
Riittääkö yrittäjälle pelkkä YEL-vakuutus? Fanni vastaa
25.5.2023
Hei Fanni! Olen vastikään siirtynyt palkkatöistä yrittäjäksi. Työskentelen vielä toistaiseksi verokortilla freelancerina, mutta olen suunnitellut toiminimen perustamista, kunhan saan lisää asiakkaita. Tiedän, että mikäli työtuloni ylittävät 8 575, 46 euroa vuodessa (2023), olen velvollinen maksamaan YEL-vakuutusta. Olen suunnitellut maksavani sitä aluksi vain pakollisen minimimaksun verran, koska tuloni ovat epäsäännölliset enkä osaa arvioida todellisia työtulojani. Tiedän, että YEL turvaa eläkepäivieni toimeentulon, mutta pitäisikö minun hankkia muitakin vakuutuksia?
Vastaustasi odotellen,
Uusi alku
Hei, Uusi alku!
Hienoa, että olet päättänyt ryhtyä yrittäjäksi. Me Fennialla tunnemme yrittäjän vakuutukset, ja yritysasiakkaamme ovat tutkitusti tyytyväisiä palveluihimme. Olet aivan oikeassa, että yrittäjän on hankittava lakisääteinen YEL-vakuutus, kun työtulot ylittävät mainitsemasi summan vuositasolla. Sen, kuinka paljon YEL:iä maksat, voit kuitenkin määritellä itse. Moni haluaa maksaa vain minimisumman, mutta etenkin siinä tapauksessa on syytä turvata toimeentuloaan myös muilla vakuutuksilla.
Kannattaa muistaa, että YEL:illä turvaat eläkepäiviäsi, mutta sitä ennen voi tapahtua hyvinkin monenlaisia asioita ja elämäntilanteesi voi muuttua. Oletko miettinyt, miten sinun ja mahdollisen perheesi toimeentulo turvataan, mikäli sairastut, jäät työkyvyttömäksi tai menehdyt? Vakuutukset kannattaa huolehtia kuntoon jo nyt, kun olet terve ja kaikki mahdollisuudet ovat avoinna.
Voit ensinnäkin täydentää YEL-vakuutusta vapaaehtoisella eläkevakuutuksella. Fennian vapaaehtoisiin eläkevakuutuksiin kuuluu myös henkivakuutusturva, joka tuo vakuutetun perheenjäsenelle tai muulle edunsaajalle turvaa kuoleman varalta.
Pelkkä YEL-vakuutus ei tuo riittävää turvaa sinulle ja läheisillesi myöskään sairaustapauksissa, eikä vapaaehtoisista sairaus- ja tapaturmavakuutuksista kannata missään nimessä tinkiä. Yrittäjänä kannattaa huolehtia omasta sosiaaliturvastaan, sillä olet vastuussa terveydenhuollosta ja sairausajan toimeentulosta itse. On erityisen tärkeää, että sairaustapauksissa pääset nopeasti hoitoon ja takaisin töihin.
Pysyvän työkyvyttömyyden turva voi tuntua kaukaiselta ajatukselta tässä vaiheessa, mutta juuri silloin, kun maksaa minimi-YEL:iä, kannattaa hankkia itselleen lisävakuutus siltä varalta, että joutuu pysyvästi työkyvyttömäksi ja YEL-eläke jäisi alhaiseksi. Vakuutussummaa voi puolestaan laskea sitten, kun maksaa korkeampaa YEL-maksua.
Onnea uuteen alkuun ja olethan yhteydessä, jos vakuutuksista herää lisää kysymyksiä!
Keväisin terveisin,
Fanni