Niin, se oli silloin, se
oli siinä. Se oli se match.
- Mutta kyllähän
tuo kielii jo heti siitä, -
että on ollut jo haju siitä, -
että ei vain ikään kuin, jos nyt
karrikoiden sanotaan, -
että taiteilijuus, jos siihen liittää
millään tavalla jonkun kaupallisuuden, -
niin silloin se hajoaa.
Uskot sä siihen?
- Ei se siitä mihkään hajoa.
Se on tavallaan sellainen
myytti ja ehkä jotenkin niin kuin -
helppo tapa mennä sen taakse, minkä
takia on ehkä menestynyt taitelijana, -
mutta ei kaupallisesti -
tai toisin päin.
Kyllä mä uskon, että ne
asiat on yhdistettävissä.
On tietysti ihmisiä, jotka on
kaupallisesti lahjakkaampi -
ja niiltä voisi pyytää apua, -
että saa siitä omasta
taiteestaan sen rahan.
Ja toki niin kuin sinäkin tiedät,
me ollaan molemmat tehty töitä -
silloin Teatterikorkeakoulun
aikanakin esimerkiksi Elämystaikureilla.
Rahoitettu meidän opiskelut siellä.
Se oli hyvin kaupallista toimintaa.
Ei millään tavalla vaikuttanut
uraamme, ainakaan negatiivisesti.
Joskus pitää tehdä
töitä, mistä saa rahaa.
Ne sitten ehkä edesauttaa sitä, että
voi joskus tehdä sellaisia asioita, -
mitä oikeasti haluaa tehdä.
Ehkä jopa rahoittaa niitä itse.
- Tämä on mielenkiintoinen ennen kuin
mennään tarkemmin tuohon yrittäjä -
ikään kuin polkuun, että mistä
lähtien ja missä ensimmäinen yritys -
oli ja muihin.
Haluan tarttua tuohon,
koska tuo on tärkeä aihe -
ja toivoinkin, että voisin sun
kanssa siitä vähän jauhaa tässä.
Esa Saarinen sanoi niin, että hänelle
oli aikoinaan Pentti Kouri sanonut, -
että tarvitset taloudellisen vapauden,
jotta pääset toteuttamaan tuota -
ajattelusi ja tuota
intohimoasi vapaammin.
Sinua ei kahlitse mitkään
tällaiset maaliset puutteet, -
vaan se, että se ei ole, että ei
raha välttämättä ole paha asia.
Jos tiedät tietyllä tavalla, miksi
rakennat sen yrityksen pohjille, -
niin pääset siitä ponnistamaan
ja oikeasti sitten loppujen lopuksi -
toteuttamaan sitä
intohimoa omilla ehdoillasi.
Onko tämä ollut jollain tavalla
kantava asia sun yrittäjyyteen?
Miten yhdistät sen taiteilijuuden?
- Kyllä, kyllä se on ollut.
Sitten tavallaan se
tietynlainen rohkeus.
En ole koskaan
teatterin näyttämöllä, -
olin Kansallisteatterissa 15 vuotta, -
pelännyt sitä, että
en muista repliikkejä -
tai että tapahtuisi jotain
hassua tai sitä tai tätä.
Tavallaan ne on tietyt pelot,
jotka ihmisiä kahlitsevat.
Ja sitten myös se, -
minäkin jäin Kansallisteatterista
virkavapaalla, -
niin aika monihan tulee takaisin,
koska siellä on kuukausiliksa.
Uskoisin, että niillä ihmisillä olisi
kyllä mahdollisuuksia tehdä töitä -
kaikilla, mutta että ne pelkää sitä,
että miten pärjäävät rahallisesti.
Niin sitten tietysti yrittäjyyden
kautta,
kun jotkut tietyt asiat on mennyt
taloudellisesti hyvin.
Niin totta kai pystyy myös
näyttelijänä valitsemaan, -
että mitä haluaa tehdä.
Uskon myös siihen, että se näkyy.
Se on vähän sama, kun sä
menet baariin ja olet varattu, -
niin kaikki halua olla sun kanssa.
Kun menet baariin, että et ole varattu,
kukaan ei halua olla sun kanssa.
Kaikki halua leikkiä sen kanssa, josta
näkee, että asiat on kohdillaan.
- Niin, siinä vaikutuspiirissä
haluaa olla osallisena -
ja se poikii varmaan hyvin juttuja.
Päästään kohta näihin
aiheisiin syvemminkin, -
nimenomaan verkostoitumiseen
ja kaikkeen yhteisöllisyyteen,
mitä yrittäjyyteenkin liittyy.
Ollaan hetki Kansallisteatterissa,
joka on mun näkövinkkelistä, -
ja varmasti suurenkin
yleisön näkövinkkelistä, -
jos ajattelee näyttelijyyttä ja
teatteritaiteita, -
niin se on sellainen paikka, että
siinä on kaikki uskottavuus olemassa.
Teit siellä jäätäviä klassikkorooleja.
Kehityit näyttelijänä hurjasti.
Missä vaiheessa olet perustanut
ensimmäisen yrityksen?
Ja miksi?
- Luulen, että -
yritin toiminimellä jossain kohtaa.
Tämä on hyvä sanoa ääneen, että
siinä elämäntilanteessa se ei toiminut.
Minulla oli niin paljon verokortti-
hommia, että en kerennyt tekemään -
esimerkiksi mitään juontokeikkaa.
Siihen aikaan 2000-luvun, 2007, 2008,
kun minulla ensimmäinen toiminimi oli,
oli verotuksellisestikin hankalaa
yhden miehen yrityksenä laskuttaa -
näyttelijän duuneista,
teatterista puhumattakaan.
Oikeastaan semmoinen...
- Jopa kiellettyä?
- Jopa vähän niin kuin kiellettyä.
Nykyäänkin, kun olen
asiaa tutkinut niin, -
se ei ole vieläkään ihan selkeä asia.
Lääkärit voi laskuttaa, mutta miksi
ei sitten näyttelijät voi laskuttaa.
Siinä on vähän...
Olen veroasiantuntijoiden kanssa, ihan
vuodenvaihteessakin, tästä keskustellut.
Luulen, että push tuohon,
tai miten kaikki lähti mulla,
oli se, että kun olin ollut teatterissa.
Tein. Mä en muista. Tein 2011
Pirkko Saision Homo!-musikaalin.
Oltiin juuri tehty
Veijarit-elokuva yhdessä.
Mulla oli sellainen
tavoite, että kun olen 30, -
niin olen tehnyt
elokuvan pääroolin.
Sehän me sitten tehtiinkin.
- Jos ei muut tuo, niin tehdään itse.
- Niin, tehdään itse.
[Leppilampia nauraa.]
Minulla oli tosi kova,
tosi kova halu tehdä kameraduunia.
Aku Louhimies löysi
mut Vuosaari-elokuvaan, -
missä mä treenasin neljä
kuukautta vapaaottelua.
Siinähän kävi niin, että mut
leikattiin elokuvasta kokonaan pois -
tai se koko meidän osuus, mikä oli
varmasti elokuvan kaikkein kallein, -
kallein pätkä.
Idea oli se, että oltaisiin tehty
siitä saman tein oma elokuva, -
mutta Aku tarttui sitten
8-pallo-elokuvaan.
Säätiöstä, kuten tiedät, niin
ei voi saada ohjaaja kahteen.
Se on jäänyt ja se
roikkuu vieläkin ilmassa.
Mä vieläkin uskon, että se materiaali,
joka on kuvattu 10 vuotta sitten -
voidaan käyttää nyt.
- Muistan, kuinka
paljon sä panostit siihen.
Tästä tulee sellainen...
- ...break throught.
- Niin, sä olit jäätävässä tikissä,
karju, koko habitus ja kaikki.
Kaikki se lataus oli viimeisen päälle.
Se kertoo hyvin tästä meidän alasta, -
joka tietyllä tavalla aasinsiltana
johtaa tähän aiheeseemme.
Jos olet muiden ehdoilla ja
odotat, että joku tulee kertomaan, -
että nyt meillä olisi sinulle
tällainen mahdollisuus näyteltäväksi.
Nyt mennään näillä ehdoilla,
me ilmoitellaan kyllä sinulle.
Sitten tavallaan koko
ajan elät toisten ehdoilla.
Niin kyllä jossain vaiheessa itselle
tulee olo, mekin ollaan puhuttu siitä, -
että kyllä oma onnellisuus
kannattaa ottaa omiin käsiin.
Myös se, että tietyllä tavalla, että
totta kai tehdä yhteistöitä ja -
toimia toistenkin kanssa, -
mutta se, kun jossain
vaiheessa ikää tulee ja -
kilsoja mittariin ja kokemusta, -
niin voisi ottaa vastuuta.
Sehän tarkoittaa nimenomaan
sitä, että lähtee itse tekemään.
Silloin se, miten se
voidaan toteuttaa, -
on sen yrityksen kautta
ja yrittäjyyden kautta.
- Kyllä.
- Mutta oli se hurja.
Ihan samalla lailla, kun kollegamme
Mikko Nousiainen ja -
surullisen kuuluisa
Mannerheim-homma, -
niin kyllä se tuntui
pahalta katsoa vierestä, -
kun se vietiin.
- Sitä kun ajattelee, niin omat pikku
vastoinkäymiset ei tunnu miltään.
Tavallaan se, -
mä luulen, että jos se
rooli olisi ollut elokuvassa,
niin minulla oli kauhea palo päästä
silloin tekemään kansainvälisiä juttuja.
Minulla oli silloin lyhyt elokuvia,
Hiljainen viikko.
Kävimme Berliinissä ja oli
"Kakara", joka oli Tribecassa.
Pääsin tapaamaan ihmisen.
Mä luulen, että jos mulla olisi
ollut se elokuva käyntikorttina, -
vielä hyvin toiminnallisessa,
skandinaavi.
Mä luulen, että mun ura olisi voinut
olis voinut olla hyvin erilainen.
En ole mitenkään katkera
tai kadu sitä millään tavalla.
Muistan, kun tehtiin Homo!-musikaalia,
minkä Pirkko Saisio oli tehnyt -
aika nopeasti tämän jälkeen.
Sitten mulle kävi silleen, että
Lasse Hallström haki -
Hypnotisören-elokuvaan sitä -
Joona Linnaa, suomalaista,
Ruotsissa asuvaa tutkijaa.
Olen tosiaan asunut
Tammisaaressa ja osaan ruotsia -
ja tein aika paljon töitä koekuviin.
Se oli Imor Hermann,
joka roolitti suomessa.
Pääsin niin pitkälle, että pääsin
SF-studioille Ruotsiin, Tukholmaan.
Olin samalla lennolla
Tobias Zilliacuksen kanssa.
Menemme studioille ja
meidät otetaan vastaan.
Lasse Hallström, joka on
tehnyt vaikka kenen kanssa töitä -
ja ollaan tämän lavan
kokoisessa pienessä huoneessa.
Ruvetaan improvisoimaan ruotsiksi siinä.
Muistan, että olin
aika aggressiivinen, -
että se haastoi minua, että voisiko tämä
henkilö olla noin aggressiivinen.
Mielestäni se oli hyvä,
luova tilanne ja hetki.
Tobiaksen kanssa toimi se homma hyvin.
Jossain kohtaa nappasin Lasselta
paperin, kun improsin jotain -
ja katsoin ja
tajusin, että voi vittu -
täällähän ei ole kuin
Tobias Zilliacus ja minä.
Täällä ei ole ketään muuta. Ne
valitsevat meistä kahdesta Joona Linnan.
Siinä oli ne mimmit, joiden
kanssa teimme myöhemmin.
Tobias on minua 10 vuotta vanhempi.
Sehän Björnstadissa
teki ihan fantastisen roolin.
Se on hieno sarja.
Hän teki tämän näyttelijättären kanssa,
joka lopulta lopuksi päätyi siihen, -
elokuvaa ja mä tein sitten
vähän nuoremman, omanikäisen, -
olin silloin kolmikymppinen.
Muistan, että meille syntyi
vahva yhteys Tobiaksen kanssa -
ja me odotettiin aika pitkään,
että he tekivät sitä päätöstä.
He sitten päätyivät Tobiakseen ja
se oli Tobias, joka ilmoitti mulle, -
että hän on nyt saanut tiedon.
Muistan, asuin silloin Lauttasaaressa,
mä itkin, etten saanut sitä.
En itkenyt sitä pettymyksen takia, vaan
sen kuinka lähellä se oli.
Silloin tajusin, että jos haluaa mennä
omia unelmiaan kohti, -
niin silloin ei voi olla jalka vähän
tuolla ja jalka vähän tuolla.
Mä päätin, että jään
teatterista virkavapaalle.
Tämä oli 2011. Siinä meni kolme vuotta
ennen kuin sain järjestettyä elämän.
Ei kannata tyhjän päälle
tietenkään, että tyhmä ei kannata olla.
On lapsi ja muuta,
pitää pitää huoli siitä, -
että heille pystyy
tarjoamaan hyvän elämän, -
vaatteet ja kaikki muut.
2014 jäin Kansallisteatterista
virkavapaalle.
Se luova energia, mikä silloin vapautui.
Se oli jotain ihan käsittämätöntä.
Ensin olin kolme kuukautta
niin, että en tehnyt mitään.
Pelasin Riihimäen Vellun kanssa
Lauttasaaressa sulkapalloa.
Juuri vain latasin akkua.
Rupesin kirjoittamaan
Taina Westin kanssa elokuvaa.
Saatiin käsikirjoitustukea
SES:ltä siihen.
Se ei mennyt sitten koskaan mihinkään.
Mutta silloin 2011 olin
aloittanut Luottomies-projektin -
Nurksen Laurin ja Ketosen kanssa.
Pääsimme 2014 kirjoittamaan sitä lisää.
Meni tuotantoon.
Tehtiin eka tuotanto kausi,
toka tuotantokausi, -
niin päästiin Emmy Awardseihin
New Yorkiin.
Se oli taas sellainen, -
että tavallaan ne asiathan ei tapahdu
siten, että vaikka Luottomies -
että eihän se heti 2016
tullut Emmy Awardsissa, -
vaan jatketaan sitä asiaa
ja sitten me oltiin siellä.
Nyt sitten sen kautta
on tapahtunut se, -
että UK Sky on tekemässä siitä remakea.
Jenkit haluaisi tehdä siitä remakea.
Me odotetaan nyt, että se on
siellä, kun ne on samankielisiä, -
saman kielen alueita,
niin ei sössitä sitä.
Tavallaan tajuaminen siitä,
että se oma ammattitaito, -
kun se on tarpeeksi pitkällä,
siellä omassa maassa.
Voit monistaa sen ja
viedä ihan mihin vaan.
Samalla tavalla siihen yrittäjyyteen.
Kannattaa uskoa niihin
ideoihin ja avata turpansa, -
viedä se eteenpäin.
Ei Luottomiestäkään olisi, jos en
olisi kertonut siitä Nurkselle siitä.
En ole koskaan tehnyt Ketosen kanssa,
mutta mulla oli vahva intuitio,
että tämä pitää tehdä sen kanssa.
Ne ovat olleet niitä avainhetkiä
mulle siitä, minkä takia yrittäjyys -
sitten starttasi.
- Se vaatii rohkeutta
ja nimenomaan tekoja.
Toiset jää miettimään.
Mullakin oli tosi pitkään,
että oli paljon ideoita.
Sai hyviä lähtöjä, mutta ne
ikään kuin jäi toteuttamatta.
Sitten katsoi, että
joku toinen teki sen.
Ei sitä voi kuin katsoa peiliin
ja todeta, että olisit tehnyt.
- Niin.
- Jonkun pitää nostaa perse
penkistä ja lähteä toimimaan.
Sitähän se on ja sitä on yrittäjyys.
Sitä on yrittäjäksi hyppääminen myös.
Sitä on myös tuokin, että lähtee
oikeasti rakentamaan jotain omaa.
Tuossa vielä, kun
mainitsit sen pettymyksen, -
se resonoi tosi vahvasti minussa.
On kaikilla ja itsellä
oli se vika pitkään, -
että näki, ja se on
varmaan hyvin yleistäkin, -
että näkee ne negatiiviset asiat.
Ne asiat, mitä et saanut
tai olisi pitänyt olla.
Ja jos menee jotenkin
käänteiskonditionaaliin, -
niin kuin menneisyyteen.
- Yrittää kauhoa sieltä jotakin.
- Niin siinä on se
vaara, se pahin pelko, -
istuu jossain vanhan
Milenkan terassilla -
sellaisena vanhana juoppona,
joka sanoo, että mullakin meinasi olla.
Niin kuin näin. Haluaako
olla se vai haluaako olla tekijä?
Toimiko se jonkinlaisena
bensana tai alkuvoimana tuollainen -
orastava tai joku sellainen näytön halu?
Tunnistatko sellaista, että
olisi tullut joku sellainen, -
että ahaa, okei, sitten
teen itse ja näytän?
Onko se ollut voimavara?
- Tuo on mielenkiintoinen kysymys.
Tuo on varmaan ihan hyvä reitti myös.
Uskon että, jos ajatellaan vaikka
Red Carpet -elokuvafestivaalia, -
joka oli ensimmäisiä
yrityksiäni, ei ollut ensimmäinen, -
mutta oli ensimmäisiä, -
niin se lähti vain
siitä oivalluksesta, -
että Suomesta puuttuu
suomalaisen elokuvan festivaali, -
jossa juhlitaan suomalaista elokuvaa.
Siis ihan yksinkertainen asia.
On elokuvafestivaalia, mutta niissä ei
oikeasti juhlita sitä elokuvaa.
Siellä ei ole sellainen olo, että siellä
nostetaan kotimaisia elokuvantekijöitä.
Sitten mietin, että miksi
pitää olla aina kilpailu.
En halua, että siellä kilpaillaan.
Haluan näyttää kaikki kuluneen
vuoden kotimaiset elokuvat -
ja siellä on jury, joka
valitsee tähden saajat ja -
siellä on jury, joka valitsee
ihan ilman kategorioita, -
että ketä siellä palkitaan ja muuta.
Tavallaan se hetki
siihen oli sellainen.
Muistan, että äiti ja isä oli
Helsingissä syömässä.
Näihin aina liittyy
näihin mun juttuihin -
sen ajan rajallisuuden hahmottaminen.
Me ei olla täällä ikuisesti.
- Just.
- Tässäkin tapauksessa mun
vanhemmat olivat syömässä.
Muista, että kävin niitä moikkaamassa.
Ne oli Vinkkelissä.
Faija soittaa rautatieasemalta, että hän
ei uskalla mennä äidin kanssa junaan, -
että sillä on niin kova pääkipu.
Sitten ajattelin, että okei,
mä tulen autolla siihen.
Näen heti, että nyt
on aika kova migreeni.
Ajattelin, että tämä voi olla joku
aivoinfarktin alku tai jotain muuta.
Ajoin sitten äiti ja isä kyydissä
Haartmanin sairaalaan.
Äiti tutkittiin siellä. Me istutaan
siellä isän kanssa vierekkäin.
Mulla tuli siellä.
Olin ehkä ensimmäistä kertaa miettinyt
jossain Espoon Cinéssä, -
että tämä on kiva festari.
Tämä on kansainvälinen ja joo, -
mutta täältä puuttuu se juhla.
Jotenkin, että pidetään hauskaa yhdessä.
Sitten mä laitoin siltä istumalta
Hyvinkään lukion rehtorille, -
joka on Hyvinkään sivistystoimen
johtaja Pentti Halonen, -
että mä haluaisin järjestää Hyvinkäällä
kotimaisen elokuvan festivaalit.
Siellä on kaksi elokuvateatteria ja
Villatehdas.
- Eli lähti siitä, että sulla ei ollut
mitään pitchiä valmiina.
Se oli vaan yks soitto.
- Se oli yks Messenger-viesti,
johon Pena tarttui.
- Okei.
- Sovittiin tapaaminen.
Se oli ehkä lokakuuta.
- Se oli se sysäys, teko.
- Se oli se sysäys. Menin
käymään Hyvinkään kaupungilla.
Sitten pitchasin vähän pidemmälle.
Olen aina tykännyt tehdä Legoja, joten
tapahtuman hahmottaminen on samanlaista.
Mun mielestä se on
asioiden yhteen laittamista -
ja siitä tulee yks kokonaisuus.
Sitten pitchasin sen siellä ja sain
kaupunginjohtajan Jyrki Mattilan -
uskomaan siihen
Tässäkin vaiheessa se
olisi voinut jäädä siihen.
Tiedät, kuinka monta kertaa olet käynyt
tapaamassa kaupungin isiä -
mutta se jää niin kuin siihen.
Sitten soitin seuraavaksi
Rampe Toivoselle, -
joka oli Solarilta jäänyt eläkkeelle
Siellä menee hyvä äijä hukkaan.
Sanoin, että lähetkö mun
kanssa tekemään tätä -
ja sain sellaisen alalla
tunnetun ihmisen jeesaamaan.
Vähän niin kuin itselleni
sparrikaveriksi siihen.
Sitten me otettiin ja sitten
pikkuhiljaa...
Sirun kautta tutustuin Pink Eminenceen.
Ne tuli siihen tiedottamaan -
ja jeesaamaan siinä
asiassa, mitä on tosi tärkeätä, -
tiedotus ja tuo puoli.
- Spalt PR -toimiston Sirpa on myös.
- Joo Spalt PR:n Siru
Palmroos vei mut yhteen -
Minna Jutin ja Outi Raatikaisen
kanssa Pink Eminenceltä.
Sitten siihen tuli
tapahtumatuotanto, Ristimäen Vesa.
Olikohan se No fear sen
tapahtumatuotannon nimi silloin.
He tulivat mukaan.
Ekana vuotena pistettiin vielä
Red Carpet -kahvila Hyvinkäälle, -
joka meni ihan päin helvettiä.
[Nauraa.]
Satoi vain vettä, eikä
kukaan istunut siellä.
Siitä lokakuusta eli ensimmäisestä
viestistä Pentti Haloselle, -
niin seuraavan vuoden elokuussa oli
ensimmäinen Red Carpet -tapahtuma.
Ja Villatehtaalla on tuhansia ihmisiä.
Siellä on ystäviä ja huippuesiintyjiä,
leffoja ja kaikkea muuta.
Eli täysin tyhjästä, vajaassa
vuodessa, tapahtuma.
Me pistettiin pääkatu kiinni.
Silloin oli Nizzassa juuri se, kun joku
hullu oli ajanut rekalla päälle.
Se pikku pätkä Hyvinkäällä piti
betoniporsailla aidata.
Se maksoi 50 000 euroa.
Siis ihan kaikkea sellaista,
että tuntuu ihan vaikealta, -
miten se on ollut edes mahdollista, -
että miten me ollaan saatu se tehtyä.
Siellä oli katu kiinni
ja siellä oli festarikatu.
Sitten me maalattiin Juliasta
Kinomaan punainen matto asfalttiin.
Se on huikeeta se fiilis.
Se fiilis on käsittämätöntä, -
kun tekee jotain, mikä
saa ihmiset liikkeelle.
Edelleenkin yks voimakkaimmista
fiiliksistä mulle on se, -
kun on siellä Hyvinkään
Villatehtaan päälavalla, -
missä säkin olet ollut mun
kanssa monta kertaa ja -
olet iso osa tapahtumaa,
niin se, kun siellä on
piha täynnä ihmisiä -
ja Anna Puu esiintyy tai Juha Tapio.
Sitten vain tajuaa, että ei jumankauta.
Sitten kun ihmiset
huutaa ja alkaa kiittämään.
- Koko kaupunki sitä tarkkikselle
joutuvaa kolmannella luokalla, -
vilkasta poikaa siellä Hyvinkäällä.
Sitten yhtä äkkiä se, että sinulla
on se substanssi ja verkosto -
tietysti näyttelijyyden kautta.
Siinä on uskottavuus ja
kontaktit. Voit soittaa Rampelle.
Että soitat Penalle, koska
sinulla on se historia siihen.
Eli luot kontakteja, etkä
lähde esimerkiksi tekemään, -
vaikka selkeästi johonkin
toiseen kaupunkiin, -
missä pitäisi aloittaa
nollista, vaan sulla on joku.
Kyllä siinä on ollut koko
ajan fiksua ajatusta, -
että teet tämän oman näköisenä,
omilla verkostoilla.
- Kyllä.
- Niitä hyödyntäen.
Kiinnostaa tämäkin, että jos
joku nyt kuuntelee tai miettii, -
että mäkin haluan
laittaa tuollaisen festarin.
En mä tiedä yhtään, miten se aloitetaan.
Tuo on niin mahtava, että laita
se yksi viesti ensin. Siitä se lähtee.
Kyllähän se vaatii sen,
että sulla on tuo historia -
ja tietynlainen uskottavuus.
Mutta kun hypätään
nimenomaan tuohon hetkeen, -
ja mä muistan sen vahvasti.
Että varsinkin se...
Tämä edellinen vuosi oli hieno,
että tehtiin kuitenkin
poikkeustilasta huolimatta.
Festarit jäi, konsertit
kaikki pitämättä.
Se edellinen vuosi 2019.
Se, että siellä oli Kiina ystävämaana.
- Olen perustanut Kiina-Suomi
elokuvayhdistyksen.
Me oltiin silloin Kiinassa yhdessä.
- Renny on siellä vieraana esittelemässä
maailman ensi-illassa elokuvaa.
Sitten siellä on kaikki
Suomen ykkösartistit, -
päättää kiertueensa sinne.
Sinne olisi myynyt
varmaan 50 000 lippua, -
jos olisi ollut tilaa ja mahdollista.
Me seistään siellä ja muistan silloin,
kun mulle tulee sellainen olo -
ja katsoin sua.
Vitsi mä olen ylpeä
susta, miten sä teit tämän.
Tämä on ihan älytöntä.
Onko se matka vaan koko
ajan, että sä olet siinä niin läsnä, -
että et tajua sitä?
Pystytkö sä pysähtymään
ja katsomaan taakse päin -
siitä ensimmäisestä
tekstarista siihen hetkeen?
Pystytkö sä juhlimaan niitä itse?
Miltä se tuntuu?
- Nyt, kyllä mä nyt.
Ensimmäiset kaksi vuotta mä
olin varmaan aika kireänä siellä, -
itse tapahtumassa.
Kun oli kaikenlaista painetta,
taloudellista ja muutakin.
Mä luulen, että se vuosi 2019 oli
kyllä merkittävä siinä mielessä, -
että se tapahtuma...
Siinä on paljon asioita,
joita voi koko ajan kehittää, -
mitkä menee koko ajan eteenpäin ja
tulee menemään jatkossakin eteenpäin.
Jos ajatellaan, että se
ensimmäinen tapahtuma 2017, -
niin sen liikevaihto oli 500 000 ja
me tehtiin jokunen tonni miinusta.
Sitten 2018 oli yli 700 000 ja
tehtiin kolme- tai neljäkymppiä plussaa.
2019 tehtiinkin 1,2 miljoonan
liikevaihdolla 140 000 plussaa.
Sitten mulla tuli sellainen
olo, että 2020 tehdään -
kahden miljoonan
liikevaihdolla 400 000 plussaa.
Siinä kohtaa olikin mielenkiintoista
huomata, että tuli korona.
Kaikki suunnitelmat meni ihan uusiksi.
Siinäkin on taas kohta,
missä voisi olla tosi katkera.
No voi hitsi ja mulla on näin
paljon rahaa siellä kiinni ja -
esiintyjät ja voi ei,
mitä tässä oikein käy.
En tiedä, onko se sitten kuitenkin,
jos ajatellaan stressiin hallintaa, -
luulen, että se on yks mun
isoimmista vahvuuksista.
Sitten, mistä helvetistä se tulee.
Mä luulen, että se tulee siitä, -
että olen Kansallisteatterin ison
näyttämön nollassa eli lavan sivussa.
Siellä on 700 ihmistä katsomassa,
Platonovin ensi-ilta.
Tiedän, että olen neljä tuntia lavalla.
Mulla on ihan helvetisti tekstiä.
Ei mua siinä kohtaa oikeastaan pelota, -
että muistanko mä sitä tekstiä -
tai mitä siinä tulee käymään.
Vaan se on vähän niin kuin, että -
se mun duuni on, että mä voin hypätä
satulaan ja painaa menemään.
Se paine, mikä siinä
kohtaa on, on ihan valtava.
Luulen, että se on yks isoimpia
paineita, mitä varmaan on, -
jos sä olet esimerkiksi sydänkirurgi tai
menet käymään astronauttina kuussa -
tai jotain muuta.
Kaikki tietää, että kun menet
luokan eteen puhumaan, -
kuinka paljon se jännittää.
Mutta ajattelet, että menet
täysin vieraiden ihmisten eteen, -
Suomen Kansallisteatterissa
isolle näyttämölle, -
leikkimään Platonovia neljäksi tunniksi.
Niin siinä voi mennä
aika monta asiaa pieleen.
Mä luulen, että se on se.
Sitten kun sä näyttelijänä joudut
koko ajan siihen tilanteeseen, -
että sulla on sellainen stressi siellä.
Tuollaiset pikku jutut,
niin ei niitä oikein jaksa.
[Leppilampi nauraa.]
Tavallaan se ei niin kuin sitten enää...
Varmaan mä luulen, että me molemmat
ollaan tässä ammatissa sen takia, -
että ne kiksit on aivan
mielettömät just siitä paineesta.
Siitä, että ei vittu,
mäpä selviin tästä näin.
- Se ei riittänyt, että olit -
arvostettu Kansallisteatterin
pääroolien näyttelijä ja elokuvatähti.
Sulla on vielä oma festivaali.
Sitten seuraava steppi.
Olisitko koskaan kuvitellut?
Oliko se jokin salainen
ikään kuin haave jo kaukaa?
Vai syntyikö se tavallaan samalla
lailla rohkeudesta ja vaan toiminnasta -
se, että olet Nelosen leffapomo?
Nyt ne tulee ne
elokuvantekijät ja tuotantoyhtiöt -
sulle esimerkiksi.
Se oli ihan huvittava tilanne
nyt 2020 Red Carpetissa, -
kun sä olet festivaalin taiteellinen
johtaja ja isäntä siellä -
isännöit kaikkea ja yhtä
äkkiä toinen hattupäähän ja -
istut siellä vastaanottamassa
tuotantoyhtiöitä ja -
juttelemassa mahdollisista
elokuvarahoituksista ja levittämisestä.
Miten tämä tapahtui?
- Tuo on kyllä. Jos joku olisi,
kun olin 35, nyt mä olen 41.
Jos joku olisi sanonut, kun olin
35, että sulla on oma festivaali -
ja sä olet Nelosella
kotimaisen elokuvan päällikkö -
ja näyttelijänä sulla
on tämmöisiä asioita, -
mä olisin varmaan silloin, mä olisin
varmaan kussut housuun.
[Leppilampi nauraa.]
Silleen, en olisi mitenkään pystynyt
käsittelemään sitä asiaa. En mitenkään.
Sitten myös tavallaan se, että
olen monesti ajatellut sinua, -
kun me ollaan Teatterikorkeakoulun
kurssikavereita -
ja asuttiin kaksi vuotta kimpassa.
Sä menet ensimmäiseen
elokuvacastingiin -
ja saat sen Helmiä ja sikoja -roolin.
Voitat ensimmäisestä
elokuvastasi Jussin.
Onhan se ihan helvetin uskomaton juttu.
- Niin sen mä olen
tajunnut jälkeen päin.
- Mä muistan silloin, että...
Sekin on auttanut mua, koska mä ymmärsin
silloin, että ihmisillä on eri rytmi.
Näyttelemisessä on rytmi, musiikissa on
rytmi, mutta myös elämässä on rytmi.
Ja sen sun rytmi oli, että sun tähtiin
oli kirjoitettu, että se menee näin.
Mutta sen sijaan, että olisin
alkanut kilpailemaan sun kanssa, -
niin mä tajusin koko ajan, että
kun mä teen tätä omaa juttua, -
niin sitten se mun
rytmi vain tulee sieltä.
Sitten tavallaan tämä
Nelosen leffapäällikkyys -
tuli oikeastaan sitä kautta, -
että mä menin Venla-gaalan
jatkoille Finlandiatalossa, -
vai oliko se Oopperassa,
taisi olla Oopperassa...
- Oopperassa
- Oopperassa menin
juttelemaan Nelosen median -
liiketoiminnanjohtaja Kari Laaksolle ja
televisiojohtaja Ville Toivoselle.
Sanoin niille, että teidän pitäisi ottaa
isompi rooli kotimaisessa elokuvassa.
Teillä on kaikki
mahdollisuudet siihen -
ja mun mielestä tässä alassa voisi tehdä
asioita näin ja näin ja näin.
Ja ne voisi mennä näin ja näin ja näin.
Sitten, en muista oliko
varmaan Kari, joka sanoi, -
että tuo on paras ja
järkevin pitchaus, -
mitä mä olen ikinä kuullut
elokuvan tekemisestä.
Meni jonkin aikaa.
Unne Sormunen, joka on nykyään
Endemol Shinella toimarina, -
soitti mulle.
Ne olivat jo siis minun tietämättäni,
olivat miettineet, -
voisi kehittää elokuvabisnestä
ja lähteä levittämään elokuvia.
Ne soitti, että
kiinnostaisiko mua tällainen.
[Naurahtaa.]
No joo, miksei. Miksei
mua kiinnostaisi, että joo.
Sitten menen pörssiyhtiöön
Sanomataloon 8. kerrokseen tapaamaan -
erilaisia ihmisiä, varmaan vähän
useamman kerrankin.
Enkä sielläkään kokenut
minkäänlaista painetta, -
että mun pitäisi saada se positio
tai että mun elämä muuttuisi, -
jos mä en saisi sitä.
Varmasti tulee muuttumaan,
jos mä saan sen.
Sittenhän mä sain sen position.
Eli se oli vähän niin kuin samalla
tavalla, kun me käydään -
kerran viikossa, kerran kuussa jossain
self tapea tekemässä tai -
castingeissa, niin
omanlainen casting sekin oli.
Enkä mä siinä mitään näytellyt.
Mä kerroin mielestäni tosi
rehellisesti, mitä mieltä olen, -
mitkä mun vahvuudet on ja
mistä mä en tiedä yhtään mitään.
Sä voit kuvitella, kuinka
paljon siellä on asioita, -
mistä en tiedä yhtään mitään.
Myös tavallaan hienoa rohkeutta
Sanomalta ja Nelonen medialta, -
että ne otti mut siihen -
tietäen, että en ole tuollaisessa
positiossa ollut koskaan aikaisemmin.
Hienoa joustavuutta
juuri siinä mielessä, -
että sain ysikerroksesta Toivosen Villen
vierestä paikan -
ja Kari oli siinä vieressä.
Ei mulla ollut mitään asiaa sinne.
Ei mun työ ollut sitä, että
olen siellä mun toimipisteellä.
Muistan Ville vaan jossain kohtaa
sanoi, että hän antoi sun pöydän pois, -
[Naurahtavat.]
ethän sä siellä koskaan ole.
Mutta ei syyllistä,
vaan sillain niin kuin, että...
Sitten se, että tavallaan
se tuntuu hyvältä, -
että tuollainen iso pörssiyritys,
niin sielläkin voi tavallaan -
olla oma itsensä.
- Kyllä tuossa kielii kaikessa
tekemisessä just tuo, -
että uskaltaa heittäytyä rohkeasti
tuntemattomaan, ihan kaikessa.
Varsinkin just hienosti kuvasit sitä, -
että ole Kansallisteatterin
ison näyttämön nollassa -
valmiina menossa maksavan yleisön eteen
kerta toisensa jälkeen.
Moni miettisi, että
miksi mä teen tällaista.
Jotain jännää siinä on, että aina
heittäytyy uudestaan ja uudestaan.
Sä et ole koskaan
pelännyt tarttua haasteisiin.
Siinä täytyy olla joku järjetön.
Jostain kumpuaa itseluottamus
tai joku luotto siihen, -
että kyllä mä tästä selviän.
Miksi mä en selviäisi?
Luulisi, että ihan tavan
tallaaja, perusjamppari, -
varmaan kelais niin kuin, että -
no en mä nyt. Jonkun kantsis
tehdä tämä, mutta en mä nyt pysty.
En mä voi ottaa tuollaista vastuuta.
Mistä se sellainen itseluottamus tulee?
Senhän täytyy tulla
kotoa ja kasvatuksesta.
Kyllähän meidän isä ja äiti on
kasvattanut sekä mun veljen Laurin -
että mut hyvin.
Mä luulen, että meidän
vaimot Lili ja Lotta -
molemmat tietää sen myös sitä kautta, -
että ollaan myös aika hyviä aviomiehiä
ja perheenisiä.
Me ollaan jotenkin hyvin jalat maassa, -
mutta sitten kuitenkin luotetaan
siihen omaan tekemiseen.
En mä osaa sanoa.
- Ei tarvitse kaivaa sitä sen kauempaa.
Kysytään suoraan. Jari, Antin isä.
Mitä sä sanoisit?
- Morjesta.
Sieltäkö se, niin kuin Antti
sanoi, kotoako se kumpuaa -
vahva itseluottamus ja luotto siihen,
että kyllä tässä pärjätään.
- No ei tässä mitään
krediittejä aleta ottamaan.
Kyllä meillä pojat on molemmat
järkeviä nuoria miehiä ja lapsia, -
lapsuudesta saakka ollut.
Me ollaan yritetty tehdä
parhaamme vaimon kanssa.
Täytyy sanoa, että tosi
hyvinhän me ollaan onnistuttu.
Antti on ollut aina sellainen, -
että elämässä kaikki on mahdollista -
ja onnistuu, kun vain tarpeeksi haluaa.
Näin hän meni myös Teatterikorkeakouluun
toisella yrityksellä.
Hän halusi sinne
tarpeeksi ja meni sisään.
Aina Antti on luottanut
itseensä ja tekemisiinsä.
Joskus vähän tuntuu, että voisi
vähän vähemmänkin luottaa.
[Leppilampi nauraa.]
Hyvin on soudettu, jos sanotaan näin.
Isänä tässä täytyy sanoa, että -
sillä on niin monta rautaa tulessa
tuolla nuorella miehellä, -
että aina välillä jännittää,
että kuinka se poika jaksaa.
On kuulema jo pikkuisen
vähennellyt joitakin hommia.
[Leppilampi nauraa.]
- Se on viisautta sekin.
Vielä nyt, kun saatiin
sut siihen linjoille.
Mikä mielestäsi, jos puhutaan,
että Antti on näyttelijä -
ja se on se intohimo.
Teatterikorkeakouluun pääsi.
Varmasti ylpeyden aiheita
ja onnellisuuden hetkiä on -
sen tiimoilta syntynyt.
Jos mietitään tätä yrittäjyyttä ja
kuinka se kulkee käsi kädessä -
ja sen uran tietyllä tavalla -
tätä nousukiitoa tai menestystä, -
joka on ihan kiistatonta.
Hän on asemassa ja asemissa, -
jotka on itse luotua ja tehtyä, -
joita ei välttämättä isäkään
olisi voinut kuvitella pojastaan.
- Ei todellakaan.
- Millä ajatuksilla sitä
seuraa tätä pojan yrittäjäuraa?
- Onhan se ihan mahtava seurata.
Silloin kun Antti päätti pyrkiä
Teatterikorkeakouluun niin, -
minähän olin sitä mieltä, että miehen
pitäisi ensin valmistua -
vaikka insinööriksi tai ekonomiksi, -
kun pidin sitä näyttelijän ammattia
vähän, mitähän se sitten onkaan.
Kävisi ensin ammatin ja
sitten voisi alkaa näyttelemään.
Kyllähän tässä mieli on
muuttunut kymmeneen kertaan -
ja ihan positiivisesti.
Täytyy sanoa, että hieno ammatti
on, kun pystyy noin moneen -
monessa alassa olemaan mukana.
Varmaan nauttii siitä myös.
- Ihan varmasti ja sen verran ollaan
tässä Red Carpetista puhuttu, -
on ollut hienoa, kun
Antti tuossa sanoikin, -
tietämättä yhtään, että olet linjoilla,
-
kehui sitä, että kyllä se
sieltä rakastavasta perheestä -
ja yhdessä tekemisestä.
Red Carpetin alkuvaiheissa,
miksei vieläkin, -
niin ilmeisesti yhdessä
puuhaillette vieläkin ja autatte.
- Joo, sanotaanko näin, että pieniä
rooleja ja sammutellaan tulipaloja -
silloin, kun niitä on.
Niitähän on noin isossa
projektissa ihan väkisin.
Mutta hyvin pieni rooli.
- Kielii kuitenkin siitä, että
yrittäjyyteen ei tarvitse -
jollain tavalla kouluttautua, -
jossain tietyssä
opinahjossa tai kasvaa -
tai ei ole sellaista
kaupallista yksin puurtamista, -
vaan se voi olla onnellista,
yhteisöllistä yhdessä tekemistä.
Aika luovaakin toimintaa.
- Ihan totta. Minun yrittäjyyshän, -
Antti oli jo aikuinen mies silloin, -
kun rupesin yrittämään.
Olin vieraan palveluksessa
ja matkustelin paljon -
niin kauan kuin pojat
molemmat lähti kotoa.
Sitten vasta tuli
yrittäjyys minun elämään.
Ei ole sellaista esikuvaa Antilla, -
että miten yrittäjänä toimitaan.
- Ehkä se menee puolin
ja toisin sitten inspiroitua.
Me ollaan Antin kanssa ystävinä
molemmat inspiroiduttu toisistaan.
Voihan sitä isä ja poikakin
puolin ja toisin inspiroitua -
yrittäjinä toisistaan.
[Antti:] Kyllä.
[Isä:] Niinpä.
- Kiitos tosi paljon,
kun olit mukana tässä.
Tämä oli tosi tärkeää.
- Hienoja hetkiä olette molemmat
tarjoilleet meille kuuntelijoille.
- Se on tärkeää, että nämä välillä
nostetaan ja merkataan, -
koska niin kuin Antti hienosti totesi, -
aika on aika rajallista.
- Joo, hyvää lauantaipäivän jatkoa.
- Kiitos.
- Teille ja muillekin kuuntelijoille.
- Se oli hyvä, kun mä soitin tässä,
kun ajelin tänne padelista.
Soitin äitille ja kysyin, että mitäs te
oikein touhuatte -
ja kerroin, että olen tulossa tänne.
Tuohon ei osaa pitää mitään
salaisuuksia, -
mutta aika hyvin pidit.
[Leppilampi:] Jee, hyvä.
- Mä en todellakaan tiennyt tästä
mitään, ihan loistava juttu.
- Tämä oli vähän oma
tällainen Laulu rakkaudelle.
[Leppilampi nauraa ääneen.]
- Kiitos Jari.
- Hyvä juttu.
[Puhuvat päällekkäin.]
- Äitille terkkuja.
- Moi.
- Aika hienosti kyllä. En
osannut arvata ollenkaan.
[Leppilampi nauraa.]
Meni kyllä tunteisiin, hyvällä tavalla.
Ihana, että on vanhemmat.
- Tässä on aika hieno kaari, joka syntyi
ihan näin vähän suunnittelematta, -
ihan keskustelemalla.
Haluaisin katsoa hetken tulevaisuuteen.
Nyt on aika paljon sellaisia asioita, -
mitä välttämättä ei ole haaveillut tai
osannut edes unelmoida, tapahtunut.
Nostaako se itse asiassa ajatusta siitä,
että kaikki on mahdollista?
Mikä on sellainen?
Missä, nyt ihan mikä
tahansa sun yrityksistä tai -
yritysryppäästä tai -
mistä vaan, vaikka festari itsessään, -
mutta missä se on vaikka
viiden vuoden päästä?
Uskallatko? Oletko
miettinyt sellaisia?
- Mä olen aina tykännyt
laittaa ihmisiä yhteen.
Niin kuin hostata.
Tavallaan mä haluaisin,
koen sen jotenkin..
Mä olen aina tuntenut, -
että mun ura tulee olemaan
myös kansainvälinen.
Mutta sitähän ei koskaan
voi tietää, että mikä se on.
Sehän voi yhtä hyvin olla, että me
kirjoitetaan Ketosen Karin kanssa -
Jenkkilään jotain komediasarjoja.
Se voisi olla yksi suunta,
johon voisi aidon, oikeasti lähteä, -
mutta mä tiedän, että siihen pitäisi
laittaa aivan valtavasti paukkuja.
Yksi asia on sitten
tietysti näyttelijänä.
Mä olen tietysti samalla
tavalla kuin sinä, -
meillä on molemmilla verkot vesillä
muuallakin kuin Suomessa.
Sitten sain viime kesänä ison roolin -
koska oli muita kiinnityksiä.
Ei sekään niin kuin tuntunut missään.
Mä koen, että missä mä haluaisin olla -
ja mihin mä uskon
viiden vuoden päästä, -
niin mä uskon, että mä teen hyvin
kansainvälisesti oman alani töitä.
On se sitten käsikirjoittajana
tai näyttelijänä tai yrittäjänä.
Mulla on siellä asioita,
mitkä menevät eteenpäin.
Mä en osaa yhtään sanoa, mikä se on.
Mutta sen mä osaan sanoa,
että on se sitten mikä tahansa, -
niin mä tulen ottamaan sinne ne talentit
ja ystävät ja työkaverit -
täältä mukaani.
Mä en tiedä, onko tämä edes totta, -
mutta mulla on sellainen olo,
että tanskalaiset ja ruotsalaiset -
ja norjalaiset, kun ne menestyy -
ja pääsee tekemään
kansainvälisiä juttuja, -
jumalauta se ohjaaja ottaa -
kaikki parhaat kaverinsa
näyttelemään siihen juttuun.
Miksei se Suomessa mene silleen?
- Ehkä se on vielä niin vaiheessa,
vasta tapahtumassa tämä breikki.
Sitten se asema.
Mä juttelin itse asiassa Domen kanssa,
Karukosken kanssa tästä.
Hän juuri sai vastikään
uuden ABC:n sarjan -
Vai kuvattava leffa, kumpi se oli?
- Se oli tv-sarja.
Siinä on se Chernobylin, pääroolin.
En muista sen nimeä, Harris.
- Mä kysyin siltä ihan suoraan.
Totta kai aina kaikilta,
jotka lähtee tekemään, -
ilmoitan, että ollaan muuten
käytettävissä.
Sen ymmärtää myös sen,
että totta kai ne tietää sen, -
mutta periaatteessa pitää ensin
saada se jotenkin se asema ja jalansija.
Ehdottomasti tuo, mitä mainitsit,
niin tuossa on yksi sellainen aihe, -
mitä pitäisi nostaa se.
Yhdessä tekeminen
yrittäjyydessä ja se yhteisöllisyys.
Se, että eri alojen
ristiin pölyttyminen.
Yksi sellainen asia, mikä on
hienointa Red Carpetissa on, -
josta voitaisiin ottaa
vaikka toinen sessio, -
on kulttuuri- ja yrittäjämaailman ja
niiden kenttien ristiin pölyttyminen.
Kyllä siellä täytyy kulkea käsi kädessä.
Sitten jos mietitään sitä,
mitä tänä päivänä on -
esimerkiksi tällaiset teleoperaattorit
tai suoratoistopalveluiden alustat, -
jonne tilataan niitä sisältöjä.
Siinä on tekkimaailmaa,
siellä on markkinointia, -
siellä on levittäjä osaamista,
sisällöntuottamista, kaikkea.
Siellä voi tulla erilaisia genrejä,
jossa pelialalta tuodaankin -
yhtä äkkiä asioita.
Kaikkien pitää ristiin pölyttyä.
Sen takia Red Carpetti
on niin hieno paikka.
Siinä on ne mahdollisuudet kauttaaltaan
mun mielestä ristiin pölyttymiseen.
Se on ollut hienoa, että olet
tuonut sen business forum siden -
ja sitten sen leffapuolen.
Sitten olet ottanut kaikki opinahjot ja
oppilaat sinne mukaan.
Ne on sellaisia hubeja,
joista syntyy jotain uutta.
Se on ollut hienoa.
- Joo ja sitten juuri se, mistä
puhuttiin ennen tätä keskusteluakin, -
että siellähän on
paljon sellaisia asioita, -
esimerkiksi ajatellaan,
että tätä bisnespuolta, -
johon haluaisin, että sä tulisit mukaan.
Sitten juuri se, että -
tavallaan muistan. Mä olin
Lontoossa elokuvafestareilla ja -
siellä oli tanskalaisten workshop -
tai siellä haastateltiin
tanskalaisia elokuvantekijöitä.
Niin kaikki ne huippuohjaajat tuntee, -
ei ne välttämättä ole
parhaita kavereita keskenään, -
mutta ne sparraa ja katsoo toistensa
leffoja ja tekee niin kuin -
yhteistyötä.
Eikä välttämättä kilpaile siitä, kuka
meistä on isoin tai muuta.
Se on juuri se, mitä pitäisi tehdä
Suomessakin enemmän.
Kaikki huiput, pitäisi olla paikkoja,
missä ne pääsisivät keskustelemaan -
siitä duunista.
Minusta sitä on aika vähän.
Eiks ole? Oonks mä väärässä?
- Näin sitä luodaan. Samalla tavalla
kuin olet luonut omaa uraasi.
Samoin itse. Mä uskon
tällaisia muutoksia -
jos niitä halutaan tapahtuvan,
niin jonkun ne pitää tehdä.
Omalta osaltamme luodaan niitä.
Eikö näin?
- Näin.
- Miksi sanoisit, että
kannattaa ryhtyä yrittäjäksi?
- Se on vapautta.
- Jes. Hyvä.
Kiitoksia näyttelijä, yrittäjä,
ystävä Antti Luusuaniemi.
- Kiitos Mikko.
- Kiitos sulle ja teille kaikille, että
olit mukana taas jälleen kerran.
Jos inspiroiduit, niin laita linkkiä
vaan jakoon -
ja levitä tätä sanomaa
omissa somekanavissa.
Ota tämä kanava seurantaan ja tsekkaa
myös muut Olen yrittäjä -jaksot, -
jos et vielä ole niin tehnyt.
Nyt ei muuta kuin rohkeutta, luovuutta
ja tekoja. Kerran sitä vain eletään.
[♫ Tunnusmusiikki soi. ♫]
[Diateksti: Tuotanto ML Entertainment,
Bright Finland]
[Leppilampi:] Yrittämisen
tukeminen on aina ollut -
syvällä Fennian
ytimessä ja juurissa.
Yrittäminen on enemmän kuin
yritystoimintaa.
Se on tapa toimia ja elämän asenne.
Löydä vakuutukset kaikkiin
tulevaisuutesi mahdollisuuksiin -
osoitteesta fennia.fi.
[Fennian logo ja slogan:
Tulevaisuutesi. Fennia.]